30.4.2016

Hauskaa Vappua!



Hauskaa Vappua! 
 

P.S. Kuvassa poikani taideteos. Kissasta tuli tuunaamalla perhonen. Teos tuli tunnetuksi päiväkodin taidenäyttelyssä :)

29.4.2016

Darth Vader ja muita perjantain seuralaisia.


Tänään heräsin ennen kellon soittoa, mutta aurinkopaistoi jo. Koululainen lähti kouluun valomiekka repussaan. Minun pyöräni takana istui spiderman. Päiväkodissa oli jos jonkilaista otusta odottamassa. Matkalla katselin kuinka kaikenmaailman puskissa oli jo kummasti vihreää. Vappu! Kevät!

Palasin linnoittautumaan tietokoneen ääreen ja viettämään jälleen kerran yhden päivän sen ison Veen parissa. Nyt voisin väittää sisällön lopultakin olevan kasassa muutamaa metodologista viittausta lukuunottamatta, ainakin kunnes toisin todistetaan. Tekstin rakenne sen sijaan on toistaiseksi hieman hukkateillä. Vaelten jossain asiasta tykkäämisen ja totaalisen turhautumisen välimaastossa.

Kahvikupin ääressä listasin osaamiani asioita. Etsin töitä, uusia haasteita. Puhuvat itsensä brändäämisen tärkeydestä työmarkkinoilla. Koska olen päättänyt muuttaa ajatteluni positiiviseksi, hoen itselleni maailman olevan täynnä hienoja mahdollisuuksia. Ja osaan vaikka mitä. Ja ymmärrän vaikka mistä jotain. Ja minulla on ikuinen halu oppia uutta. Ja ja ja. Yritän hiljentää sen pessimistisen minäni.

Päätin tänään viettää karkkipäivää ja napostella Englannin rakeita. Seuranani ovat Darth Vader ja Ryhmä haun tyypit.

Mukavaa perjantaita!

25.4.2016

Polkujuoksemassa Toukarissa.

This is me. This is nature. This is my adventure.

Lauantaina lähdimme mieheni kanssa juoksentelemaan Toukarin poluille Porissa. Lapsuudessa sitä kutsuttiin mettässä tai mettäpoluilla juoksemiseksi, nykyisin kyse on polkujuoksusta tai trailrunningista. Alue oli meille entuudestaan tuntematonta, joskin aika lähellä tuttuja maisemia. Lähdimme matkaan Yrjönkalliontien varrella olevasta kuntopolun päästä (linkki Googlemapsiin). Kuntopolun pätkä oli tosi kaunista metsää kallioineen ja jäkälineen, ja sopisi retkikohteeksi lapsillekin.

Kuntopolulta erkanimme metsän muille poluille. Juoksumme oli hieman hapuilua ja etsimistä. Metsässä seikkailemista rajoittivat hieman siellä olevat kalliolouhokset ja niitä ympäröivät aidat.  Lopulta juoksimmekin (ja kävelimme) vain noin 5,4 km. Polkuja kyllä riittäisi pidemmillekin seikkailuille, ja juoksemaan varmaan voisi lähteä jostakin muustakin pisteestä ja lähteä vähän eri suuntaan. Maasto oli mukavan haastavaa ainakin tällaiselle ei niin tottuneelle polkujuoksijalle. Nousuja sen verran kuin Porista voi löytää, kalliota, kivikkoa, juurakoita ja niin pois päin osui reitin varrelle. Ehdottomasti siis uuden retken arvoinen paikka!



Autolle palattuamme siirryimme hetkeksi hapuilemaan polkuja Kiimakallion suunnalle ihan vain nähdäksemme, missä se on. Kävimme kurkistelemassa polkuja ja näimme taivaalla lentelevän korppeja.  Jostain sieltäkin päin voisi seikkailunsa Toukarin metsissä aloittaa.

Fiilis juoksun jälkeen oli mainio. Metsässä juokseminen on ihanaa! Maisemantutkimuksen, jonka opintoja joskus yli kymmenen vuotta sitten suoritin, opit ovat tiukassa selkärangassa. Kommenttejani lenkiltä: "Tuossa on joskus ollut polku.", "On se ojittaminen ollut kovaa työtä näin kivikkoisessa maastossa.", "Onkohan tuossa, joskus ollut joku rakennus?", "Onkohan tuo kiviröykkiö?". Minä en osaa olla lukematta maisemaa koko ajan.


Oli hyvä kokeilla juoksutamineiden toimivuutta tositoimissa tuollaisella lyhyemmällä juoksulla. Totesimme mieheni kanssa, että Salomonin Sense prot eivät oikein toimineet noin haastavassa maastossa meidän jaloissamme. Citypoluilla ne sen sijaan ovat oikein passelit. Vaikeimmissa kohdissa jalka tuntui turhan paljon pyörivän kengässä. No, periaatteessahan metsässä voi juosta ihan tavallisilla lenkkareilla, mutta kaltaiseni rymistelijä tykkää kengän pysyvän napakasti jalassa.

Toinen  haaste oli juomavyöni kanssa. Ei toiminut pomppiessa ja hypellessä, ei. Pikkupullot vaan lensivät pitkin mättäitä. Miehen juomareppu sen sijaan kulki mukana mukavasti. Eipä noin lyhyellä matkaa välttämättä juomaa olisi tarvinnut, mutta jotenkin se on turvallisemman tuntuista painella metsään, kun on vähän juomaa ja evästä fölissä. Täytyy varmaan jokin juomareppu hankkia.

Ennen merkkaamattomille poluille lähtöä kannattaa kerrata suunnistus ja kartanlukutaitonsa. Meillä oli kännyköissä Endomondo päällä, jotta näimme missä menimme. Suurempiin metsiin ottaisin kyllä myös paperisen kartan ja kompassin mukaan. Ellei sitten osaa suunnistaa auringon tai jäkälän kasvun mukaan. Tuolla metsässä kasvoi paikoin komeaa naavaakin, joka toki myös auttaa ilmansuuntien hahmottamista. Yksin en myöskään kokemattomana juoksijana lähtisi oudoille poluille.

Mielelläni kuulen ideoita kivoista poluista. Idean Toukariin metsistä löysin Kantapääopistossa-blogista, jonne löysin googletellessani hakusanoilla polkujuoksu ja Pori. Myös muista aihetta liippaavista blogeista kuulisin mielelläni vinkkejä. On kiva lueskella ihmisten kokemuksia, inspiroitua ja saada vinkkejä ja ideoita. Tai järjestääkö joku taho Porin seudulla yhteislenkkejä, jolle tällainen aloitteleva lönköttelijä voisi osallistua?


21.4.2016

Minimalismin kaipuu.


 Minussa tuppaa asumaan hamsteri. Pulavuosien perintö on veressäni vahvana - "Jos tätäkin joskus tarttee". Olen vuosikausia säilönyt kaikenlaista turhaa. Nyt löysin kaapistani muun muassa kenkiä, jotka eivät ole yli kahdeksaan vuoteen mahtuneet jalkaani. Jostain syystä raskaudet kasvattivat jalkani lopullisesti koosta 35 tai 36 kokoon 37 tai 37,5. Noin niin kuin esimerkiksi. Mieheni voisi luetella vaikka kuinka monta asiaa. Tämä on nimittäin piirre, joka minussa häntä ärsyttää.

Jo ensimmäisen muuton yhteydessä myimme, kiikutimme Konttiin ja Uffille sekä roskalaattikkoon aikamoisen määrän tavaraa. Mutta silti sitä tavaraa, ja nimenomaan itselle turhaa tavaraa, löytyy. Jälleen kerran olen pakannut kasseja Konttiin vietäväksi sekä laittanut jotain FB-kirppiksille myytäväksi. Periaatteinani on, että käyttökelpoista tavaraa en laita roskiin ja yritän olla ostamatta mitään, mitä en oikeasti tarvitse. Helposti sitten säilönkin kaikenlaista, mikä ei kenellekään muulle kelpaa. Jos vaikka joskus tarttis. Tänään ajattelin laittaa myyntiin yhden vanhan pikkulipaston, kenkiä ja vaatteita, joita en vain yksinkertaisesti tykkää käyttää.

Täällä 54 neliössä, jossa todellakaan ei ole paikkaa kaikelle, iskee minimalismin kaipuu. Haluaisin, että minulla olisi paikka kaikelle. Ensi kuussa muutto  uuteen kotiin vihdoin koittaa. Mutta miten onnistumme minimalismin kanssa? Haluaisin minimalistisen, mutta kodikkaan sisustuksen. Sellaisen kodin, jossa pölyjen pyyhkiminen on helppoa ja jossa tavarat on helppo laittaa nätisti paikoilleen. Haluaisin myös minimalistisen ja tilanteessa kuin tilanteessa toimivan vaatekaapin. Mutta kirjoistani en luovu!

P.S. Kuvissa muutama sellainen yksityiskohta, joista täällä sekamelskan keskellä tykkään. Tosin lehtikotelot voisivat olla kivemmat.

18.4.2016

Polsanluoto.






Aivan Porin keskustan tuntumassa on pikkuinen Polsanluoto ja siellä Polsanreitti. Reitin kunnostus on ilmeisesti vielä kesken, joskin Polsanluotoon johtavan pikkusillan päässä oli jäljellä vain jäänteet lapusta, jossa syksyllä kerrottiin reitin olevan toistaiseksi poissa käytöstä. Menimme silti, koska alueella oli jo sen verran kuivaa, ettei pitkospuitakaan tarvittu. Ruuhkaa ei ollut. Kaksi nuorta kameran ja kiikareiden kanssa tuli vastaan. Ja kaksi mopopoikaa, joille mieheni ystävällisesti suositteli ajamista jossakin muualla. Kiukutti todella tuo pärinä alueen pesintätoimiin käyvien lintujen puolesta. Mopopoikien kadottua maisemasta ne lauloivat aahh niin kauniisti. Varmaan kiittivät.

Maisema oli avoin. Tulviva joki oli vetänyt vanhan rantakasvillisuuden lakoon mutta uusi kasvukausi vihersi jo. Aivan pian siellä saa kulkea kuin viidakossa. Nyt maisemasta on luettavissa monta asiaa, jotka kasvu pian taas peittää.

Polsanluodossa, metsikön kätkemänä, on vanha luhistumaisillaan oleva mökki. Mökki on ollut vuosikausia luonnon ja tihutöiden armoilla. Nyt keväällä asumisen jäljet näkyivät maisemassa hyvin. Löysimme maastosta vanhan hetekan jäänteet sekä muita raunioita. Mikähän lienee mökin sisälle piirrettyjen huonekalujen tarina? Onko joku vain halunnut tuoda jotain kaunista tihutöiden tuhoamaan mökkiin? Onko joku kuvannut siellä jotain erityistä?



Pystyssä olevan mökin läheisyydessä lienee ollut toinenkin savupiipullinen rakennus. Maisemasta erottuu yhä kivijalan muoto sekä läjä tiiliä, joiden tulkitsen olevan vanhan savupiipun jäänteet. Olen varma, että olen joskus tiennyt alueen menneisyydestä enemmänkin, mutta hitsi vie kun ei kaikkea muista. Jos joku nyt kertoisi, että #siellähän oli sitä ja tätä", olisin varmasti ihan, että "Ai nii joo!".



Tällaisia paikkoja kaupunkien läheisyydessä tarvitaan. On hyvä päästä hetkeksi nauttimaan rauhassa tuulen huminasta ja lintujen laulusta. Lapsetkin nauttivat. Kyllä lapset ottavat malliaan vanhemmista. Isompi poika otti kuvia kameralla (parempia ja mielenkiintoisempia kuvia kuin nämä minun kuvani) ja pienempi juoksenteli kumisaappaissaan, koska hän haluaa juosta poluilla. Kiitos pojalle tästä kuvastani :)


15.4.2016

Syy mun smoothieen?


Viime aikoina olen höpöttänyt juoksemisesta ja muusta liikunnasta niin livenä, blogissa, kuin Facebookissakin. Olen surffaillut aihetta käsittelevillä sivuilla ja blogeissa. Olen tilannut juoksuhousut nettikaupasta. Käytökseni perusteella Facebookin mainosalgoritmit tulkitsevat, että haluan laihtua. Feedini on ollut täynnä sponsosoroituja sivuja tyyliin "laihdu 10 kg kesään mennessä". Ei kiitos. Missä ovat mainokset: "Paranna lihaskuntoasi, jotta jaksat olla suorassa", "Syö siten, että jaksat", "Kuntoile, jotta jaksat", "Ota breikki, tee lenkki", "Liiku jos pystyt" tai jotain.

Joo. Kyse on vain mainosalgoritmeista, mutta väitän, että kyse on aika yleisestä ajatusmallista. Jos ryhdyt syömään terveellisesti tai aloitat liikunnan, sinun tulkitaan haluavan laihduttaa. Ja moni elää vain hetken terveellisesti laihtuakseen. "Ota vielä kolmas pulla, ku oot niin laiha", minulle sanottiin, kun olin tosi laiha joskus. Tai "Oo onnellinen ku oot noin laiha ja voit syödä mitä vaan". No, tietenkin otin pullaa ja söin karkkia, mutta olisi sitä varmaan voinut massansa viisaamminkin kerätä. 

Minun ei nytkään tarvitse laihduttaa kesäksi kymmentä kiloa. Toki olen tyytyväinen jos ne kolme-neljä kiloa talven aikana vyötärölle kertynyttä röllykkää katoavat, ja jos peilistä kurkistaa timmimpi Minna. Se on pakko tunnustaa. Toki lenkkipolulle ajoi myös se seikka, että muutaman kuukauden laiskottelulla ja mössöttämisellä oikeasti saa sen vaa'an luvun nousemaan (mitähän pidempi aika tekisi?). Tulipahan taas talvella kokeiltua auttaako jätski, karkki ja ja mättöruoka kaamosväsymykseen ja nuhaan. No ei auttanut, ei.

Muita syitä liikuntaan ja terveellisempään ravintoon minulla on rutkasti kuten vaikkapa istumatyöstä johtuvat selkäjumit ja päänsäryt, huono ryhti, väsynyt olo, turvonnout olemus, silmäpussit, takakireys, kiukkuisuus jne. Ihan vain se, että haluan jaksaa seikkailla elämäni poluilla paremmin. Hei miks ei, jos kerran voin! Ei sekään ole mikään itsestään selvyys. Ja olisi se kiva olla hehkeä.  Kun sairastelu- ja laiskottelutauon jälkeen palasin opettelemaan terveellisempää elämää (taas), huomasin muutoksen äkkiä. Siinä mielestäni aika monta syytä smoothieen ja lenkkiin. Sori algoritmit.


Seuraathan metsäkukkia.



Talvella bloggaus inspiraationi oli tyystin hukassa, mutta nyt huomaan innostuksen iskeneen jälleen. Hetken pohdiskelin puhtaalta pöydältä aloittamista, täysin uuden blogin perustamista.. Mutta totesin, että elämä on matka ja se saa näkyä blogissakin. Joten metsäkukkia. jatkaa elämäänsä. Enhän minä siitä nimestä edes malttaisi luopua! Muokkasin vähän ulkonäköäkin

Olisi tosi kiva jos ryhtyisit seuraajakseni/lukijakseni:
Ideoita siitä, mitä kuvaisin ja kirjoittaisin tuntuu nyt olevan vaikka kuinka paljon. Elämähän on hetkiä täynnä :) Juuri nyt olen inspiroitunut esimerkiksi keväästä, luonnosta ja juoksemisesta. Ensi kuussa on edessä muutto omakotitaloon ja pääsen käsiksi puutarhahommiin. Ja uuden kodin sisustamiseen, mutta en tiedä osaisinko siitä kirjoittaa blogiin. Kesä tuo toivottavasti tullessan kivoja retkiä. Sellaisista asioista (ainakin) on metsäkukkia. tehty. Joten tervetuloa :)

Mukavaa viikonloppua!

14.4.2016

Oi huhtikuu! (Kuvia edellisiltä vuosilta.)


Kaipuu puutarhatöihin ja luontoon saapui luokseni keväisten auringonsäteiden mukana. Luontoon pääsen jahka arjen mukakiireiltäni ehdin. Ja puutarhatöihinkin reilun kuukauden päästä, jolloin muuttopäivä koittaa! Aamukahvin nautin katsellen kuvia menneiden vuosien huhtikuilta. Kyllä se kevät on huhtikuussa saapunut, ja mitä lähemmäs toukokuuta kiidämme, sitä lähempänä on peittävä vihreys ja kukkien loisto.

Mukavaa viikon jatkoa! Nautitaan keväästä!

12.4.2016

Mä käyn aika usein täällä.



"Mä kävin viime kesänä aika usein täällä. Ku mää niin tykkään käydä metsässä." 
 
(J.S. melkein 4 vuotta totesi Porin metsässä ensimmäisen kerran tänä keväänä käydessään.)

11.4.2016

Juoksemisesta.


Olen kausijuoksija. Keväällä innostun juoksemisesta, mutta talven tullen into on tähän asti laantunut. Valon lisääntyessä juoksuinnostus palasi ja käyntiin lähti kolmas juoksukevät ja -kesä. Aikaisemmin en juurikaan juossut. Jos joku hehkutti minulle juoksemisen ihanuutta, en ymmärtänyt laisinkaan. Mutta ihminen voi muuttua. Nyt nautin juoksemisesta ja olen todella kiitollinen, että voin juosta. (No joo, kunnes into taas katoaa, välähtää pessimistisessä mielessäni.) Ensi talvena en toivottavasti ajaudu laiskottelemaan. Jos juokseminen ei innosta, täytyy keksiä jokin sellainen liikkumisen muoto, josta pidän ja jonka pariin saan itseni motivoitua talviunien sijaan.

I'm so proud of me! 10 km happy run! #running #jogging #runninglove #garmin

Välineurheilijakin minusta on tullut. Ensin  minun piti ostaa kello, jotta näen mitä kello on. Kuitenkin silmiini osui hyvässä tarjouksessa ollut Garminin Forerunner 610 special edition. Niinpä pystyn nyt seuraamaan kellonajan lisäksi juostua matkaa ja -aikaa, kilometriaikaa sekä sykettä. Olen aiemminkin trackännyt juoksemani lenkit kännykällä, Endomondo-sovelluksella, mutta kännykän kaivaminen jostakin taskusta tai vyölaukusta on ollut vaikeaa. Ainakin yhden lenkin perusteella käyttökokemus Forerunneristani oli positiivinen. Sykemittaria en ollut käyttänyt koskaan ennen, joten se vyö tuntui vähän hassulta kunnes siihen tottui.

Ei minulle silti juoksemisessa ole tärkeintä juostu matka tai aika. No okei, ovathan nekin, sillä oikeasti haluaisin olla hyvässä kunnossa ja tietää jaksavani. Syy miksi haluan jaksaa on se, että haluan päästä seikkailemaan. Haluan juosta halki maisemien, peltoteiden ja metsäpolkujen. Liikkua kuin olisin seikkailemassa. Ylhäällä kuvakollaasissa onkin joitain räpsäisyjä viime vuoden lenkeiltä.

