28.1.2015

Jääkukkia ja pysähtymisiä.



Aamulla katselin kuinka yöllä pakkanen oli verhonnut lätäköt jääkukkasin. Samalla pohdin, kuinka flunssapöpöt tekevät kiireestä tuntemattoman käsitteen. Kun pöpöt hellittävät otteensa, pitäsi taas tehdä sitä ja tätä. Mutta onneksi huomasin pysähtyä hetkeksi ihailemaan niitä jääkukkia.

20.1.2015

Liikkeessä.


Päätökseni on pitänyt ja olen pysynyt liikkeesssä näinä tammikuun ensimmäisinä viikkoina. Olen juossut, joogannut, kahvakuulaillut, kävellyt ja tehnyt erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Välillä on tuntunut siltä, kuin sen todella huomaisi niin mielialasta kuin ulkonäöstäkin. Ehkä ainakin selkä on pysynyt suoremmassa. Olen yrittänyt pitää mielessäni, että minun ei tarvitse hypätä mitääntekemättömyydestä huippuaktiivisuuteen, vaan astua maltillisesti elämäntavan muutokseen. Ehkä tuolla tiellä motivaatio aktiivisuuteen säilyisikin. Huomaan kuitenkin liikkunnattoman mässäilypäivän aiheuttavan morkkista.

Olen yrittänyt kiinnittää huomiota myös ruokaan eli syödä terveellisesti ja ravitsevasti. Ja juoda sopivasti vettä. Tähän joulupukin minulle tuoma juomapullo on ollut oiva jeesi. Toinen joulupukin lahja (jota ensin pidin vähän turhana) oli sellainen blenderi, jolla saa smoothien sekoitettua suoraan pullossa. Ei tosin tuossa samassa :) Se on osoittautunut oivaksi peliksi ja innostanut syömään pakastimeen hautautuneita herukoita.

Tänä aamuna ylitin itseni. Kävin aamulenkillä ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Ja kyllä, se tuntui ihanalta! Juokseminen on tuntunut kivalta. Tosin en ole käynyt juoksemassa niin usein, kuin ehkä syytä olisi jos haluaisi juoksukunnon kasvavan. Olen vähän himmaillut noiden hyisestä loskaan ja pääkallokeleihin vaihtelevien kelien vuoksi. Varmaankin kylmällä juoksemiseenkin tottuu, mutta yli 10 asteen pakkanen tuntuu tottumattoman juoksentelijan  keuhkoissa ihan kamalan kamalalta. Tottumattomalle liukkaassa juokseminen on myös aikamoinen riski, varsinkin jos on kaltaiseni tohelo. Minulla ei ole mitään erillisiä talvijuoksukenkiä, enkä niide hankinnalle näe perustelujakaan. Jos olisin satavarma, että juoksisin säällä kuin säällä voisin harkita, mutta nykyisellään en näe niihin investoinnissa järkeä. Sen sijaan voin huonoilla keleillä tehdä jotain muuta. Kyllä se kevätkin vielä koittaa. Muistelin juuri kaihoten juoksulenkkejä kesäisessä metsässä.

Kahvakuula on pitkäaikainen kotiliikuntasuosikkini. Liian kauan se ennätti pölyttyä nurkassa, mutta nyt on pölyt pyyhitty. Tosin nyt on pitänyt pitää taukoa muutama päivä, sillä ranne kipeytyi virkkaamisesta ja ranne on aika olellinen osa kahvakuulailua :D Olen käyttänyt 8 kilon kahvakuulaa. Minulla on myös 12 kiloinen, mutta nyt tauon jälkeen en ole sitä rohjennut vielä käyttämään.

Joogassa olen käynyt Joogasalilla pitkän tauon jälkeen pari kertaa. Aah kuinka ihanaa se on! Nyt aion pitää kiinni siitä, että käyn joogassa säännöllisesti. Olen joogannut myös kotona ja kokeillut paria nettijoogapalvelua. Kokemus on ollut yllättävän positiivinen, mutta en ole ainakaan toistaiseksi tehnyt maksuullista tilausta. En tiedä onko se sitten lopulta se minun juttuni, sillä etsin sitä ominta liikuntarytmiäni yhä. Koska vietän suurimman osan ajastani kotona (työskentelenkin kotona), voisi olla ihan hyvä ajatus tehdä liikunnasta syy lähteä toisinaan ihmisten ilmoille. Toisaalta minulle sopii kuntoilu kotona tai ulkona. Aikaa ei kulu lähtemiseen ja kulkemiseen. Samalla saan hetke hiljaisuuden. Toisaalta minua kiinnostaisi myös kokeilla salilla käymistä, mutta kun ei ole oikein hajuakaan mitä siellä tekisi.

Olen huomannut, että saan aivan yhtä paljon kirjoitettua päivän aikana, ellen jopa enemmän, vaikka kuluttaisinkin silloin tällöin otollista työskentelyaikaa liikuntaan. Ja ajattelutyö sujuu myös kävellessä. Eipä mikään taida syödä ajattelutyöstä potkua niin kuin väkinäinen tietokoneen edessä istuminen. Jostain syystä sitä pyrkii väkinäiseen tehokkaalta näyttämiseen.

Liikunnasta en hae vain fyysistä kuntoa, vaan huomaan sen vaikuttavan myös mielialoihin. Varsinkin kun muistan kiinnittää samalla huomiota myös ruokailuihini. Yritän pysyä tällä tiellä etsien sitä minulle parhaiten sopivaa rytmiä. Ehkä kunnon kohetessa innostun myös kokeilemaan joitain uusia liikunnan muotoja.

P.S. Kesken aamulenkin oli vähän vaikea ottaa valokuvaa, koska kädet tärisi vilusta jos pysähtyi. Mutta jotakuinkin noin sinistä, suloista ja kelmeää siellä oli.


13.1.2015

Lumisen päivän aamu.





Yöllä oli tuiskunnut lunta. Aamun valjetessa maisema oli rauhoittava. Taivas värjätyi kuin akvarellimaalaus. Talot heräilivät kinosten keskellä.

9.1.2015

Ajatuksia Liikistössä










Tammikuisen auringon viimeiset säteet maalaavat kelottuvat puut punaisiksi. 
Siellä missä joskus oli meri oli nyt kuusipelto ja aurinko laski jonnekin muinaisten merten ääriin.
Metsä kätki menneisyyden. Mutta mielikuvitus voi yhä saada tarinat elämään.
Jokaisella tulisi olla oma lähimetsä. Niinkuin minulla lapsena oli tämä ja toinen pieni. Sitä kaipaan.


Näiden Liikistö-kuvien kautta tahdon toivottaa kaikille rentouttavaa viikonloppua.



8.1.2015

Liikistössä.





Jälleen kerran se tuli todistettua. Ihminen rentoutuu metsässä ja paikoissa joissa menneisyys on aistittavissa. Minä ja lapset kävimme maanantaina kymmenen asteen pakkasessa Liikistössä Ulvilassa, paikassa jossa olen monet hetket lapsena ja nuorena viettänyt.

Pikaisesti vilkaistuna Liikistö näyttää pikkiriikkiseltä metsäläntiltä asutuksen keskellä. Mutta sillä on merkittävä menneisyys, joka on yhä aistittavissa. Varhaiskeskiajalla Liikistö oli kauppapaikka, kirkonpaikka sekä hautausmaa. Nykyisin alue on rauhoitettu muinaismuisto- ja luonnonsuojelualueeksi. Kyltit opastavat kirkonraunioille ja käräjäkiville. Käräjäkivien iästä ei ole tietoa. Kun hetkeksi pysähtyy, voi nähdä aikojen kerrostumat ja luonnon ihmeet.

Käräjäkiveen joku oli kirjoittanut jotain. Tuskin kovin muinainen on tämä teksti.  Lukeekohan siinä YOLO (=You Only Live Once)? No tottahan tuo, mutta olisi voinut valita paikkansa tagilleen paremmin. Kivestä paistaa historiallinen ja geologinen menneisyys. Liikistö on minulle tärkeä paikka, kai jollakin tapaa pyhä. Sutut ja roskat riipivät mieltäni. 

Liikistö symboloi minulle nykyisin myös yhtä tarinoiden ja kertomusten rakentumisen  merkityksellistä ominaisuutta. Omassa muistissani todellinen historia ja lapsena keksityt tarinat ovat limittyneet. Vaikka pyrkisin irrottautumaan  mielikuvitustarinoista, vaikuttavat ne väkisin kuviini, jos eivät muutoin niin ainakin tunnetasolla. Minun elämyksissäni mielikuvitustarinoilla on ollut yhtä suuri merkitys kuin olemassa olevalla tutkitulla tiedolla. Tällaisessa tapauksessa se vieläpä korostuu,  sillä todistetussa tiedossa paikan historiasta on paljon aukkoja. Teorioita Liikistöstä sen sijaan on heitelty aikojen saatossa. Ovatko kivet jäänne puolustustusvarustuksesta? Oliko Tabula Rogerianassa mainittu Ragvalda Liikistössä?


6.1.2015

Pyrkimys liikkeeseen.


Lopetin uudenostolakkoni hetkeksi ja ostin juoksuvaatteet. Elämäni ekan juoksutakin! Nyt minulla ei enää ole perustelua vältellä juoksemista hellekauden ulkopuolella siksi, että vaatteet hiertävät ja takki nousee kainaloon. Kahden lenkin kokemuksella voin sanoa, että oli onnistunut ostos.

Operaatio Minna kuntoon alkakoon. Jep. Tämä on alkanut ennenkin, mutta (*nolottaa*)… En tiedä mistä saisin lopullisen ja pysyvän motivaation, vaikka järki ja kroppa juuri nyt sanovat, että on pakko. Peilistä katsoo nuutunut selkäjuminen eukko, jonka päätä särkee arkena liiasta tietokoneen tuijotuksesta johtuen. Eukko joka liian helposti nappaa buranan päänsärkyyn, vaikka tietää, että säännöllinen liikunta ja terveellisempi ruokavalio estäisi monet päänsärkykohtaukset.

Kesän suuri liikuntaflow katosi syksyyn mennessä. Liikkumiselle ei muka jäänyt aikaa, koska täytyi tehdä sitä ja tätä. Totuus kuitenkin on, että en jaksa sitä ja tätä jos en liiku, syö tervellisesti ja nuku riittävästi (nukkunut sentään olen mainiosti pääsääntöisesti). Huomaan käyväni puoliteholla, vaikka näennäisesti koko ajan teen jotain. Puhun tässä vain itsestäni. Ehkä on myös niitä joita pelkkä tieto ja aivotoiminnan harjoittaminen pitää pystyssä (vai onko?). 

Ennen joululomaa olin todella väsynyt. Paikkoja kolotti ja oli semisti flunssainen olo. En kuitenkaan oikeastaan ollut kipeä, mutta mikään ei sujunut. Niin ajatus, kuin askelkin kulkivat raskaasti. Asioihin tarttuminen tuntui vaikealta. Alavireisyyteni ja takakireyteni on valitettavasti vaikuttanut myös käyttäytymiseeni ja näkynyt mm. kiukunpuuskina ja sekasotkuisena kotina. Pelästyin. On aika todella ottaa itseäni niskasta kiinni. Itsestään huolehtimisessa ei ole kyse mistään turhamaisuudesta, vaan jaksamisen ylläpitämisestä, kun siihen terveenä ihmisenä minulla on mahdollisuus. 

Haasteenani on saada kuntoiluintoilu ja halu löytää tasapaino pysymään. Liian monta kertaa olen aloittanut, innostunut ja jälleen jumittunut tietokoneen ääreen tai sohvalle. Nyt olisi aika löytää uutta balanssia ja hyvinvointia elämääni. Siinä yksi pyrkimykseni tälle vuodelle. On taas lähdettävä liikkeelle Opittava pitämään itsestään huolta. 

P.S. Kuvassa taivas vuoden ensimmäisenä päivänä. Vaaleanpunaisia pilviä :) 


4.1.2015

Yöllisiä pohdintoja ivan tien lyhyydestä.


Edellisyönä heräsin kesken unieni myrskytuuleen, enkä saanut heti uudelleen unenpäästä kiinni. Tuuli ja sade ravisuttivat peltikattoa ja ikkunoita. Katuvalotkin taisivat vilkahdella. Aloin ajatella. Asia jota ei koskaan pitäisi tehdä yöllä, sillä se karkottaa unenlangan hetkeksi kauas, ja sekoittaa unimaailman ja todellisuuden unen viimein palatessa.
Osa ajatuksista oli kadonnut aamun mennessä. En voinut kaivaa kirjoitusvälineitä esiin ja sytyttää valoa, koska olisin herättänyt perheen muut tyypit. Yritän nyt koota mielessäni pyörineet sanat lyhyeksi tekstiksi. 

Ihminen niin kovin usein ajatusmaailmaansa syvästi uskoessaan  suhtautuu ivaten, pilkaten, nauraen, katkeruudella ja jopa sokeaksi tekevällä vihalla heihin, jotka eivät ajattele kuten hän.  Nostaa omasta ajatusmaailmastaan ylpistyneenä itsensä muiden yläpuolelle, samalla usein syyttäen muita näin tekemisestä ja sokeana kulkemisesta. Omaa sädekehää kiillotetaan samanmielisten ympyrässä toisissa ympyröissä olevien juttuja pilkaten. Kokien toisten olevan hänen ajatusmaailmaansa vastaan, vaikka itse astelee aivan samalla tiellä.

Tuo ivan ja vihan tie on lyhytkestoinen. Hyvää tarjoavat ajatukset hukkuvat sillä tiellä suohon toiseuksien välillä.  Ivan ja ylemmyyden ylläpito vievät voimia ja jatkavat ikuisia vastakkainasettelujen ketjuja. Ihminen katkeroituu ja vaipuu vihan uumeniin. Ivan voittoa seuraa katkeruuden dominoefekti. Hyvät ajatukset eivät etene, vaan ne pysähtyvät pilkan pystyttämään torjuntamuurin. Syntyy vihan polku. Polku joka johtaa yhä syvempiin vastakkainasetteluihin, sokeuteen hyviäkin ajatuksia kohtaan. Kritiikitön kritiikki on helposti sokeaa.

Jos sen sijaan kulkisimmekin avoimin silmin. Luottaisimme omaan polkuumme. Haukkujen ja ivan sijaan syventyisimme keskustelemaan, perustelemaan ja luottamaan lentoon. Sanoisimme rohkeasti mielipiteemme, puuttuisimme epäkohtiin,

Jokaisella toki on oikeus puhua ja pauhata kuten haluaa. Mutta minun on pakko sulkea silmäni, sulkea uutisvirrastani pohjimmiltaan hyvätkin ajatukset, sillä tunnen tukehtuvani haukkusanojen äärellä. Yritän irrottautua tuosta puhetavasta, vaikka kuinka välillä kiukuttaisi, epäkohdat suututtaisi ja mitta täyttyisi. Sillä lopulta tukehtuisin. Tämä ei ole uuden vuoden lupaus. Tämä on pyrkimys.

3.1.2015

Oli tarkoitus kierrätyskeijuilla…


Vuosi sitten, vuoden 2014 alussa, päätin ryhtyä vuodeksi kierrätyskeijuilemaan. Ajatus haasteeseen lähdöstä oli hyvin äkkinäinen, seurausta potemastani tavaraähkystä ja maailmantuskasta. Tarkoituksena siis oli olla ostamatta vuoden aikana ainuttakaan uutta vaatetta. Luvan uusien alusvaatteiden ostamisen tarpeen vaatiessa sallin itselleni. Kuten myös tarvittavien hyvien ja kestävien kenkien ostamisen itselleni. Niin ja taisin luvata, että saan ostaa trikoopaidan, jos jokin vanhoista peruspaidoista lopullisesti hajoaa.

Alkuvuonna kiertelin ahkerasti kirppiksillä. Myös omasta vaatekaapista lähti myyntiin ja lahjoitukseen jonkin verran vaatteita. Teinkin monia kivoja kirppislöytöjä. Mutta huomasin, että oikeasti vaatii aikapaljon vaivaa löytää itselle sopivia vaatteita käytettynä ja on kovin helppo sortua ostamaan turhaa. Ja turhaa se on käytettykin turha.

Niin. Jotakin uuttakin tuli ostettua. Tammikuussa ostin kauan kaipaamani lapikkaat. Tulivat todella tarpeeseen, koska en omistanut riittävän lämpimiä kenkiä. Ja olinhan kenkiin luvan itselleni antanut. Keväällä ostin juoksushortsit (oikeasti tarpeeseen(ko)). Yhteen semijuhlavaa pukeutumista vaativaan tilaisuuteen ostin hameen ja puseron. Tuotti tuskaa, mutta voin sanoa harkinneeni todella valintaa ja tiedän, että näitä tulen jatkossakin todella käyttämään. Seli seli. Kyllä varmasti olisin löytänyt käytettynäkin jos olisin osannut ja viitsinyt etsiä.  Syksyllä ostin mustan perustrikoopaidan. Ja vuoden mittaan taisin ostaa neljät alushousut ja muutamat sukat.

Mitä vuoden aikana opin? Varmasti tulen jatkossa miettimään entistäkin tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen. En ole koskaan ollut himoshoppailija. Mutta joskus kulutuskriittisyys on haihtunut alerekkien äärellä. Jatkossa pyrin pysymään sillä tiellä, että ostan harkiten, mahdollisimman paljon käytettynä ja jos uutena hankin, valitsen mahdollisimman kestävää. Niin, minä todellakin olen ihminen, joka käyttää vaatteita iänkaiken jos ne vain ovat sopivia ja mieleisiä. Sukkalaatikostani löytyvät  sukat jostakin kahdenkymmenen vuoden takaa. Viime kesänä yksi suosikeistani oli äitini minulle ala-asteaikanani virkkaama pitsipaita. Harmittavimpia ovatkin ne virheostokset, joita vuosien varrella on tullut tehtyä. Sellaiset vaatteet, jotka tuntuvat epämukavilta tai jotka eivät vain yksinkertaisesti tunnu omilta. Esimerkiksi kainaloon nousevat paidat, päällä pyörivät hameet tai farkut, joissa vetoketju ei pysy kiinni. Tai vaatteet, joiden saumat painavat (olen tästä ehkä kovin herkkä). Sekä tietenkin sellaiset vaatteet, jotka eivät kestä, koska on tullut ostettua kestämätöntä.

Tämän vuoden puolella olen ennättänyt ostaa juoksukamppeet, juoksutakki oli elämäni ensimmäinen. En  onnistunut löytämään sopivia käytettynä vuoden aikana. (Ja toisaalta urheiluvaatteet tuntuvat kovin henkilökohtaisilta alusvaatteiden tapaan.) Seuraavat hankintani lienevät farkut ja villapaita. Farkkujen uutena hankkimista olen pohtinut kesästä asti. Sopivia ei ole kirppikseltä tahtonut löytyä (olen vaikean mallinen). Villapaidan haluan kestävän vuosia. Niin ja eettisyys ja ekologisuus. Siihen tahtoisin pyrkiä. Ainakin kertakäyttömuodista erossa pysyminen on jo askel parempaan suuntaan. Ja siitä kait on syytä pysyä erossa kirppareillakin, sillä lopultahan tulee vain tuettua jonkun toisen intoa överishoppailuun. Mielummin säästän pieniä eurosiani ja ostan lopulta vaikkapa suomalaista suunnittelua ja käsityötä.

Turhamaista ehkä, mutta ihmisten kaunistautumisen halu on ikiaikainen. Eiköhän se ole niin, että  kohtuus se on kohtuullisuudessakin.

Joo, nämä ovat niitä "first world problemseja". Aika onnekasta, että on mahdollisuus valita mitä päälleen pukee. En tällä tarkoita sitä, että voisin valita ostavani mitä vain ja milloin vain. Mutta minulla on vaatteet ja mahdollisuus valita ostanko parin vuoden sisällä monta überhalppisneuletta vai yhden laadukkaan. Ja niin pois päin.

Yksi haaste olisi oppia korjaamaan hajonneita vaatteita ja uusiokäyttämään materiaaleja. Olen siinä surkea ja välineistö kehno.

P.S. Näitä vaatteita on tullut käytettyä, myös tänä vuonna. Tässä kierrätetyssä kollaasissa kuvat kait vuosien 2010 ja 2014 väliltä. Ja siellä se valkoinen pitsipaitakin vilahtaa.