23.9.2015

Kaurapuurosta suomalaisuuteen.



Eräänä aamuna kaurapuuroa hämmentäessä tuli ikiaikainen tunne - ajatus sukupolvien kaurapuuroa hämmentävästä ketjusta.

Sinä aamuna pohdin kuinka hienoa on, että lapsellani on mahdollisuus käydä koulua. Hän voi käydä sitä omalla äidinkielellään, suomeksi. Sen eteen ovat meitä edeltävät sukupolvet tehneet paljon töitä.

Sitten minua alkoi kiukuttaa. Ärsyttämään se, että ääriliikkeet ovat napanneet suomalaisuuden aseekseen. Minä haluan olla ylpeä suomalaisuudesta, suomalaisesta kulttuurista, suomalaisesta kulttuuriperinnöstä, suomen kielestä ja niin edelleen. Mutta minä en jaa, enkä hyväksy, näiden eräiden ryhmittymien ajatusmaailmaa.

Olen huolissani suomalaisuudesta. Mutta se uhka jonka minä näen, nousee meistä suomalaisista itsestämme. Se on jotakin mitä, joku ehkä voisi kutsua rappioksi, mutta en välttämättä halua sitä sanaa käyttää, sillä se on kovin kiihokas. Suomalaista kulttuuria, kulttuuriperintöä ja suomen kieltä tulee vaalia ja arvostaa, sillä vain siten ne pysyvät elinvoimaisina. Jos joskus uhka vaanii, on elinvoimaisuudessa avain säilymiselle.

Suomalaisuudessa, Suomen historiassa ja suomalaisuuden nousussa on toki kipukohtansa. Mutta niissä on myös erityisen paljon kaunista ja hyvää. Kuten vaikkapa Suomen kirjakieli, suomenkielinen koulu tai naisten varhainen äänioikeus.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti