30.11.2015

metsäkukkia. -blogin jouluhetkikalenteri.


Joulu tulla jolkottaa, huomenna kalenterin eka luukku aukeaa. Huomenna avautuu myös metsäkukkia. -blogin ensimmäinen kuvaluukku. Luvassa jouluisiin hetkiin pysähtymistä kuvin ja sanoin. Päivitän tänne, Facebookiin ja Instagramiin jouluhetkikuvan joka päivä, aattoon asti.  

P.S. Viime vuonna joulunodotukseni näytti muun muassa tuolta.


26.11.2015

Torstai on toivoa täynnä.


Torstait ovat pitkiä aamuja. Lapsi menee kymmeneksi. Minä ennätän nauttia aamukahvini rauhassa ennen kuin saatan hänet kouluun ja linnoittaudun kirjoituspuuhiin. Kympin aamu on parhaimmillaan kympin aamu.

Olen tänä syksynä keskittynyt väitöskirjani kirjoittamiseen ja jouluun mennessä ajattelin saada ensimmäisen version läpikirjoitettua. Apurahakauteni on päättymässä ja tulevaisuus on avoin. Väitöskirja on yhä kesken. Ensimmäisen version jälkeen tulee uusia versioita, muokkausta, puhtaaksikirjoitusta ja tarkistamisia. Samalla kaipaan uusia haasteita (lue: etsin töitä ja kuulen työmahdollisuuksista mielelläni ;). 

Ulkona on marraskuinen harmaus, mutta jostain syystä heräsin tähän torstaihin mieli toivoa täynnä. Mielessäni olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa, mutta nyt täytyy mennä! 



22.11.2015

Ensilumi.



"Lunta! Tuliko nyt joulu?", kysyi lapsi aamulla. "Ei, ei vielä ole joulu. Mutta ensilumi on satanut.", vastasin.

Tänään olemme iloiten tehneet lumitöitä, vaikka oikeastaan niitä ei olisi ollut edes tehtäväksi asti. Lunta on vain sen verran, että maa jotenkuten peittyy. Asfaltti näkyy jo paikoitellen paljaana.

Lapsen joululahjatoiveissa lukee "L U N T A". Toivon tuon toiveen jouluaattona täyttyvän. Tälle ensilumelle kai joudumme sanomaan pian hyvästit.


18.11.2015

Kodinvaihtosuunnitelmia.


Sydän väpättäen selailen valokuvia. Huomaan, että kovin vähän on tullut kotia kuvailtua. Muutenkin olen vähän sellainen detaljien kuvailija. Tietokoneelta löytyy kuvia peltipurkeista, helmikuisista tulppaaneista, pihalla olleista kovakuoriaista ja niin pois päin, mutta kovin vähän varsinaisia kotikuvia. 

Vihdoin teimme sen mitä olemme jo vaikka kuinka kauan pohtineet - laitoimme kodin myyntiin. Mitään tietoa tulevasta kodista meillä ei ole. Välillä iskeekin epätoivo. Voimmeko koskaan löytää parempaa kotia? Juuri sitä T A L O A, kun ei ole vielä tullut vastaan, joka huutaisi meitä luokseen. Oliko tämä virhe? Ja toisaalta, mahtaakohan kukaan tätä ostaa?


Onhan tätä asiaa jo arvottu vaikka kuinka kauan. Kyllä kai se kiva talo, kivassa paikassa, kivan kokoisella (ei liian pienellä, ei liian isolla) pihalla jossain meitä varten on. Sellainen meidän arkielämän realiteetteihin sopiva.

Huomaan tarkastelevani kotiamme nostalgisten lasien läpi. Valokuvissakin on aina kesä tai runsasluminen talvi. Pessimisti minussa kuvittelee mielessään talon hankinnasta seuraavan dystopian. Optimisti uskoo haaveeseen - keväällä istun oman kukkivan omenapuun alla siemailemassa aamukahvia. Ja jos omenapuuta ei ole, istutan sellaisen.