27.6.2016

Ihan pihalla.



Muutto omakotitaloon on saanut aikaan sen, että olemme olleet ulkona varmaan enemmän kuin koskaan. On ihan kiva olla vaan kotipihassa. Lapset ovat löytäneet naapurustosta uusia kavereita. Uuden asuinalueen ympäristössäkin löytyy vielä tutkittavaa, vaikka emmehän me minnekkään täysin tuntemattomaan paikkaan muuttaneet. Lähtemisen pakkofiilis on kadonnut. Lähtemisestä on tullut kiva juttu äidinkin mielestä, ei vain pakollinen leikkipuistovarustuksen etsimisrumba. Ja yksi leikkipuistokin on ihan lähellä.

Nämä kuvat on otettu eilen illalla ennen iltaruskoa ja sitä seurannutta yöllistä sadetta. Punaista taivasta katsoessani muistelin mummoni sanontaa "Iltarusko aamupaska", joka rumasta kielestään huolimatta näyttää useimmiten pitävän paikkansa. Eilen koko maailman tuntui maalautuneen vaaleanpuinaiseksi. Se tunkeutui sisään sälekaihtimienkin välistä. Sitten tulikin yöllinen rankkasade ja amuinen harmaus. Sadepäiväkin tuntuu kivalta nyt. On kiva olla sisällä, kirjoittaa  ja välillä miettiä sisustustamista.

1 kommentti :

  1. Omakotitalossa asumisessa on omat hyvät puolemsa. Itsekkin asun omakotitalossa.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista