3.1.2017

Tervetuloa uusi vuosi.

Uusi vuosi vaihtui perheen parissa. Vuoden vaihtuessa katselimme raketteja Porin Etelärannassa. Tuskin missään muualla kuin Porissa uusi vuosi ja Suomen juhlavuosi voi alkaa Satakunnan laulun, Finlandia-hymnin, Joutsenlaulun ja Patasydämen tahtiin ammutuin raketein. Reaktioni tähän liikkuu jossain liikutuksen, ilon, absurdiuden ja hulluuden välimaastossa. On tää Pori vaa tämmöne paikka, että. En edes yrittänyt napsia hyviä kuvia, sillä halusin nähdä ilotulituksen muutoinkin kuin linssin läpi. Räpsin kohti taivasta ja muutamassa kuvassa jopa näkyikin jotain.

Tänään onkin jo kolmas päivä tätä uutta vuotta. Mies palasi töihin, lapset lomailevat vielä tämän viikon. Minunkin kaiketi pitäisi saada jälleen jotakin aikaiseksi. Talvikin saapui. Lunta on juuri ja juuri sen verran, että pulkka luistaa pienessä mäessä. Ja pakkasta sen verran, että luistelukenttiä jäädytetään. Ehkä huomenna riennämme luistelemaan.

Tänä vuonna toivon voivani liikkua, kirjoittaa, kokkailla ja seikkailla luonnossa. Voi kumpa tämä vuosi kietoutuisi näiden asioiden ympärille! Toivon kehittyväni näissä asioissa ja tietenkin myös ihmisenä. 

Vuotta 2016 saan kiittää liikunnan ilon löytymisestä. Luulin sen jo monta kertaa löytäneeni, mutta nyt epäilen minun ja liikunnan löytäneeen toisemme lopullisesti. Jotenkin se on nivoutunut jo osaksi elämää. Vuoden 2017 eka ct-treeni tuli tehtyä heti uudenvuodenpäivänä ja monta on toivottavasti edessä, sillä ostin Lastaamolle vuosikortin. Mitään näkyvää kehitystä tuskin on tapahtunut. Käsivarteni ovat yhä kuin pulkannarut ja pötsi pömpöttää, mutta kaikenlainen jumitus on vähentynyt kummasti. Juoksemaankin tekisi mieli intoutua jälleen.

Juuri nyt minulla on suuri into kirjoittaa. Tieteellistä tekstiä, blogia, tarinoita... Mielessäni on tarinoita, joita en vielä ole osannut sanoiksi muodostaa. Minulla on kirjoittamisessa paljon opittavaa. Kirjoittaessani, sanojen piirtyessä paperille, huomaan tavoittavani jonkin rauhallisuuden tunteen. Siis siinä vaiheessa kun olen päässyt irti siitä pakokauhusta, että mitään ei synny.

Vuoden aloitan myös osallistumalla Vegaanihaasteeseen, josta voisinkin kirjoittaa ihan oman juttunsa. Ehkä siitä ei enää paluuta olekaan.

Ja luonto alkaa kotipihalta. Metsä näkyy kadun reunaan. Maailma on avara. Yritän raahata itseni useamin ulos, luontoon ja kotipihaa kauemmaksikin.

1 kommentti :

  1. Ihanan positiivinen teksti. Sinulla on siis hyvät lähtökohdat tähän uuteen vuoteen! Minusta on aina ilo lukea, että joku kirjoittaa löytäneensä liikkumisen ilon, itse kun olen ollut ihan mennyttä jo vuosia... Siitä tulee vaan niin kokonaisvaltaisesti ihana olo!
    Siispä ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista