25.12.2016

Joulu tulla jolkotti.



Joulu tulla jolkotti ja suurimmilta jouluströsseleiltä vältyttiin. Kaneliakaan en muistanut laittaa kainaloon.

Ennen joulua päätin, että en stressaa ruoan kanssa. Nälkää ei ole tarvinnut kärsiä, sillä kaupasta löytyi kystä kyllä ja laatikoita saapui lisää lahjana. Itse erikoistuin vegaanisten jouluherkkujen kokkailuun. Seitan kinkku on jo klassikko meidän joulupöydässä, mutta nyt myös tämän hetken it-juttu porkkala pääsi kokeiluun. Tykkäsin. Oli kaiken savuaromin metsästyksen arvoista. Kyllä. Jopa Porista savuaromihyllyt huusivat paikoin tyhjyyttään. Erityisen hyvältä porkkala maistui mielestäni leivän päällä sitruunalla höystettynä kaurasmetanan kanssa. Harmi, että ruokakuvistani tuli ihan tärähtäneitä.


Vegaanisten reseptien ja valikoimien lisääntyessä alan olla yhä enemmän ja enemmän kallellani siihen suuntaan. Pääsääntöisesti olen ollut kasvisten, munan, maidon ja kalan syöjä. Lihaa olen joskus flexannut jos sitä on ollut tarjolla tai se olisi muutoin päätynyt roskiin.

Mutta nyt kyllä otan tavoitteekseni suunnata kohti vegaania suuntaa paikallisuutta suosien. Jostain syystä tekemäni vegaaninen ruoka nimittäin onnistuu muuta ruokaa paremmin. 😀  Intouduin tuijottamaa Youtubesta erilaisia kokkausvideoita ja kuvia Instasta. Aah. Ja nam. Tämän vuoden seitanreseptin, kuten myös tietty porkkalan, PS Olen Vegaanin videoilta. Ihan pakko kokeilla muitakin reseptejä.

Nyhtökauran joulueditio odottaa vielä kokkia ja siinä on huominen eräpäivänä. Kuka kumma tämän kaiken syö!

Mukavaan joulupäivän iltaa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti