Slider

Toiseksi viimeisenä päivänä

13.1.2018


Reposaaren takarannalla vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Meri aaltosi kuin olut kuohuaa. Meri oli vailla jäätä ja maa vailla lunta. Kuuntelin aaltojen pauhetta. Katselin vaahtopäiden kasvamista. Seisoin rantakallioilla odottaen, koska tulee se muita isompi aalto, joka yltää varpaisiini.

Minulla on muutama paikka, jotka koen mielenmaisemaksi. Tämä on yksi niistä. Se on paikka, jossa kiire ja murheet unohtuvat. Paikka jossa sydän lepää. Paikka jossa koen outoa onnen väpätystä. Paikka jonne ikävöin. Minulla on tuosta maisemasta lukuisia valokuvia. Olen kuvannut samoja rantakiviä, mutta muutoin maisema muuttuu jatkuvasti. Taivas on aina erilainen. Meri on aina erilainen. Jokaisella hetkellä on oma sävynsä. Kuin oma tarinansa.

Rakastan merta.




5 kommenttia:

  1. Meri on kyllä elementti johon ei voi kyllästyä! ♥
    Olimme syksyllä kolme päivää Jurmossa ja vitsit miten se merielämä näyttikin meille kaikki mahdolliset kasvonsa! ♥

    VastaaPoista
  2. Reposaari on hieno paikka! Minullakin on tuollainen vastaava, tosin tyynempi merenrantapaikka omissa lapsuudenmaisemissani. Se on lahden poukama, jossa ei ole tuollaista aallokkoa. Mutta sitä kuvaan aina, eri vuodenaikoina ja kellonaikoina. Koskaan en siihen väsy.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan