31.12.2016

Hei hei 2016!



Vuosi 2016 oli muutosten, keskeneräisten asioiden, sekasotkujen ja kiireen vuosi. Alkuvuonna elämä kietoutui muuttojen ympärille. Toukokuussa meistä tuli omakotitaloasujia. Sitten oli yksi väikkärin käsikirjoitus tehtävänä. Asia joka tuntui aika ajoin mahdottomalta, mutta joka kuitenkin nyt näyttää valmistuvan. Lapset kasvoivat vuoden aikana hirmuisesti.

Valokuvissa kuitenkin vuosi näyttäytyy kauniina. Kaiken kiireen ja sekamelskan keskelle on selvästi mahtunut myös suuria onnen hetkiä ja oivalluksia. Kivoja retkiä ja hetkiä. En ehkä löytänyt seesteisyytttä tai oikeaa elämäni polkua, mutta toivottavasti löysin karttoja ja avaimia.

Tulevasta vuodesta toivon oivallusten vuotta. Toivon löytäväni mielenkiintoisia polkuja kohti tulevaa.

Iloa, onnea ja rauhaa uuteen vuoteen!




28.12.2016

Onnenhetkien tärkeys.


Uutisia lukiessa valtaa helposti mielen. Omat ilot ja surut sekä onnen ja hyvinvoinnin tavoittelu tuntuvat turhamaisilta kaiken kaaoksen keskellä. Mutta kuinka tärkeitä ilon ja onnen hetket ovatkaan. Siinä missä päivämme, viikkomme, vuotemme ja elämämme koostuvat pienistä hetkistä, kuin atomeista tai legopalikoista, on maailma pienten hetkien, tekojen ja elämien kokonaisuus. Maailmassa ei koskaan ole liikaa hymyjä ja onnen pilkahduksia. Hymy ja onni luovat valoa ympärilleen. Ne rakentavat toivoa.

Voidaksemme huolehtia muista, on meidän huolehdittava itsestämme. Välittääksemme muista, on meidän välitettävä myös itsestämme. Rakastaaksemme muita, on meidän rakastettava itseämme. Kaikkea sopivasti. Rakentaaksemme rauhaa, on meidän löydettävä myös sisäinen rauha.

Ja ei, en osaa elää kuten yllä kirjoitin. Makustelen näitä ajatuksia näin uuden vuoden kynnyksellä toivoen uuden vuoden tuovan mukanaan lisää viisautta ja ymmärrystä.

25.12.2016

Joulu tulla jolkotti.



Joulu tulla jolkotti ja suurimmilta jouluströsseleiltä vältyttiin. Kaneliakaan en muistanut laittaa kainaloon.

Ennen joulua päätin, että en stressaa ruoan kanssa. Nälkää ei ole tarvinnut kärsiä, sillä kaupasta löytyi kystä kyllä ja laatikoita saapui lisää lahjana. Itse erikoistuin vegaanisten jouluherkkujen kokkailuun. Seitan kinkku on jo klassikko meidän joulupöydässä, mutta nyt myös tämän hetken it-juttu porkkala pääsi kokeiluun. Tykkäsin. Oli kaiken savuaromin metsästyksen arvoista. Kyllä. Jopa Porista savuaromihyllyt huusivat paikoin tyhjyyttään. Erityisen hyvältä porkkala maistui mielestäni leivän päällä sitruunalla höystettynä kaurasmetanan kanssa. Harmi, että ruokakuvistani tuli ihan tärähtäneitä.


Vegaanisten reseptien ja valikoimien lisääntyessä alan olla yhä enemmän ja enemmän kallellani siihen suuntaan. Pääsääntöisesti olen ollut kasvisten, munan, maidon ja kalan syöjä. Lihaa olen joskus flexannut jos sitä on ollut tarjolla tai se olisi muutoin päätynyt roskiin.

Mutta nyt kyllä otan tavoitteekseni suunnata kohti vegaania suuntaa paikallisuutta suosien. Jostain syystä tekemäni vegaaninen ruoka nimittäin onnistuu muuta ruokaa paremmin. 😀  Intouduin tuijottamaa Youtubesta erilaisia kokkausvideoita ja kuvia Instasta. Aah. Ja nam. Tämän vuoden seitanreseptin, kuten myös tietty porkkalan, PS Olen Vegaanin videoilta. Ihan pakko kokeilla muitakin reseptejä.

Nyhtökauran joulueditio odottaa vielä kokkia ja siinä on huominen eräpäivänä. Kuka kumma tämän kaiken syö!

Mukavaan joulupäivän iltaa!


24.12.2016

Rauhaisaa, leppoisaa ja iloista joulua!


Toivoisin joulun taikaa päälle maan. Puurokauhaa, joka antaa maailmalle rauhan. Tuikkivia joulun tähtösiä. Joulun saapuvan jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Hyppiviä tonttu-ukkoja. Kulkusten kilinää.

Hyvää, rauhaisaa, iloista, taianomaista ja onnellista joulua!

12.12.2016

Pakkasella.




Pakkanen puhalsi halki pihan ja tienoon. Meillä ei ole lunta, mutta pakkanen on käynyt alle kymmenessä. Pihamaan kasvit värjöttelevät huurrekiteiden alla.

Mutta jo nyt jäätimantit alkava kadota nollasäähän. Katoavat yhtä nopeasti kuin lumi taannoin.

6.12.2016

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuvassa Suomi-neito vuodelta 1906 heiluttaa siniristilippua. Tai ainakin tuolloin kortti on postileimojen perusteella lähetetty.

4.12.2016

Joulun valot hankien keskellä loistakoon.


No, okei. Ei meillä ihan hangiksi luokiteltavaa lumimäärää ole. Mutta maa on vihdoin peittynyt lumivalkeaan ja lumihiutaleet leijailevat illan pimeydessä. Meidän pihan joulupuulla on korkeutta suunnilleen puoli metriä. Söpönä kuin mikä se kuitenkin loistaa illlan pimeydessä. Sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä. Pulkka ja lapiot ovat kovassa käytössä takapihan linnatyömaalla.

Mukavaa sunnuntain iltaa! Iloa, valoa ja energiaa tulevaan viikkoon!

30.11.2016

Joulu nupullaan.



Marraskuun viimeinen päivä. Joulu nupullaan, kuin hyasintti konsanaan. Ostin perjantaina pari hyasinttia, jotka varovasti kurkottelevat korkeuksiin. Ilmassa on toivoa valosta. Ikkunasta näkyy taivaan sini.

Levitin pöydälle valkoisen kerniliinan. Melkein tekisi mieli lyödä vetoa, kuinka monta päivää menee ennen kuin siinä on jokin poislähtemätön tahra... Mutta laitoin sen pöytään tablettien kera, sillä arki kaipaa kauneutta. Onneksi ovat ystäväni rätti ja pesukone.

28.11.2016

Joulun odotusta.



Adventin aika = odotuksen aika. Joulun odotus alkaa vallata mielen ja kodin. Ulko-ovessa tervehtivät lapsuudenystävältä ostettu krannsi alkaa olla jo traditio. Sisällä joulukuusi (tai sen korvike valkoinen muovikuusi) on vielä läjässä. Mieli tekisi jo koota se, mutta malttaisimmekohan vielä hetken...

Rauhaisaa ja stressitöntä joulunodotusta! Silllä mikä onkaan parasta joulunajassa? No, ne kiirettömät ja tunnelmalliset hetket? Miksi emme keskittyisi niihin?

25.11.2016

Kahvipöytävitsien kaipuu.


Yllä oleva kuva ei oikeastaan liity tähän tekstiin mitenkään. Mutta kuvastakoon se näitä hiljaisia hetkiä ja tämän aamupäivän rauhaa. Joulunodotuksen tunnelmaa. 

Olen nauttinut niistä hiljaisista hetkistä jolloin kuulen vain näppäimistön äänen. Mutta se on myös hirmuisen yksinäistä. Yksinäisen väikkärirupeaman jälkeen kaipaan osaksi jotakin työyhteisöä. Päivä päivältä yksinäisyys vaivaa enemmän. En ehkä olekaan laisinkaan niin introvertti kuin olin kuvitellut. Omat vitsit alkavat jo kyllästyttää. Tekemisestä ei kuitenkaan ole pulaa. Päivät täyttyvät työhakemuksista, väikkärin loppuun saattamisesta ja uusien juttujen ideoinnista.

Minä ja uusi työpaikkani emme ole vielä kohdanneet. Emme ehkä ole edes tajunneet kuuluvamme toisillemme.
Työhakemukseni eivät ole tuottaneet tulosta. Työpaikkailmoituksissa ei tunnuta etsivän minua. Huhuilen tuuleen piilotyöpaikkoja, mutta vielä oikea kaiku ei ole vastannut. Huomaan jopa hieman luovuttavani. Sen sijaan olen syksyn aikana saanut aikaiseksi väitöskirjaani sivuja niin paljon, että nyt on jo tiivistämisen aika. Tällä tahdilla sekin tekeminen loppuu pian.

Tiedostan toki sen, että ei mua kukaan kotoa tule hakemaan. Mutta nyt voisi kyllä jokin ihme tai lottovoitto osua meikäläiselle ja jostain ihan vaan kuulua, että "Hei Minna! Me halutaan sut!. Tai jokin jouluntaika voisi järjestää sokkotreffit minulle ja tulevalle työpaikalleni. Kyllä me vielä kohtaamme. Minä ja työpaikkani. Kunhan tajuamme etsivämme toisiamme. Kunhan tutustumme toisiimme.

Välillä tuntuu, että välissä on jokin muuri. Enkä puhu vain itsestäni, vaan yleisesti, no vaikkapa humanisteista. Tietynlaisten stereotypioiden vuoksi paljon tietoa ja taitoa voi jäädä hyödyntämättä. Sillä vakaasti uskon, että ymmärrystä siitä, kuinka ihmiset, yhteisöt ja maailma toimivat, voitaisiin hyödyntää paremmin. Napata tuosta ymmärryksestä jotakin sellaista boostia tai ehkäistä riskejä.

Jos kirjoittaisin erilaisen työhakemuksen, jossa murskaisin stereotypioita, voisin kertoa vaikkapa siitä, kuinka olen humanisti, joka eräänä yönä näki unta matemaattisista yhtälöistä. Voisin kertoa kuinka minulla on pakottava tarve ymmärtää teknisten laitteiden toimintaa. Mutta samalla tahtoisin kertoa myös siitä, millaista nautintoa tutkiminen minulle antaa.  Ja silti myös siitä kuinka välillä on ihana tehdä pikaisia juttuja, joissa tulos on heti nähtävissä. Vääntää rautalangasta, kuinka paljon kulttuuriperintöprosessien ymmärtäminen avaa mahdollisuuksia ymmärtää erinäisiä asioita.
P.S. Jos sinulla on johtolanka tarjolla, tuolta voi lukea lisää osaamisestani: minnaliisasalonsaari.wordpress.com

23.11.2016

Lumesta ja kurasta ovat marraskuut tehty.


Katselin valokuvia menneiltä marraskuilta. Lumenodotusta. Ensilumia. Vesisadetta. Kotoisia hetkiä. Ulkoilua säässä kuin säässä niinä vuosina kuin oli vaunu-/ratasikäinen uinuja. Ja neljä vuotta sitten isoveljellä puku, jota pikkuveli nyt käyttää.  Tänä vuonna linnut söivät pihlajanmarjat ennen ensilunta.

Tänäänkin harmaus sataa tihkuna alas ja ulkona on lämmin kuin joinain kesinä. Pian on jo joulukuu.

22.11.2016

Marrrrraskuu.



Marraskuun harmaus sataa tihkuna alas. Ensilumi kävi täällä kadoten yht' äkkiä kuin satoikin. Tänään ulkona kuusi astetta lämmintä. Ja harmaus.

Sanat tuntuvan kadonneen. Haluaisin kirjoittaa blogiini positiivisia asioita, mutta juuri nyt se ei onnistu. En haluaisi täyttää muistikirjani sivuja kertomalla siitä, kuinka olen ollut negatiivinen bitch, pessimisti ja ärripurri. Enkä siitä kuinka oksennustauti, yskä ja väsymys tuhosivat kuntoilukuurini sadon. En stressistä, peloista, tulevaisuuspelosta tai unettomuudesta. En saamattomuudestani. Mutta silti, ihmeellistä kyllä, tuntuu lohdulliselta kirjoittaa nuo sanat.

Valoa kohti babe. Sytytän kynttilöitä. Katson kalenterista kuinka pian on jo joulu. Luen positiivisia mietelauseita, (vaikka ne ajoittain tuntuvatkin feikeiltä). Lisään valokuvaan (tuo alempi) vähän blingblingiä. Joululta tai joulupukilta toivon mielenrauhaa, positiivista asennetta ja seesteisempää luonnetta.

4.11.2016

Huurteisen aamun tunnelmia.





Pakkanen oli puhaltanut halki pihamaan. Koristellut kaiken kukkasillaan ja timanteillaan. Ihmeellinen marraskuun aurinko häikäisee.

Vietämme lasten kanssa kotipäivää vielä tänäänkin. Syysflunssa kotiutui meille. Kiire katosi. Tekemättömät asiat siirtyivät tulevaan. Syyshämärässä on hiljaista lukuunottamatta hetkittäisiä lasten tappeluita. Tällä viikolla olen oppinut myös käyttämään akkuporakoneen ruuvaustoimintoa. Ehkä tämä flunssakin tästä on taittumassa.

Takassa palaa tuli. Lämmittelin hetken sen ja kahvikupposen äärellä. Illaksi kuulemma pitäisi kehitellä omat naamiaiset. Tottahan toki se neljävuotiasta harmittaa, kun päiväkodin hämäränhyssyt jäivät flunssanvuoksi väliin. Toivottavasti kaupassa on vielä kurpitsoja. Ajattelin kokeilla kurpitsalyhtyä ja kurpitsakeittoa.

Mukavaa viikonloppua!

2.11.2016

Melkein kuin sisustuspostaus.




Tajusin juuri, että olemme asuneet uudessa kodissamme pian jo puoli vuotta. Kesällä keskeneräinen sisustus ei niinkään häirinnyt. Silloin tuli lähinnä stressattua pihan tekemättömistä töistä. Nyt syksyllä on kuitenkin tullut oltua enemmän sisällä, ja levällään olevat nurkat ovat alkaneet vaivata aina vain enemmän. Valitettavasti en ole mikään siisteyden perikuva ja arjen sankari. Mutta vaikka olisinkin sottapytty, olen sitä enemmän esteetikko. Tykkään, että ympärilläni on siisti ja kaunista. Nyt täytyisi jostain löytää siivous- ja sisustuskärpänen. Ennen kuin menetän (tai menetämme) hermomme sekamelskalle ja sille, että kaikelle ei todellakaan ole määrittynyt omaa paikkaa.

Kirjoittelin to do -listaa asioista, jotka nyt ainakin pitäisi tehdä. Tai siis haluaisi...
  • Turhat tavarat veks. Loputon operaatio kasvavien lasten kanssa etenkin.
  • Vaatehuoneeseen hyllyjä. Toimivia. Äkkiä kiitos!
  • Poikien huoneiden maalaus/tapetointi. Leluille paremmat säilytysratkaisut (hyllyjä? vaatehuoneeseen?) Matot lattialle. Isommalle lamppu.
  • Makkarin sängynpäätyyn lamput. Uusi kattolamppukin olisi kiva.
  • Sänkyyn pääty. Vai pitäisikö sittenkin pohtia kokonaan uutta sänkyä. Uusi petari täytyy ainakin hankkia, vanha on rikki. 
  • Seinien maalailua/ tapetointia.
  • Lisää tilaa kirjoille. Vanhaan Lundiaan jatkoako? (Miehelle tiedoksi, että en suostu luopumaan niistä, jotka eivät nykyiseen hyllyyn mahdu.)
  • Tässä vaihessa totesin, että carpe diem. Sytytin kynttilän ja nautin kodista. 
Ja tästä listasta puuttuvat kaikki sellaiset arkipäivää mahdollisesti helpottavat asiat, joita huomaa tarvitsevansa (esim. takkapuunkantoteline, uusi kuivausmela kylppäriin jne.) sekä ne arkiset tekemiset ja talon huoltoon mahdollisesti liittyvät toimenpiteet. Sekä asiat, joita pihalla tulee keväällä tehtäväksi.

Vanha lipasto ja vaatekaappi ovat uusia tulokkaita kodissamme. Meidän koti on sekoitus vanhaa ja modernia. Näissä kuvissa paistaa enemmän se vanha. En oikeastaan tykkää mistään "muka vanhasta". Uusi saa olla selkeästi uutta ja modernia ja vanhat saavat näyttää vanhalta, kunhan ovat siistejä.


Leikittelin kuvankäsittelyohjelmalla pikkuisen, koska blogini tuntui huutavan uutta ylätunnistetta. Mutta nyt hetki päivittämisen jälkeen aivoihini ryöpäsähti tunne - onkohan tuollainen "logo" jo jossain nähty. Googlen kuvahaulla en vastaavaa löytänyt. Mutta jos kuitenkin on, niin tahdon sanoa, että tarkoituksenani ei ollut matkia. Vaihdan kyllä tekstiäni jos olen tiedostamattani jotakin kopioinut.

1.11.2016

Turussa (keskiaikaviboja).


Facebookista katselin, kuinka ihmiset matkasivat syyslomillaan lämpöön. Me matkasimme lasten ja äitini kanssa päiväksi Turkuun. "Varför Paris, vi har ju Åbo", muistelin kangaskasseissakin näkynyttä tunnuslausetta. Pääkohteemme oli Turun linna. (Tai Aurojoen varren Pokemonit...)

Turussa paistoi talvea enteilevä aurinko. Linna oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Muisto ja representaatio keskiajasta.



Olisin keksinyt vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä Turussa, mutta yhteen päivään mahtuu niin kovin rajallinen määrä tunteja. Olisin halunnut shoppailla, käydä lukuisissa muissa museoissa ja kulkea puistoissa. Turun linnasta suuntasimme hetkeksi keskustaan. Isompi lapsi poimi innoissaan pokémoneja Aurajoen rantakaduilta. Kävimme myös Turun tuomiokirkossa. Keskiaikaisissa holveissa kaikui urkumusiikki, kyltistä päätellen kysessä oli jokin harjoitus. Uskomaton tunnelma! Pienempi lapsi tykkäsi kovin Kirkonrotta muistelee -näyttelystä.





31.10.2016

Lokakuussa.




Lokakuu oli pitkä, mutta kuitenkin lyhyt. Pari viikkoa sitten puissa oli vielä ruska. Silloin ulkoilimme Ruosniemessä. Nyt puut ovat lehdettöminä, kuin talvea odottaen. Yrittäessäni miettiä, mitä olen tehnyt lokakuussa, mieleeni nousee vain asioita, joita en ole tehnyt tai joita olen tehnyt aivan liian vähän. Olen muun muassa ulkoillut liian vähän, liikkunut liian vähän, siivonnut liian vähän ja saanut aikaiseksi liian vähän. Liikaa puolestaan olen istunut tietokoneen ääressä, stressannut asioista ja tulevaisuudesta sekä heräillyt öisin.

