27.4.2015

Pysähdyin kuuntelemaan tarinoita ja lintujen laulua.




Niin monen kevään auringonsäteet ovat ikkunan läpi tulvineet. 
Niin monet lintusukupolvet laulaneet.
Niin monet muistot kadonneet.

---
Pysähdyin kuuntelemaan tarinoita ja lintujen laulua. Kävin retkellä yhdessä äidin ja tädin kanssa. Aivan kuin silloin joskus lapsena. 

24.4.2015

Jostakin kevätpirteyden ja kevätväsymyksen rajamailta.




Viime päivät ovat olleet kalsean tuulisia mutta aurinkoisia. Olen ihaillut aamuauringon säteitä avautuvien silmujen yllä. Katsellut kuinka vaahteran pulleat silmut kurkottavat kohti sinitaivasta.

Kevätkiireitä on ilmassa. Tunnen olevani jossakin ihmeellisessä kevätpirteyden ja kevätväsymyksen rajatilassa. Väikkärin kirjoittaminen päivisin ja uhmaikäinen seura iltaisin toimivat kait vastapainona toisilleen, mutta vievät välillä myös mehut ja ajan. Siksi en blogianikaan ole päivittänyt. Olen oikeastaan todella iloinen, että väikkärin kirjoittaminen sujuu siinä määrin hyvin, että kaikki muu jää taka-alalle. Toivon sen kertovan tutkimukseni kiivaasta edistymisestä.

Taimet kasvavat kohisten. Tomaatin taimista on jo aistittavissa tomaatin tuoksu. Jostain syystä yrttini ovat surkean näköisiä.

Mukavaa viikonloppua!


14.4.2015

Isoisoisän päiväkirja.


Voih! Sain lainaan luettavakseni isoisoisäni päiväkirjan 1800-luvun lopulta. Olen toki tiennyt sen olemassa olosta, mutta jostain syystä en ole aiemmin pyytänyt sitä luettavakseni. Nyt aika oli kypsä.  

Kirjaan isoisoisä oli päiväkirjamerkintöjensä ohella kopioinut erilaisia kertomuksia kuten arkkiveisuja ja kantelettaren runoja. Tarinoita, jotka jo itsessään kiinnostavat minua.  En tiedä kuinka tuo torpan poika oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hänen käsialansa oli kaunis. Hän luki, tarkkaili luontoa ja mietiskeli asioita.  Hän selvästi oli perillä ajastaan. Teksti oli paikoin hyvin synkkää, toisaalla kansallisromantiikan henki puski kirjoitustyylissään esiin.

Kuinka iloinen olenkaan siitä, että pääkoppaani on tarttunut niin paljon historiasta, kulttuuriperinnöstä, kulttuurihistoriasta ja sen sellaisista asioista. Ilolla muistelen myös vanhojen käsialojen kurssia, sillä tietotekniikka-ajan aivoille vanhan käsialan lukeminen on jo haaste. Päiväkirja viestii minulle isoisäni elämästä ja ajatuksista. Se kertoo minulle siitä, kuinka 1800-luvulla kertomukset kulkivat. Se kertoo 1800-luvun luonnonilmiöistä. Se kertoo vaikka kuinka paljon, mutta herättää samalla niin monia kysymyksiä, joihin tutkija minussa haluaisi löytää vastauksen.

Välillä olen pohtinut, että onko minusta jatkamaan kulttuuriperinnön tutkijan tiellä. Mutta nyt olen aivan varma. Kiitos isoisoisä, että kirjoitit.

Vanha paperi haurastuu ja muistitieto katoaa. Tahtoisin tallettaa sen mitä on jäljellä. Ajattelin, että voisin digitoida tuon päiväkirjan, jotta sen tarinat olisivat jälkeläisten luettavissa ilman lopullisen tuhoutumisen vaaraa. Haluan tallettaa sen, mikä on vielä muistoissa.




10.4.2015

Liikistö - luonto ja historia kohtaavat.








Olen ennenkin kertonut tästä paikasta, Ulvilan Liikistöstä (ainakin elokuussa 2013 ja tammikuussa 2015). Lapsuuteni leikkipaikasta, mielikuvituksen lähteestä, historiainnostukseni ammentajasta ja palasesta luontoa lapsuuudessani. Tällaiselle luonto- ja historiatytölle Liikistö on varsinainen oih!-paikka.

Liikistö on sekä muinaismuisto-, että luonnonsuojelualue. Siksi se on säilynyt kaistaleena metsää asutuksen peittäessä ympäröivät maat, jotka vielä keskiajalla olivat pääasiassa merenpohjaa. Talot peittivät meren, metsä keskiajan muistot. Nyt Liikistössä oli tehty jotain. Maisema oli muuttunut hieman viime näkemästä. Oranssit nauhat suojelivat ikivanhoja puita, joissa näytti olevan paljon elämää.

Huomaan kuinka vuosi vuodelta tuo paikka avautuu minulle uudella tavalla. Mielessäni kirjatieto yhdistyy aistikokemuksiin. Myös osallistuminen arkeologiselle kaivaukselle Liikistössä säilyy mielessäni avartavana kokemuksena. Vuosien saatossa silmäni ovat harjaantuneet tekemään havaintoja siitä, missä kenties joskus on ollut jotain. Painaumat viestivät eri aikoina tapahtuneista kaivauksista. Risti siinä, missä Ulvilan ensimmäisen kirkon alttarin kerrotaan olleen, menneestä kertova muistokivi, roskis, polut sekä merkinnät luonnonsuojelu- ja muinaismuistoalueen rajoista kertovat minulle kulttuuriperintöprosessista sekä vaikkapa alueen arvoja käsittelevistä neuvotteluista. Käräjäkiviä katsoessa tulee jälleen mieleen, ovatko ne oikeasti ikivanhat vai kansallisromantiikan ajan intoiluja.

Tai sitten voin vain kuunnella puiden huminaa. Nyt muistan, että minun kuuluisi useammin painua metsään.  Sellaisiin ihan isoihinkin metsiin.

8.4.2015

Keväänmerkkejä pääsiäiseltä.





Pääsiäinen oli kalsea ja suureksi osaksi harmaa, mutta kevät puski esiin piiloistaan satunnaisten auringonpilkahdusten voimistamana. 

7.4.2015

Pääsiäisen aikaa. Luontoa ja historiaa.


Pääsiäisen hitaat päivät tulivat todella tarpeeseen. En voi sanoa heittäneeni aivoja narikkaan, sillä siinä kaiken kivan keskellä aivot tuntuivat toimivan paremmin kuin aikoihin. Tuli tehtyä kaikenlaista lomamaista, vaikka majapaikka olikin ihan kotona. Loman aikana tuli polkupyöräiltyä, skeitattua (!), ihailtua maisemia ja heräilevää luontoa, nukuttua, syötyä, luettua historiaa, käytyä kotikaupungin lisäksi kahdessa muussa kaupungissa ja ja ja.

Yllä oleva kuva on Porista Luotsinmäenhaaran varrelta. Hassua kuinka läheltä keskustan melua ja asuinalueita voi löytyä luonnonrauha. Kotosalla lueskelin Satakunta Kotiseutututkimuksia II:sta kuinka 1850-luvulla suuren itämaisen sodan aikana Luotsinäyrimäellä vahdittiin kaupunkia ja "Luotsiäyrimäen alapuolelle n. s. Makkarajuovan läntiselle rannalle rakennettiin muutamia pattereita".  Nykyisin en ole Luotsiäyrimäestä kuullut puhuttavan, sijainnin perusteella oletan sillä tarkoitetun nykyistä Luotsinmäki-nimistä paikkaa.


Pahoittelen kuvan huonoa laatua ja hassussa kohtaa olevaa horisonttia. Nappasin kuvan Instagramiin kännykällä pyörälenkin varrelta. Kokemäenjoki vetää minua puoleensa.  Nyt löysimme pyörälenkillä joen varrelta, jostakin kaupungin yläpuolelta, penkin, josta avautui varsin perinteikäs maisema - jokea, peltoa ja latoja. 


Ja oi kyllä! Kyllä ne leskenlehdet täälläkin jo kukkivat! Nekin oli pakko ikuistaa instagramiin. Kyllä voi pieni kukka tehdä ihmisen iloiseksi :)

Arki onkin hyvä aloittaa niiskuttamalla ja kröhimällä. Flunssamagneetti täällä hei.