14.7.2016

Futismutsina ja -perheenä Vaasassa.


Viime viikonloppu kului junnufutiksen parissa Vaasassa Wasa Footballcupissa. Koska lapseni on futisjunnu olen minä futismutsi. Vähitellen alan ymmärtää jalkapallon sääntöjäkin. Samalla kuitenkin huomaan, että parhaiten muistan jotkut lapsuus- ja nuoruusaikojeni futispelaajat. Nimestä Ronaldokin muistuu ensimmäisenä mieleen sen brasilialaisen Ronaldon naama. Jalkapalloa en yhä edelleenkään osaa potkaista. Kotipihan peleissä potkaisen noin 30 prosentin varmuudella ohi. Syytän olematonta taittovirhettäni sekä vääriä kenkiä tai sitä, että minulla ei ole kenkiä laisinkaan.

Mutta jalkapalloa on kiva seurata ja ihan oikeasti tykkään päästä katsomaan lapseni pelejä. Raahasin kameraa päivät pitkät mutta itse peleistä en juurikaan kuvia onnistunut napsaamaan. Kuopus, joka ei niinkään muutoin ollut katsomisesta kiinnostunut, innostui, että hänpä alkaa futiskuvaajaksi. Ylemmän kuvan creditit kuuluvatkin hänelle. Ihmeen tarkkoja kuvia hän onnistui saamaan, tosin pääosaa näyttelevät nurmikko, hänen oma naamansa, minun takapuoleni sekä ohikulkeneet ihmiset.  Toki ylpeänä äitinä näen hänessä jo urheilukuvauksen uuden sukupolven.


Ensimmäisenä päivänä, perjantaina, satoi. Onneksi sade yltyi vasta pelien jälkeen. Kentät sade kuitenkin kasteli ja seuraavien päivien pelit pelattiinkin suht' kosteilla kentillä.

Harmittavasti kovin vähiin jäi Vaasaan tutustuminen. Torilla tuli hengattua hetki, sillä yksi pojan joukkueen peleistä pelattiin siellä. Kävellessäni halki keskustan näin myös muun muassa komean vesitornin. Arboretumissa kävin hyttysten syötävänä ja ihmettelemässä punalehtistä koivua.


Futisjunnu majoittui mukavasti koulumajoituksessa. Koska en ole vielä tarpeeksi orjentoitunut futismutsi, olin perheen majoittautumisen kannalta liian myöhässä. Niinpä päädyimme ottamaan leirintämökin leirintäalueelta. Ensimmäisenä iltana vettä satoi ja olisin todella kaivannut jotain luksusta. Haaveilimme hotellisängyistä ja televisiosta ja lämpimästä suihkusta ja vessasta huoneessa. Jotenkin sitä ei ollut yhtään missään retkeilymoodissa juuri siinä hetkessä. Todellakin löysin sisäisen luksuksenkaipaajani siinä hetkessä. Tunnustan. Näin jälkikäteen ja ääneen sanottuna se tuntuu jo lähes nolostuttavalta. Ainakin sateisessa säässä mökki tuntui tuoksuvan tunkkaiselta. Ikkunassa sentään oli marimekkoa ja ulkona kesäyö. Toisena iltana paistoi aurinko. Kuopus pääsi uimaan mereen ja me katselemaan merta. Sitten olikin ihan kiva. Kiitos laiturikuvasta miehelleni.


4 kommenttia :

  1. Futiksen kuvaaminen on kyllä taitolaji. Täällä toinen futismutsi, jolla vähän huono omatunto. Poika viilettää Hesa-cupissa ja vanhemmat töissä, joten noissa kyydeissä on hieman säätämistä! Mutta näillä mennään, kyllä tässä on talven aikana saanut kuskata... Ymmärrän täysin luxuskaipuusi sadesäässä. Ei sitä aina jaksa olla reipas retkeilijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina tosiaan jaksa olla reipas retkeilijä. Ja silloin kun on sopivalla tuulella retkeily tuntuu suurelta luksukselta. Absurdia. Kuskaamista tosiaan riittää meilläkin ja varmasti enenemässä määrin.

      Poista
  2. Tuolla monitoimiviheriöllä mekin monena kesänä 'pyöriskelimme' parisenkymmentä vuotta sitten pojan harrastaessa futista. Futismutsina toki olin mukana turnauksissa myös muualla.
    Tulkaa Vaasaan toistekin, tämä on ihana kesäkaupunki - ja muutenkin - kotikaupunki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasaan täytyy ehdottomasti tehdä uusi reissu. Monta kohdetta siellä olisi, missä tekisi mieli käydä. Olen minä siellä joskus toki ennenkin käynyt, mutta en aikoihin.

      Poista