Eilen aurinko paistoi ja ilma oli raikas. Kiitos Forerunnerin, uskaltauduin juoksemaan pitkän lenkin. Oli kiva tietää kuinka paljon aikaa on ennen kuin minun piti olla takaisin ja kuinka kauas olin mennyt. Ei tarvinnut pelätä, että en jaksaisi mennä takaisin. Ja kas kummaa, jaksoin juosta kymmenen kilsaa likimain tuntiin. Nautin koko lenkistä ja olo oli hyvä. Tuntui kuin olisin ollut seikkailulla - ja juuri se on mielestäni niin juoksemisessa, kävelemisessä kuin pyöräilemisessäkin hauskinta. Jälkikäteen tsekkasin vasta sykkeet, nyt kun sykemittari oli. Liian korkeallahan syke kait huiteli, joten ehkä pitäisi jatkaa harjoittelua kevyemmin. Mikään paikka ei kuitenkaan kipeytynyt, enkä edes hirmuisesti väsynyt. Ehkä sitä sykettä nosti myös se, että välillä loikin yli vesilätäköiden.

From today's running route. #runninglandscape

8.4.2016

Kesäretkien suunnittelua.


Talven olen linnoittautunut aivan liiaksi sisätiloihin. Eilen tajusin kuinka paljon kaipaankaan retkille metsään ja vetten äärelle. En ole mikään varsinainen eräihminen. Ehkä sielultani, mutta en taidoiltani Kokemuspohjani luonnossa liikkumisesta on toistaiseksi kovin hatara. Mutta rakastan luontoa ja nautin retkistä luonnonhelmaan ja yritän opetella luonnossa liikkumista. Ja luonnollahan on ihan tutkitustikin terveysvaikutuksia!

Meidän perheessä retket tehdään useimmiten lasten ehdoilla. Haluan tarjota heille hetkiä luonnossa toivoen, että heille muodostu jonkinlainen luontoyhteys. On ihana myös huomata kuinka he rauhoittuvat esimerkiksi metsässä. Pitäisi useammin lähteä heidän kanssaan luontoretkelle. Haaveilen myös polkujuoksuretkistä metsässä, mutta ehkä ensin minun pitäisi kehittää suunnistustaitoani. Ja haaveilen myös maastopyörästä (salaa kadehdin miestäni ja vanhempaa poikaani, joilla sellaiset on...).

Olenkin nyt pohtinut, minne tänä vuonna voisi retkelle suunnata. Olen huomannut, että ihan lähitienoillakin on paljon mielenkiintoisia paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt tai en ole käynyt vuosikausiin. Ainakin suhteellisen lähistöllä sijaitsevissa  Rottajärvellä ja Kettukalliolla voisi käydä. En ole niitä koskaan nähnyt. Ja Porissa Yyterinniemen retkeilyreiteillä sekä Joutsijärvellä voisi käydä. Retkikohteita on muuten helppo löytää Retkipaikasta sekä laavuja laavu.orgista.

Kuvissa on joitakin retkikohteitamme menneiltä vuosilta. Pomarkun Isonevalla on ollut kiva käydä pienellä eväsretkellä lasten kanssa. Kävellä pitkospuilla, ihailla lintuja perhosia, ötököitä ja sisiliskoja sekä ihmetellä hiljaisuutta.


Porissa meren äärellä oleva Kallo kait on ikuinen rakkauteni kohde. Se on paikka, jossa menimme kihloihinkin. Paikka onkin vilahdellut blogissani monta kertaa.


Pirulanvuori Suodeniemellä, Suodenniemen ja Lavian rajamailla on mahtava paikka. Sen näkötornista avautuvat maisemat ovat pakahduttavia. Pirulanvuoren maisemathan ovat tuttuja euron kolikostakin.

Mikä on sinun lempi retkikohteesi? Voisitko suositella minulle jotakin retkikohdetta? Entä linkkisuosituksia retkien suunnitteluun?

6.4.2016

Itsensä voittamisesta.






Niin mahtavaa, että aamut ovat valoisia! Jotenkin sitä kokee olonsa valoisammaksi ja pirteämmäksi. "Enhän minä vielä mikään kääpä vielä ole",  pohdiskelin aamulla kulkiessani erään puun ohi. Keväässä on uskomaton voima. Mikä uskomaton voima piilee puiden silmuissa, jotka joka päivä muuttuvat enemmän ja enemmän vihreiksi. Katselin taas taivasta puiston puiden läpi ja kuuntelin citylintujen laulua. Pikkulintujen laulukuoroon yhtyi tänään pari rastasta.

Olen päättänyt opetella itseni voittamista. Ei vain niin, että vapautuisin tekemään asioita, joita en koskaan olisi uskonut tekeväni, vaan myös oppia haastamaan oman ajatteluani.

Ensinnäkin. Kuinka paljon jää kokematta jos aina ajattelee, että eihän minusta ole tuohon? Kuinka paljon toimintaamme ja elämänpolkuamme ohjaa kaavoihin jämähtänyt määrittely omasta itsestään? Tämä ajatus tuntuu nyt mietityttävän minua suuresti jatko-opintojen aikakauden lähestyessä hitaasti, mutta varmasti loppuaan. Yht' äkkiä en tiedäkkään, mihin suuntaan tulevaisuuteni ammatillinen polku vie tai minne suuntaan haluaisin sen vievän. Tämä ajatus pohdituttaa minua myös ajatellessani terveellisempiä elämäntapoja ja kuntoiluun panostamista. Pohtiessani uuden lajin kokeilemista, huomaan liian helposti pohtivani - onko minusta oikeasti tähän. 

Toiseksi. Tiedämmekö vai luulemmeko vain tietävämme. Luin eilen Savon Sanomien verkkosivuilta Arman Alizadin haastattelun liittyen hänen uuteen ohjelmaansa. Mieleeni jäi lause, jonka Alizad oli kuullut  oppi-isältään opiskellessaan vaatturiksi: "Pahinta on, kun ihminen puhuu asiasta varmuudella, jonka antaa täydellinen tietämättömyys." Tämä lause on niin totta. Se on asia mikä minua ärsyttää ihmisissä, se on asia, joka ärsyttää minua itsessäni.  Ja kyllä, juuri se, oman ajattelun ja tietouden haastaminen, onkin usein juuri sitä suurinta itsensä voittamista. Uskaltaa tunnustaa tietämättömyytensä, olla halukas oppimaan ja kuulemaan uutta avoimin mielin. Se on vaikeaa. Ihmiselle näyttää olevan helppoa syyttää muita tietämättömyydestä syyllistyen samalla itse siihen samaan ansaan. Arman Alizad on uskaltanut pakata reppunsa ja lähteä kysymään asioista suoraan niiltä, joita asiat koskevat.


4.4.2016

Kevään merkkejä.




Ilmassa on kevään merkkejä. Minulla on vielä jalassa karvavuoriset kengät, koska en malta luopua vielä alelöydöistäni. Mutta hei ne eivät ole kurassa! Selvä kevään merkki siis.

Olen kiitollinen 50-luvun asemakaavojen laatijoille siitä, että he jättivät ruskeiden kerrostalomöhkäleiden keskellä reilusti vihreää. Puistoalueilla kaupunkiluonto heräilee kevääseen.  Silmut työntyvät vihreinä ruskean ja harmaan sävyiseen päivään. Linnut lentelevät ja visertelevät lempeä täynnä. Löydätkö ylimmästä kuvasta linnun?

Yksi kevään merkki on se, että kävin eilen juoksemassa. Oikeastaan tämä oli toinen juoksulenkki reilun kuukauden sisällä. Ensimmäisen jälkeen tuli takapakkia poskiontelotulehduksen iskiessä. Juoksukunto on rappiolla, mutta paremminhan se sujui kuin uskoin. Viisi kilometriä sai hengästymään, mutta syytän siitä osittain armotonta katupölyä. Joskos tänä vuonna pääsisi puolimaratonille?


1.4.2016

Maaliskuu kollaasina.


Tervetuloa huhtikuu! Heippa vaan maalsikuu! Maaliskuu meni kerrostaloelämään totutellessa. Opin käyttämään pyykkitupa. Päätin aloittaa terveellisemmän elämän (jälleen kerran). Kävin keväisessä Turussa seminaarissa. Oli pääsiäinen. Perheen kanssa teimme vuoden ensimmäisen retken Kalloon. Ja kevät tuli!