26.8.2014

Pysähtymisiä.




Ihminen janoaa elämyksiä. Niitä etsitään kenties shoppailusta tai kaukomailta. 
Minulle luonto on nykyisin se suuri elämys. Ihmettelen, että en ole sitä ennen näin vahvasti ymmärtänyt. 

Olen opetellut pysähtymään ja keräämään muistoihini niitä hetkiä. Valokuvaamalla saan ne ikuistettua mukaani. 

19.8.2014

Pirulanvuorella.


Nämä ovat sellaisia maisemia joiden äärellä tunnen pakahtuvani. Luonto on uskomaton. Heinäkuisena hellepäivänä kävimme Lavian ja Suodenniemen rajalla sijaitsevalla Pirulanvuorella. Näkötornista avatuvat upeat maisemat. Uskomattomat maisemat.  Lavian suuntaan katsellessa voi tiirailla suomalaisen eurokolikon maisemia. Kallioilla astellessa ja maisemia katsellessa voi aistia ikiaikaisuuden.

15.8.2014

Minne joki vie? Mistä meri alkaa?


Meillä oli kesäloma. Oli kuuma kuin etelän rantakohteissa.  Kesän muisteluhetkeni jatkuvat.

Yhtenä päivänä lähdimme autoajelulle, josta myös edelliset kuvat olivat. Kävimme Enäjärven pienvenesatamassa tähyilemässä Pihlavanlahdelle. Ajatuksissa oli käynyt luontopolkukävely, mutta sinne tänne seikkailevat ukkospilvet saivat meidät perääntymään. (Kaksivuotias toheltaja ja sateen jälkeen märät pitkospuut eivät ole hyvä idea.)

13.8.2014

12.8.2014

Surua kaiken kauneuden keskellä.








Lähdin juoksulenkille, matkalla jäin katselemaan Porin keskustan jokivarren tunnelmia. Joki kiilsi kauniina auringon paisteessa. Suuri kuollut kala lillui Konepajan rannan tietämillä. Simpukkakuolemien muistona simpukan kuoria moninpaikoin. Kalanruoto rantakivikossa. Pohjois-Rannan kivikossa makasi kuollut lokki. Mutta elämääkin oli. Suurehko kala hyppäsi rannan tuntumassa loiskahtaen (en ehtinyt nähdä mikä oli lajiltaan). Ruohikossa juoksenteli hiiri.

Kuvat nopeita instagram räpsyjä.

11.8.2014

Hääpäiväpyöräily.









Heinäkuussa, tämän kaupungin kohistessa festivaalihumussa, meillä oli kymmenes hääpäivä. Lapset olivat yökyläilemässä isovanhemmilla, meillä oli hetkemme. Jätimme humuisan kaupungin taaksemme, polkupyöräilimme meren äärelle. Söimme eväitä auringonsillan päässä. Katselimme merta, sen aaltojen pienoista pauhua. Tunsimme helteen lämmittämän kallion varpaissamme. Ihan vain olimme hetken. Kotimatkan alkaessa aurinko laski. Maailma vaihtoi värisävyjä. Uniluodon rannalla kaksi lokkia taisteli kalasta. Pikatien varrella lehmät olivat hoitamassa maisemanhoitotehtäväänsä. Pelloilla kulki usva.

Mittaamattoman arvokkaiden elämysten hetkiä.

5.8.2014

Reposaaren linnakepuistossa.








Reposaaren linnakepuisto on 1930-luvulla rakennettu rannikkopuolustusjärjestelmä. Nykyisin se on kunnostettu muisto menneestä. Pari kertaa tänä vuonna kävimme juoksuhautoja, korsuja, tykkiasemia, ammusvarastoja, tulenjohtoasemaa ja tähystystornia katsomassa. Tai ehkä enemmänkin katsomassa mitä kaikkea pienestä metsästä löytyikään. Tähystystornista näkyy merelle joka vuosi vähemmän. Puut kasvavat.

Helteisenäkin päivänä tuollaiset paikat nostavat vilunväreet iholleni. Kauniin maiseman keskellä uinuu muisto sodasta. Miten toivonkaan, että minä tai lapseni eivät sellaisia aikoja joutuisi kokemaan.