Lokakuussa hiukseni muuttuivat takkutukasta punaiseksi polkaksi. En onnistunut nappaamaan unelmieni työpaikkaa. Sain väitöskirjani käsikirjoitukse jonkinmoisen version valmiiksi. Version, josta tiedän vielä saavani paljon kriittistä kommenttia ja muokkauskehoituksia.

Viimeinen viikko oli syysloma. Kävin lasten kanssa Turussa päiväretkellä. Muutoin lähinnä vain olimme. En tiedä mihin aika valui. Kävimme sentää elokuvissa katsomassa Tatua ja Patua koko perheen voimin.


7.10.2016

Tervetuloa lukemaan uutta muistikirjaani!

Metsäkukkia on päivittynyt vuodesta 2012. Nyt kuitenkin minusta tuntuu, että on aika avata uusi muistikirja seikkailuilleni, ajatuksilleni ja hetkille muistamisen, historian, kulttuuriperinnön, kulttuurin, kirjojen, taiteen jne. äärellä. Nimensä uusi blogini on saanut minua suuresti viehättävän pienen kukkasen, lemmikin, mukaan, jota aiemmin on myös muistikukaksi kutsuttu. Ja minulle, jota muisti, muistot ja kertomukset niin kovasti kiehtovat, tuo nimi sopii paremmin kuin hyvin.

Metsäkukkia ei ole katoamassa täysin ainakaan vielä. Ehkä. Ehkä kerron täällä vielä tarinoita puutarhastani ja luonnosta. Sen tulevaisuus näyttäköön.

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani osoitteeseen : https://muistikukka.wordpress.com/
Voit seurata muistikukkaa myös Facebookissa.

Tervetuloa mukaan!

(Mielikuvitus)seikkailuja Liikistössä.



Lapsuusmaisemissani sijaitsi myös toinen mielikuvitusta kutkuttava paikka. Tuo paikka on Liikistö, jonka keskiaikaisesta menneisyydestä tiedämmekin jotain, vaikkakin nuo tiedot ovat kovin sirpaleisia. Liikistö kätkee sisäänsä menneisyyden kirkon paikkana, hautausmaana ja onpa siellä epäilty olevan puolustusvarustusten jäänteitäkin.

Lapsena sirpaleiset historiatiedot saivat mielikuvitukseni laukkaamaan. Osittain voinen syyttää Liikistöä siitä historiakärpäsen puremasta, joka minua on ohjannut elämäni teillä (siihen toki on löydettävissä monia muitakin syitä). Liikistössä olin Minna-Liisa ihmemaassa. Tai olen, sillä tuo tunne valtaa minut yhä edelleen. Tuntuu, kuin ympäröivä aika katoaisi kiivetessäni Liikistön "saarelle". Olen aistivinani menneisyyden tuoksun. Eräässä kohtaa liikistöä tuoksuu eräänlainen metallinen tuoksu, enkä toden totta tiedä mistä se johtuu.

Olen kuvitellut menneen elämän. Mielikuvitukseni on rakentanut myös kuvan siitä, kuinka Iiikka Kronqvist 1930-luvulla suoritti kaivauksia liikistössä. Mielikuvituksessani he olivat kuin suoraan Indiana Jonesista repäistyjä. Liikistö on ollut minulle kuin portaali, jonka kautta keskiajan historia on ollut läsnä elämässäni. Niin ikään käräjäkivien epäselvä ajoitus sai myös mielikuvitukseni laukkaamaan. Tarina siitä, että käräjäkivet olisivatkin 1800-luvun kansallisromanttisen nuorison aikaansaannosta lohdutti minua. Joskus oli ihan normaalia olla historiasta kiinnostunut nuori. Joskus otin kirjan mukaani ja istahdin kivelle tai puunrungolle lukemaan. Ja haaveilin jonakin päivänä voivani tutkia menneisyyden tarinoita ja historiaa.

Yliopisto-opiskelujeni aikana mukaan kaivajaksi arkeologisille kaivauksille. Liikistön menneisyys avautui minulle kerroksina maassa.

 P.S.Liikistö Museoviraston Rekisteriportaalissa