25.11.2016

Kahvipöytävitsien kaipuu.


Yllä oleva kuva ei oikeastaan liity tähän tekstiin mitenkään. Mutta kuvastakoon se näitä hiljaisia hetkiä ja tämän aamupäivän rauhaa. Joulunodotuksen tunnelmaa. 

Olen nauttinut niistä hiljaisista hetkistä jolloin kuulen vain näppäimistön äänen. Mutta se on myös hirmuisen yksinäistä. Yksinäisen väikkärirupeaman jälkeen kaipaan osaksi jotakin työyhteisöä. Päivä päivältä yksinäisyys vaivaa enemmän. En ehkä olekaan laisinkaan niin introvertti kuin olin kuvitellut. Omat vitsit alkavat jo kyllästyttää. Tekemisestä ei kuitenkaan ole pulaa. Päivät täyttyvät työhakemuksista, väikkärin loppuun saattamisesta ja uusien juttujen ideoinnista.

Minä ja uusi työpaikkani emme ole vielä kohdanneet. Emme ehkä ole edes tajunneet kuuluvamme toisillemme.
Työhakemukseni eivät ole tuottaneet tulosta. Työpaikkailmoituksissa ei tunnuta etsivän minua. Huhuilen tuuleen piilotyöpaikkoja, mutta vielä oikea kaiku ei ole vastannut. Huomaan jopa hieman luovuttavani. Sen sijaan olen syksyn aikana saanut aikaiseksi väitöskirjaani sivuja niin paljon, että nyt on jo tiivistämisen aika. Tällä tahdilla sekin tekeminen loppuu pian.

Tiedostan toki sen, että ei mua kukaan kotoa tule hakemaan. Mutta nyt voisi kyllä jokin ihme tai lottovoitto osua meikäläiselle ja jostain ihan vaan kuulua, että "Hei Minna! Me halutaan sut!. Tai jokin jouluntaika voisi järjestää sokkotreffit minulle ja tulevalle työpaikalleni. Kyllä me vielä kohtaamme. Minä ja työpaikkani. Kunhan tajuamme etsivämme toisiamme. Kunhan tutustumme toisiimme.

Välillä tuntuu, että välissä on jokin muuri. Enkä puhu vain itsestäni, vaan yleisesti, no vaikkapa humanisteista. Tietynlaisten stereotypioiden vuoksi paljon tietoa ja taitoa voi jäädä hyödyntämättä. Sillä vakaasti uskon, että ymmärrystä siitä, kuinka ihmiset, yhteisöt ja maailma toimivat, voitaisiin hyödyntää paremmin. Napata tuosta ymmärryksestä jotakin sellaista boostia tai ehkäistä riskejä.

Jos kirjoittaisin erilaisen työhakemuksen, jossa murskaisin stereotypioita, voisin kertoa vaikkapa siitä, kuinka olen humanisti, joka eräänä yönä näki unta matemaattisista yhtälöistä. Voisin kertoa kuinka minulla on pakottava tarve ymmärtää teknisten laitteiden toimintaa. Mutta samalla tahtoisin kertoa myös siitä, millaista nautintoa tutkiminen minulle antaa.  Ja silti myös siitä kuinka välillä on ihana tehdä pikaisia juttuja, joissa tulos on heti nähtävissä. Vääntää rautalangasta, kuinka paljon kulttuuriperintöprosessien ymmärtäminen avaa mahdollisuuksia ymmärtää erinäisiä asioita.
P.S. Jos sinulla on johtolanka tarjolla, tuolta voi lukea lisää osaamisestani: minnaliisasalonsaari.wordpress.com

4 kommenttia :

  1. Tsemppiä työnhakuun...kyllä se sinun paikkasi jossakin on...kunhan vaan kohtaatte!

    VastaaPoista
  2. Näinä päivinä et taida olla yksin haasteesi kanssa. Työn haku on varmasti haastavaa juuri tällä hetkellä ja tässä työllisyys tilanteessa. Vaan älä anna periksi! Varmasti on sinuakin varten olemassa mukava työpaikka, kunhan kohtaatte =). Ihanaa ensimmäistä adventtia <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy vain luottaa tulevaan ja jatkaa seikkailuja.

      Poista