30.5.2016

Syreenintuoksuista viikkoa!



Tänään on lämmin päivä. Syreenien tuoksu leijailee pihoista.. Omassa pihassa syreenin kukat ovat vasta avautumassa. Iloitsen myös suunnattomasti nupuillaan olevista lemmikeistä, jotka anoppi pihasta löysi. Omaan silmääni ne eivät vielä olleet osuneet. Uuteen pihaan tutustuminen tuntuu suurelta seikkailulta.

Aamupäivällä pyöräilin hoitamassa asioita. Tehtävälistalla oli nettiliittymä, vanhan asunnon avainten palauttaminen ja harjata, jolla harjata lasten yltiökuraisia vaatteita. Lisäbonuksena reissulta matkaan tarttuivat bikinit (maauimala on auki!), porkkanansiemenet ja pähkinöitä. Ulkoilma houkuttaisi suunnattomasti edelleen, mutta nyt on pakko keskittyä hetki kirjoitushommiin.

Mukavaa syreenintuoksuista viikkoa!

27.5.2016

Kurkistus puutarhaan: kukkaloistoa sateen jälkeen.









Uuden kotimme puutarha on hyvällä mallilla. Entinen omistaja on hoitanut sitä rakkaudella. Tästä on hyvä jatkaa ja toteuttaa puutarhaunelmiani. Meillä on noin 1500 neliön tontti uudehkolla omakotitaloalueella. Pihassa on hyvä nurmikko, kasvit ovat vielä pieniä. Perennojen lisäksi löytyy esimerkiksi raparperia, omena-, päärynä-, luumu- ja kirsikkapuita sekä marjapuskia. Lempikukkiani lemmikkiä ja malvaa pihasta ei vielä löydy, joten täytyy korjata tilanne mahdollisimman pian.

Tänään sateen jälkeen löytöretkeilin puutarhassamme katsellen mitä kaikkea sieltä löytyykään. Sateen jälkeen vesipisarat kimaltelivat kuin timantit. Tunnustettakoon, että en tunnista kaikkia kasveja. Pioninnuput, kirsikkapuun, särkyneensydämen ja kerrotun akileijan tunnistin, mutta sininen keltaista kukkaa ja pieniä punaisia ja valkoisia en tunne.

24.5.2016

Uusi koti!


Viime viikolla vapaa-aika on kului laatikoita pakatessa ja tavaroita roudatessa. Lauantaina vihdoin  koitti virallinen muuttopäivä, jolloin suurimmat tavarat matkasivat muuttoauton kyydissä uuteen kotiin.

Koti on vielä kaaoksen vallassa. Laatikoita on yhä purkamatta ja tavarat hukassa. Sisustusideat valtaavat päätä, mutta ensin täytyisi saada kaaos kuriin.

Puutarhassa nurmikko kasvaa ja ensimmäiset kukat kukkivat. Lapset ovat jo päässeet testaamaan pihan kelpoisuuden pallon potkimiseen ja potkupyörällä ajeluun. Mies on saanut ulkoiluttaa uutta kelaruohonleikkuriaan. (Mikä optimisti!) Minä olen shoppaillut haravan ja nyppinyt rikkaruohoja, potkinut palloa ja huokaillut hämmennyksestä.


Kauheasti kaikenmaailman puutarhainspiraatioita pääkopassa. Yritän pitää maltin mielessä ja vältellä puutarhamyymälöitä. Viime viikolla torin ohi pyöräillessäni huomasin katseeni kääntyvän kuin automaattisesti taimimyyjän pöytää kohti, mutta onnistuin jatkamaan matkaa. Tärkeimpinä asioina lapset pitävät hiekkalaatikon rakentamista. Marjapuskiakin toki on ihasteltu ja ruohosipulia syöty. Viikonloppuna aion tehdä raparperipiirakkaa.


Mukavaa kesäistä viikkoa!



15.5.2016

Ajatusvirtaa kertomisesta.


Kertomukset ovat aina kiehtoneet minua. Lapsena kuuntelin mielelläni vanhusten tarinointia menneistä ajoista. Mielikuvitukseni rakensi ne kuviksi. Lukemaan opittuani luin vaikka mitä. Hyppäsin sisään kertomuksiin, tietokirjoista ahmin tietoa menneistä ajoista. Sosiaalisen median kimppuun kävin heti, kun minulle tuli siihen mahdollisuus.

Seurasin perjantaina hieman Twitterissä PING Helsingin virtaa #PINGHelsinki.  Twiittauksiin päätyy pätkiä kokonaisista tarinoista. Kerromme aina jotain ja jotain jätämme kertomatta. Vastaanottaja valikoi kuulemastaan jotain, jotain häneltä jää vastaanottamatta. Hän vastaanottaa sen, mikä on kenties lähellä hänen kokemusmaailmaansa. Tai sen mikä on parhaiten esitetty. Näin teki hän joka twiittasi, näin tein minä, joka luin twiitit. Todellisuudessa en tiedä yhtään, mitä kaikkea todellisuudessa on puhuttu tai ovatko twiittajat kertoneet totta, tai miten he ovat tulkinneet kuulemansa. Kun useampi twiittaa samansisällöisesti  sanoma välittyy vahvempana. Kaikesta lukemastani poimin vain jotain osaksi omaa kertomustani tulkiten kaiken oman kokemuspohjani kautta.

Silmiini osui eritoten keskustelu lukemisesta, ovathan kertomisen muodot omia kiinnostuksen kohteitani. Kiitos kaikille twiittaajille, tiivistän nyt yleistäen tulkintani mukaan asiasisällön kysymyksiksi: Tarvitseeko tulevaisuudessa osata lukea? Onko lukeminen loppumassa? Twiittien perusteella oletan kysymyksen nousseen esiin futuristi Leonhardin keynotessa ja aihepiirin käsittelyn jatkuneen battlessa. Twiittien perusteella Reetta Räty sanoi sen, mitä minäkin uskon. Esimerkiksi PING Helsinki ‏ twiittasi "@PingHelsinki #PINGBattle: "Sanalla voi kertoa mitä tapahtuu pään sisällä." @ReettaRaty #PINGHelsinki "

Yhdyn  näihin ajatuksiin - lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole loppumassa. Uusi teknologia vain tuo tullessaan uusia kertomisen muotoja. Oikeastaan sosiaalisen median kanavissa kertomisessa ja jakamisessa on kyseessä sama inhimillinen tarve, kuin muinaisten leiritulien äärellä tapahtuneessa kerronnassa. Meillä on tarve kertoa, tarinoida ja tallettaa kertomuksia. Jopa fiktio kertoo siitä, keitä tai mitä me olemme. Uusi tekniikka mahdollistaa aivan uudenlaisen tarinankerronnan.  Kertomalla muodostamme identiteettiämme. (Narratiivisest identiteetistä ja sen tapaisista on kirjoittanut Ricoeur ja moni muu).

Joo, mä tiedän, että kaiken tämän olisin voinut sanoa reaaliaikaisesti vaikka twitterissä. Mutta mun kertomuksissa kaikki ei mahdu siihen merkkimäärään ja olen vähän hidas reagoija. Näin siitä syystä, että naputtelin kiivaalla tahdilla väikkäritekstiäni nasevammaksi, jotta jonakin päivänä ennättäisin kertoa muitakin tarinoita sanoin ja kuvin. Tämän jälkeen minua houkuttaa kertoa vähän lyhyempiä tarinoita. Vaikkapa sellaisia artikkelien, blogitekstien, twiittiien tai muiden mittaisia.

P.S. Kuvassa koivu toukokuussa. Melkoisen monta kertomusta on aikojen saatossa tuosta asiasta kerrottu - niin kirjallisuudessa kuin vaikka Instagram-kuvinakin. Aikamoisen ikiaikaista. Minäkin olen täällä blogissani jakanut kertomisentarpeessani monta.

12.5.2016

Oi toukokuut!

2013
Ensi viikolla me muutamme! Ja sitten meillä on puutarha! Ihan kamala puutarha- ja sisustuskuume päällä aloittelen muuttolaatikoiden täyttämistä. Sunnuntaina saamme avaimet taloon, sen jälkeen varmaan haaveet alkavat realisoitua suunnitelmiksi. Yritän pitää maltin mielessä, että kaikkea ei tarvitse toteuttaa heti.

Puutarhakuumeissani kaivelin vanhoja kuvia menneiden vuosien toukokuilta. Joka vuosi kevät on tullut. Lämpöäkin on ollut ja ei ole ollut. Aivan kuten tänäkin vuonna. Lemmikki on ikuinen lempikukkani. Niitä haluan tulevaan puutarhaanikin.
 
Vuonna 2013 oli hellettä ainakin jossain vaiheessa. Luonto vihersi ja kukoisti puolen kuun jälkeen jo kovasti, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Toukokuun lopussa 2014 juhannusruusun ensimmäinen kukka oli avautumassa ja pihlaja kukki Kuun alku oli viileä. Kuun puolen välin tienoilla tuli kesä, helle ja ukkoset.  Vuonna 2015 kevät tuntui tulevan yllättäin. 


2014
2014
2015
2015
2015


9.5.2016

Yyterin lietteillä.


Lauantaina teimme perheen kanssa pikkuisen retken Yyterin lietteille. Meistä vain vanhin poikamme oli käynyt siellä ennen ja kyllä hän oikeassa oli - se oli upea paikka! Tähän väliin voi toki kysyä, että miksi ihmeessä en ole koskaan käynyt missään aiemmin, sillä sitä minäkin nimittäin ihmettelen. Lisätietoa Yyterinniemen retkeilyreitistä ja Yyterin lietteistä löytyy esimerkiksi Porin kaupungin sivuilta tai Visit Yyteri -sivustolta. Porin kaupungin sivuilta löytyy myös kartta, jossa retkeilyreitit näkyvät.

Pikkupatikointimme starttasi Langouran luontolavan parkkipaikalta (8 tieltä kääntyvän Huhtalanraitin päässä). Itse kyseinen luontolava jäi meiltä käymättä suunnatessamme toiselle polulle kohti lietteitä. Reitti kulki ensin pitkin hiekkatietä, jonka varrella lämpöisenä päivänä lenteli paljon perhosia. Tämän jälkeen reitti kulki pitkospuita halki metsän, päätyen lietteille.


Ensin pysähdyimme matalahkossa luontotornissa, jonka nimi oli ytimekkäästi Lietteet. Tornista avautui näkymä lietteille ja merelle. Kuvassa maisema näyttää lattealta, mutta oikeasti se oli hätkähdyttävämpi. Sellainen maisema, jota ei ihan joka päivä näe. Lintujakin oli paljon.


Jatkoimme vielä Sannannokan tornille, jonne johti tosi leveät pitkospuut. Nuo jotka näkyvät ensimmäisessä kuvassa. Sannannokan tornissa söimme retkieväämme, ihailimme maisemia ja luonnon äänimaisemaa.



Suosittelen! Reitti oli hyvässä kunnossa, pitkospuut olivat tukevat.  Matkaa meidän reitillemme parkkipaikalta Sannannokan tornille ja takaisin tuli vajaat 4 kilometriä. Paljon jäi reitistä siis kulkematta, mutta piti ajatella perheen pienimmän jaksamista. Paljon hämmästeltävää ja kummasteltavaa riitti tuolle matkalle. Ehdottomasti täytyykin lähteä kulkemaan koko 8 kilometrin Lietteiden reitti joku toinen kerta.


7.5.2016

Tututkin polut voivat yllättää.


Lähdin eilen illalla lenkille Porin metsään. Ajattelin juosta Maastolenkin (7-8 km). [linkki Porin metsän karttaan] Fiilis lenkille lähtiessä oli vähän sellainen, että blääh, käympä juoksemassa, mutta voisi sitä jotain muitakin maisemia välillä katsella. Unohdin, että metsä ei koskaan ole samanlainen ja tututkin polut voivat yllättää. Polun pientareet olivat valkoisenaan valkovuokoista!

Joskus yli kymmenen vuotta sitten Porin metsässä Veteraanilenkin varrella hengaili korppikin, sittemmin se on kadonnut maisemista. Mutta muiden lintujen laulu kuuluu yhä. Oli pakko välillä pysähtyä oikein kuuntelemaan. Taustalta kuului Katinkurun ampumaradan äänet sekä laskuvarjohyppääjien lentokoneen ääni (ainakin samalta kuulosti).

Muutoin juoksu ei eilen sitten oikein tuntunut kulkevankaan. Onneksi metsä, kukat, lämpö ja linnut kuitenkin pelastivat fiilikseni.

A video posted by Minna-Liisa (@minnaliisas) on


5.5.2016

Pelle Hermannin leikkipuisto.


Tänään pyöräillessäni pikkujäbän kanssa kaupungin halki,  minut valtasi suunnaton onnen tunne. Pori on oikeasti huippukiva paikka asua. (Tai siis porilaisittain "ei yhtää paskempi paikka") Joka paikkaan on lyhyt matka ja täällä on oikeasti kivoja paikkoja. Kesällähän tämä on parhaimmillaan, kuten suurin osa kaikista Suomen kaupungeista.

Lapsiperheen näkökulmasta katsottuna yksi ehdottomista helmistä Porissa on Pelle Hermanni leikkipuisto, tai no oikeastaan koko Kirjurinluoto. Leikkipuisto on iso ja ihan ilmainen. Ympärillä kivat lenkkeilymaastot. Iso parkkipaikkakin on ihan vieressä. Ja kaupungin keskusta, linja-autoasema ja rautatieasemakin kävelymatkan päässä, joten paikalle pääsee vähän kauempaakin.

Keväinen vihreys on saapunut! Tuntuu ihan uskomattomalta. Kirjurinluodossa koivuissa oli jo hiirenkorvia suuremmat lehdet, puut kukkivat ja ötökät pörräsivät. Ja mikä lämpö!


Ja ei. Mulle ei maksa tästä hehkutuksesta kukaan yhtään mitään. Olen vain aidosti kotiseuturakas. Rakkaudesta Poriin ja ilman mitään Porin piruja <3 Toki jos alamme liikaa kehua kotikaupunkiamme tänne saattaa tulla turistiryntäys ;)

1.5.2016

Heihei huhtikuu, tervetuloa toukokuu!


Huhtikuu meni ihan uskomattoman nopeasti. Kevät tuntui junnaavan paikoillaan ja jopa peruuttelevan, mutta yllättäen kevään merkkejä ilmestyikin maisemaan. Oli kiva ihastella orastavaa vihreyttä puistoissa ja metsissä. Oli kiva käydä pienillä retkillä. Joskin niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin. Ja vihdoinkin tuli aika luopua talvikengistä ja vaatteista.

Pyykkimuijailtua tuli pesutuvassa paljon (tj 3 viikkoa muuttoon!!!). Kotona tuli istuttua tietokoneen ääressä väikkärin parissa, joka tuntui etenevän samalla rytmillä kuin kevät (junnaten ja takapakkia ottaen). Samalla yritin bongailla työpaikkoja tosi tarkoituksella. Pannulla paistui parsa (joskin liian harvoin), innostuin käyttämään huulipunaa, kynsilakkaa ja hametta. Huomasin hiusteni kasvaneen taas ylipitkiksi. Iski hiuskriisii ja yritin käyttää jos jonkinlaista nykeröä ja sykeröä, mutta en toimertunut varaamaan aikaa kampaajalle, koska en pysty päättämään mitä haluaisin.

Ja todellakin! Innostuin juoksemisesta ja eritoten poluilla juoksemisesta. Siinä yhdistyy kaksi nautintoa - juokseminen ja luonnossa oleminen. Kuukauden aikana juoksin lähes 70 kilsaa, joka on minulle todella hyvin. Kuun lopussa huomasin, että 10 kilometrin rauhallinen lenkki Porin metsän poluilla ei tuntunut enää mitenkään suorittamiselta, vaan lähinnä kivalta. Uusilla poluillakin tuli seikkailtua.  Ja kaupungin halkikin oli kiva juosta, kun tiesi pääsevänsä juoksemaan Taavi-siltaa pitkin. Jos ei lasketa sitä hetkeä, kun humalainen ukkeli huusi minulle "Kuortaneelle on vielä matkaa!". No hei todellakin on, niin maantieteellisesti, kuin meikäläisen juoksutaidollisestikin. Kumpaan sitten mahtoi viitatakaan.

Mutta tästä on hyvä jatkaa matkaa elämän poluilla! Energisenä toivoa täynnä olevaan toukokuuhun :)