21.4.2016

Minimalismin kaipuu.


 Minussa tuppaa asumaan hamsteri. Pulavuosien perintö on veressäni vahvana - "Jos tätäkin joskus tarttee". Olen vuosikausia säilönyt kaikenlaista turhaa. Nyt löysin kaapistani muun muassa kenkiä, jotka eivät ole yli kahdeksaan vuoteen mahtuneet jalkaani. Jostain syystä raskaudet kasvattivat jalkani lopullisesti koosta 35 tai 36 kokoon 37 tai 37,5. Noin niin kuin esimerkiksi. Mieheni voisi luetella vaikka kuinka monta asiaa. Tämä on nimittäin piirre, joka minussa häntä ärsyttää.

Jo ensimmäisen muuton yhteydessä myimme, kiikutimme Konttiin ja Uffille sekä roskalaattikkoon aikamoisen määrän tavaraa. Mutta silti sitä tavaraa, ja nimenomaan itselle turhaa tavaraa, löytyy. Jälleen kerran olen pakannut kasseja Konttiin vietäväksi sekä laittanut jotain FB-kirppiksille myytäväksi. Periaatteinani on, että käyttökelpoista tavaraa en laita roskiin ja yritän olla ostamatta mitään, mitä en oikeasti tarvitse. Helposti sitten säilönkin kaikenlaista, mikä ei kenellekään muulle kelpaa. Jos vaikka joskus tarttis. Tänään ajattelin laittaa myyntiin yhden vanhan pikkulipaston, kenkiä ja vaatteita, joita en vain yksinkertaisesti tykkää käyttää.

Täällä 54 neliössä, jossa todellakaan ei ole paikkaa kaikelle, iskee minimalismin kaipuu. Haluaisin, että minulla olisi paikka kaikelle. Ensi kuussa muutto  uuteen kotiin vihdoin koittaa. Mutta miten onnistumme minimalismin kanssa? Haluaisin minimalistisen, mutta kodikkaan sisustuksen. Sellaisen kodin, jossa pölyjen pyyhkiminen on helppoa ja jossa tavarat on helppo laittaa nätisti paikoilleen. Haluaisin myös minimalistisen ja tilanteessa kuin tilanteessa toimivan vaatekaapin. Mutta kirjoistani en luovu!

P.S. Kuvissa muutama sellainen yksityiskohta, joista täällä sekamelskan keskellä tykkään. Tosin lehtikotelot voisivat olla kivemmat.

2 kommenttia :

  1. Kuulostaa tutulta,nimittäin tuo hamstraus.. Oli melkoinen urakka muuttaa omakotitalosta kerrostaloon,pihassa kun sattui olemaan vielä 120 neliöinen navetta (varasto)..uuh sitä tavaran määrää. Myytin ja annettiin eteen pän suurin osa, nyt ihanan väljää kotona. Enää en aio kerätä kaappeihin sellaista määrää tavaraa,haluan vieläkin karsia kaapeista tavaraa kirpparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, voin vain kuvitella. Meillä oli ihan pieni varasto vain ja silti sitä tavaraa tuntui olevan. Onneksi meillä ei tulevassakaan kodissa ole hirmuisoja varastotiloja. Sen verran kuitenkin, että täytyy yrittää muistaa olla vähän vähemmän hamsteri.

      Poista