10.4.2015

Liikistö - luonto ja historia kohtaavat.








Olen ennenkin kertonut tästä paikasta, Ulvilan Liikistöstä (ainakin elokuussa 2013 ja tammikuussa 2015). Lapsuuteni leikkipaikasta, mielikuvituksen lähteestä, historiainnostukseni ammentajasta ja palasesta luontoa lapsuuudessani. Tällaiselle luonto- ja historiatytölle Liikistö on varsinainen oih!-paikka.

Liikistö on sekä muinaismuisto-, että luonnonsuojelualue. Siksi se on säilynyt kaistaleena metsää asutuksen peittäessä ympäröivät maat, jotka vielä keskiajalla olivat pääasiassa merenpohjaa. Talot peittivät meren, metsä keskiajan muistot. Nyt Liikistössä oli tehty jotain. Maisema oli muuttunut hieman viime näkemästä. Oranssit nauhat suojelivat ikivanhoja puita, joissa näytti olevan paljon elämää.

Huomaan kuinka vuosi vuodelta tuo paikka avautuu minulle uudella tavalla. Mielessäni kirjatieto yhdistyy aistikokemuksiin. Myös osallistuminen arkeologiselle kaivaukselle Liikistössä säilyy mielessäni avartavana kokemuksena. Vuosien saatossa silmäni ovat harjaantuneet tekemään havaintoja siitä, missä kenties joskus on ollut jotain. Painaumat viestivät eri aikoina tapahtuneista kaivauksista. Risti siinä, missä Ulvilan ensimmäisen kirkon alttarin kerrotaan olleen, menneestä kertova muistokivi, roskis, polut sekä merkinnät luonnonsuojelu- ja muinaismuistoalueen rajoista kertovat minulle kulttuuriperintöprosessista sekä vaikkapa alueen arvoja käsittelevistä neuvotteluista. Käräjäkiviä katsoessa tulee jälleen mieleen, ovatko ne oikeasti ikivanhat vai kansallisromantiikan ajan intoiluja.

Tai sitten voin vain kuunnella puiden huminaa. Nyt muistan, että minun kuuluisi useammin painua metsään.  Sellaisiin ihan isoihinkin metsiin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti