15.3.2017

Hyvinvoinnin kulmakivet: uni ja lepo.

Jokin aikaa sitten kirjoitin hyvinvointini kulmakivistä. Nyt on aika startata postaussarja käyntiin! Tarkoituksenani ei ole laukoa mitään yleispäteviä viisauksia, vaan pohtia omaa kokemusta ja samalla toivottavasti myös löytää itselle keinoja vahvistaa näitä kulmakiviä. Pienin askelin kohti hyvinvointia ja virkeämpää minää. Tai jotain.

Aloitan unen ja levon merkityksestä. Tutkimukset todistavat unen merkitykselle aivojen toiminnalle, kehitykselle, elimistön palautumiselle, vastustuskyvylle, terveydelle, immuunijärjestelmälle ja niin pois päin. Tähän minun oikeasti tulisi panostaa hirveästi. Naurattaa hirveästi kirjoittaa tästä, sillä minua itseäni ärsyttävät aina ne "Uni on tärkeää", "Muista nukkua" ja "Unettomuus tappaa" otsikot. Ainakin silloin, kun uni ei ole tullut tai lapsi on herättänyt yön aikana tsiljoona kertaa.



Ainakin minulle uni ja lepo ovat kaiken A ja O. Valitettavasti aina riittävä unen ja levon riittävä saanti ei toteudu. Monesti lyhyeksi jääneet yöunet ovat ihan oma vika, illalla on niin kiva tuijottaa vaikka Netflixiä tai surffata netissä. Deadlineien lähestyessä unesta tinkiminen on yleensä helpoin vaihtoehto löytää vuorokauteen näennäisiä lisätunteja. Viimevuosien univajeen takana on ollut huonosti nukkuva lapsi. Näin jälkikäteen on hyvä todeta, että olisi kannattanut tehdä asialle jotain jo aiemmin. Mutta kun ihan hirveästi väsyttää, niin ei siinä jaksa mitään tehdäkään. Mutta nyt onneksi näyttää siltä, että voiton puolella ollaan. Hän todellakin on äitinsä poika.

Vuosien varrella olen kärsinyt erilaisista unihäiriöistä. Nuorempana kävelin, puhuin ja huusin unissani. Nämä parasomniat katosivat lähes täysin alkaessani odottaa esikoistani ja kärsin niistä todella harvoin. Joskus stressi kuitenkin aiheuttaa niitä edelleen. Enemmän stressi tuntuu kuitenkin nykyisin aiheuttavan minulle unettomuutta, onneksi se ei kuitenkaan ole jatkuvaa. Stressin välttäminen ja keinot sen käsittelemiseksi ovat nukkumisenkin kannalta tärkeitä. Lisäksi unimaailmani on aivan uskomaton!

Nukkumattomuutta seuraava väsymys tekee minusta kiukkuisen. Mistään ei tule mitään ja kärpäsistä tulee härkäsiä. Kiukustun nollasta sataan sadasosasekunnissa. Ja myös siihen, että juniori nukkuisi yönsä hyvin. Väsyneenä kirjoittaminen ei suju, elämä ei suju, treeni ei suju, terveellisesti syöminen ei suju - no mikään ei suju.

Minua ärsyttää vähäisen unentarpeen ihannointi. En tiedä, ehkä sellaisia ihmisiä oikeasti on, mutta suurelle osalle ihmisistä riittävän pitkät yöunet ovat erittäin tärkeä asia. Uni on tärkeää! Se on tärkeää aivoille, mutta myös koko kropalle. Väitän, että uneen panostaminen parantaa vaikkapa työ- tai treenitehoja suunnattoman paljon. Myönnän kernaasti, että minä en pärjää vähillä yöunilla. Minä olen uninen ihminen.

Nukuttujen öiden lisäksi lepohetket ja pysähtymiset ovat tärkeitä. Aina ei tarvitse tehdä mitään. Monesti niinä hetkinä, kun tuntuu siltä, että ei ole aikaa, on pieni rentoutushetki tärkeääkin tärkeämpi. Istahda hetkeksi. Tai pysähdy katsomaan luonnon kauneutta. Hidastaminen ei ole laiskuutta, parhaimmassa tapauksessa se on tärkeä boosteri.


Lopuksi listasin ylös asioita, joiden ajattelen olevan parempien yöunieni avaimia. Avaimia, jotka turhan usein unohdan. Näistä käykin ilmi se, kuinka hyvinvoinnin kulmakivet tukevat toinen toisiaan.

Mitä voisin tehdä nukkuakseni paremmin?

  1.  Mene ajoissa nukkumaan.
  2.  Pidä makuuhuone viileänä.
  3. Älä tee mitään jännää tai ajatustyötä vaativaa juuri ennen nukkumaan menoa.
  4. Opettele rentoutumistekniikoita.
  5. Liiku (sopivasti)
  6. Syö terveellisesti.
  7. Älä juo kahvia tai juo kokista liian myöhään illalla.
  8. Älä stressaa. Opettele hallitsemaan stressiä. (Tai etsi polku jolla et koko ajan stressaa.)
  9. Kiinnitä huomioita asioihin, joiden avulla myös lapset nukkuvat hyvin.
  10. Ovatko sänkysi, peittosi, tyynysi ja vuodevaatteesi sinulle sopivia? Mulla ei ole. Haaveilen sängystä ja vuodevaatteista, jotka oikein houkuttelisivat nukkumaan.

Entä te? Millaisia kikkoja hyviin yöuniin, lepoon tai rentoutumiseen teiltä löytyy?

2 kommenttia :

  1. Uni on kyllä kaiken a ja o. Nyt kun olen pitänyt huolen että nukun niin viikolla kuin viikonloppuisin tarpeeksi pitkiä yöunia niin en sairastele läheskään yhtä tiuhaan kuin ennen. Tai ainakin kunnon flunssat olen välttänyt ihan kokonaan. Lisäksi tuntee itsensä paljon virkeämmäksi kun laittaa nukkumaan ajoissa ja herää ajoissa, mutta kuitenkin niin että tulee se 7.5-8 tuntia vähintään nukuttua.

    Liikunta on paras nukuttaja iltaisin! Ei tarvitse lampaita laskea tai miettiä töitä kun on jo täydessä unessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähäiset unet on mullakin selvässä yhteydessä flunssiin. Tai sitten stressi, joka aiheuttaa molemmat. Liikunta on kyllä paras nukuttaja!

      Poista