31.10.2016

Lokakuussa.




Lokakuu oli pitkä, mutta kuitenkin lyhyt. Pari viikkoa sitten puissa oli vielä ruska. Silloin ulkoilimme Ruosniemessä. Nyt puut ovat lehdettöminä, kuin talvea odottaen. Yrittäessäni miettiä, mitä olen tehnyt lokakuussa, mieleeni nousee vain asioita, joita en ole tehnyt tai joita olen tehnyt aivan liian vähän. Olen muun muassa ulkoillut liian vähän, liikkunut liian vähän, siivonnut liian vähän ja saanut aikaiseksi liian vähän. Liikaa puolestaan olen istunut tietokoneen ääressä, stressannut asioista ja tulevaisuudesta sekä heräillyt öisin.

Lokakuussa hiukseni muuttuivat takkutukasta punaiseksi polkaksi. En onnistunut nappaamaan unelmieni työpaikkaa. Sain väitöskirjani käsikirjoitukse jonkinmoisen version valmiiksi. Version, josta tiedän vielä saavani paljon kriittistä kommenttia ja muokkauskehoituksia.

Viimeinen viikko oli syysloma. Kävin lasten kanssa Turussa päiväretkellä. Muutoin lähinnä vain olimme. En tiedä mihin aika valui. Kävimme sentää elokuvissa katsomassa Tatua ja Patua koko perheen voimin.


7.10.2016

Tervetuloa lukemaan uutta muistikirjaani!

Metsäkukkia on päivittynyt vuodesta 2012. Nyt kuitenkin minusta tuntuu, että on aika avata uusi muistikirja seikkailuilleni, ajatuksilleni ja hetkille muistamisen, historian, kulttuuriperinnön, kulttuurin, kirjojen, taiteen jne. äärellä. Nimensä uusi blogini on saanut minua suuresti viehättävän pienen kukkasen, lemmikin, mukaan, jota aiemmin on myös muistikukaksi kutsuttu. Ja minulle, jota muisti, muistot ja kertomukset niin kovasti kiehtovat, tuo nimi sopii paremmin kuin hyvin.

Metsäkukkia ei ole katoamassa täysin ainakaan vielä. Ehkä. Ehkä kerron täällä vielä tarinoita puutarhastani ja luonnosta. Sen tulevaisuus näyttäköön.

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani osoitteeseen : https://muistikukka.wordpress.com/
Voit seurata muistikukkaa myös Facebookissa.

Tervetuloa mukaan!

(Mielikuvitus)seikkailuja Liikistössä.



Lapsuusmaisemissani sijaitsi myös toinen mielikuvitusta kutkuttava paikka. Tuo paikka on Liikistö, jonka keskiaikaisesta menneisyydestä tiedämmekin jotain, vaikkakin nuo tiedot ovat kovin sirpaleisia. Liikistö kätkee sisäänsä menneisyyden kirkon paikkana, hautausmaana ja onpa siellä epäilty olevan puolustusvarustusten jäänteitäkin.

Lapsena sirpaleiset historiatiedot saivat mielikuvitukseni laukkaamaan. Osittain voinen syyttää Liikistöä siitä historiakärpäsen puremasta, joka minua on ohjannut elämäni teillä (siihen toki on löydettävissä monia muitakin syitä). Liikistössä olin Minna-Liisa ihmemaassa. Tai olen, sillä tuo tunne valtaa minut yhä edelleen. Tuntuu, kuin ympäröivä aika katoaisi kiivetessäni Liikistön "saarelle". Olen aistivinani menneisyyden tuoksun. Eräässä kohtaa liikistöä tuoksuu eräänlainen metallinen tuoksu, enkä toden totta tiedä mistä se johtuu.

Olen kuvitellut menneen elämän. Mielikuvitukseni on rakentanut myös kuvan siitä, kuinka Iiikka Kronqvist 1930-luvulla suoritti kaivauksia liikistössä. Mielikuvituksessani he olivat kuin suoraan Indiana Jonesista repäistyjä. Liikistö on ollut minulle kuin portaali, jonka kautta keskiajan historia on ollut läsnä elämässäni. Niin ikään käräjäkivien epäselvä ajoitus sai myös mielikuvitukseni laukkaamaan. Tarina siitä, että käräjäkivet olisivatkin 1800-luvun kansallisromanttisen nuorison aikaansaannosta lohdutti minua. Joskus oli ihan normaalia olla historiasta kiinnostunut nuori. Joskus otin kirjan mukaani ja istahdin kivelle tai puunrungolle lukemaan. Ja haaveilin jonakin päivänä voivani tutkia menneisyyden tarinoita ja historiaa.

Yliopisto-opiskelujeni aikana mukaan kaivajaksi arkeologisille kaivauksille. Liikistön menneisyys avautui minulle kerroksina maassa.

 P.S.Liikistö Museoviraston Rekisteriportaalissa