23.9.2015

Kaurapuurosta suomalaisuuteen.



Eräänä aamuna kaurapuuroa hämmentäessä tuli ikiaikainen tunne - ajatus sukupolvien kaurapuuroa hämmentävästä ketjusta.

Sinä aamuna pohdin kuinka hienoa on, että lapsellani on mahdollisuus käydä koulua. Hän voi käydä sitä omalla äidinkielellään, suomeksi. Sen eteen ovat meitä edeltävät sukupolvet tehneet paljon töitä.

Sitten minua alkoi kiukuttaa. Ärsyttämään se, että ääriliikkeet ovat napanneet suomalaisuuden aseekseen. Minä haluan olla ylpeä suomalaisuudesta, suomalaisesta kulttuurista, suomalaisesta kulttuuriperinnöstä, suomen kielestä ja niin edelleen. Mutta minä en jaa, enkä hyväksy, näiden eräiden ryhmittymien ajatusmaailmaa.

Olen huolissani suomalaisuudesta. Mutta se uhka jonka minä näen, nousee meistä suomalaisista itsestämme. Se on jotakin mitä, joku ehkä voisi kutsua rappioksi, mutta en välttämättä halua sitä sanaa käyttää, sillä se on kovin kiihokas. Suomalaista kulttuuria, kulttuuriperintöä ja suomen kieltä tulee vaalia ja arvostaa, sillä vain siten ne pysyvät elinvoimaisina. Jos joskus uhka vaanii, on elinvoimaisuudessa avain säilymiselle.

Suomalaisuudessa, Suomen historiassa ja suomalaisuuden nousussa on toki kipukohtansa. Mutta niissä on myös erityisen paljon kaunista ja hyvää. Kuten vaikkapa Suomen kirjakieli, suomenkielinen koulu tai naisten varhainen äänioikeus.

20.9.2015

Tyrsykävä meri, satumainen metsä.



Lauantaina eväsretkeilimme lasten kanssa Herrainpäivien luontopolulla (Porissa). Auringon säteet tekivät metsästä satumaisen. Meri tyrskysi. Kuopuskin jaksoi reippailla parin kilsan lenkin helpokulkuisella polulla. Välillä oli kiva kiipeillä rannan kivillä ja tasapainotella katuneilla puunrungoillla. 

Lopuksi vielä pikavisiitti Kalloon aaltoja katselemaan. 


17.9.2015

Millaista historiaa tästä ajasta kirjoitetaan?




Kesäkuvissa on paljon merta ja kukkia. Nyt ulkona lämpimän syyskuun sade.

Lapsi heräsi kello 6:15. Minua väsyttää. Uni ei meinannut saapua, koska aloin miettiä kansainvaellusajan historiaa. Koska olin väsynyt, en saanut mieleeni kuin koulukirjassa olleen nuolikartan ja Suomen hautalöydöt. Sitten nukahdin ja muistaakseni näin unta muinaispuvuista. Aamulla mielessäni kulunut lause: "Jo muinaiset Roomalaiset". Sitten aloinkin miettiä millaista historiaa meidän ajastamme kirjoitetaan.

15.9.2015

Valikoidut kesämuistot.






Katselin eilen kuvia kesästä. Muistelin kuinka elokuun alussa lämpö helli. Valikoiva on ihmisen muisti. Alkukesän kalseat päivät tuntuvat jo kaukaisilta. Valokuvissanikin paistaa aurinko. Muistissani ovat tallessa lämpöisten päivien säteet, retket meren rantaan ja eväsleivät. Sen kuinka hengitin syvään, tuulen väre heilutti hiuksia ja katseeni suuntautui jonnekin kauas. Mieli yht'aikaisesti levollisena ja levottamana.

14.9.2015

Syyskuun värit.



Vaahterassa ensimmäiset punaiset lehdet. Meillä Suomessa jokaisella kuukaudella on omat värinsä. Ja varjojen vaihtelunsa. Aurinkoisena päivänä syyskuun värit ja varjot ovat vahvat. 

Tomaatitkin kypsyvät vihdoin. Yöpakkasia ei ole vielä ollut. 

1.9.2015

Ripaus kesästä.




Tiistaina 1. syyskuuta kolmivuotias kysyy "Koska on joulu?" Ilmassa on yhä ripaus kesästä, mutta aamussa voi jo aistia syksyn saapuvan. Valokuvissa on yhä kesä, se viileä kesä. Elokuun helteet ovat yhä kamerassa.

Elokuun olen etsinyt uutta arkirytmiä. Jännittänyt lapsen koulun alkua. Kävellyt kilometrin ja toisenkin häntä saattaessani kouluun ja kotiin. Käynyt hänen kanssaan viisaita ja humoristisia keskusteluja. Kuten vaikka tänä aamuna. Lapsi: "Onko tuolla  tiellä kuollut myyrä?" Äiti: "Ei. Se on  kakkakasa, mutta näyttää joo kaukaa myyrältä."

Kotona olen kirjoittanut väikkäriä näppäimistö sauhuten. Lukenut tutkimuskirjallisuutta. Öisin olen herännyt stressaamaan kaikenlaista. Tehtyjä ja tekemättömiä. Se ei ole hyvä.

Yritän palailla tänne useammin.