30.7.2014

28.7.2014

Hiphei mustikat.



Erään heinäkuisen illan mahtava mustikkahetki ja seuraavan päivän mustikkapiirakka. Suomen suven huippuhetkiä! 

22.7.2014




Edellisen kirjoitukseni jälkeen heittäydyin. Kokemäenjoki ja meri valtasivat uneni. Huolestuneina, epätietoisina ja epäuskoisina perustimme Facebookin sivun Mun Kokemäenjoki on tärkeä. Olen käyttänyt likenevät minuutit lähiympäristöni ajattelemiseen. Osoitan rakkauttani vesistöilleni, joilta olen niin paljon henkisesti saanut. Huomaan, että olen huomaamattani harjoitellut tätä varten läpi elämäni. Muistan oppineeni lukemaan katsoessani uutista Harjavallan päästöistä.

Kuvat ovat Nakkilan Arantilankoskelta viime viikon maanantailta. Kuolleita simpukoita oli joen varrella surullisena ketjuna. Mutta elämää on vielä. On siis toivoa. Kunpa ihminen oppisi.

Blogissani olen ollut hiljainen. Olen kuitenkin kuvannut aika paljon. Tulen kertoman kesästäni, kunhan ehdin.

10.7.2014

Rakastan Kokemäenjokea!





Kokemäenjoki on minulle rakas! Se on ollut aina osa elinympäristöäni. Se on osa minua. Olen lapsena surrut sen huonoa kuntoa. Kasvaessani olen iloinnut sen tervehtymisestä.

Harjavallassa viime viikonloppuna tapahtunut nikkelivuoto suututtaa, tekee surulliseksi. En pohdi pääsenkö uimaan. Hellehetkien hetkellisestä nautinnosta paitsi jääminen on pientä ekosysteemin uhrautumisen rinnalla. Olemmeko niin vieraantuneita ympäristöstämme, että meitä ei kiinnosta jokemme ja edessä avautuvan merialueen tulevaisuus? Emmekö muista pieneliöiden tärkeyttä? Joen nikkeliarvojen lasku ei kerro nikkelin katoamisesta äärettömyyteen. Se kertoo vain sen, että mittarein mitattava huolemme on jo merellä. Meressä, jota myös rakastan.

Minä tahdon Kokemäenjoen maisemissa varttuneena ja eläneenä tietää totuuden vuodosta! Mitä muuta jokeen pääsi? Tahdon, että kaikki tehtävissä oleva jokemme ja meremme vuoksi tehdään. Tällaista ei saisi tapahtua. Ei enää koskaan.


Tahdon, että näytämme rakastavamme jokeamme ja mertamme! Emme saa antaa heinäkuun olla liian helppo ajankohta ympäristövahinkojen tapahtumiselle.

8.7.2014

Sininen maisema.



Palasin Kalloon viikon päästä. Taivas ja meri olivat siniset. Valossa säteilevät. Helleaalto oli tehnyt kallioista kuumia. Se oli täyttänyt kalliot ihmisillä ja kallionkolojen lammikot levällä. 
Sen sinisen tahdon muistaa talven pimeimpinä hetkinä.

2.7.2014

Kallo.



Vielä kuvia Kallosta. Hetken virrassa napsaistuja valokuvia. (Vaatii hieman akrobatisia kykyjä kulkea kallioilla meren rannassa yhdessä kaksivuotiaan kanssa turvallisesti ja samalla napsia kuvia.)

Sinä päivänä horisontti tuntui olevan matalalla. En tiedä voiko niin sanoa. Harmaan tyyneyden yllä pilvet olivat seisahtuneet. Värikkäät kasvit, laivat ja me tallennuimme filmille kirkkaina. Kuin päälle liimattuina.

Päiväunissani asun meren rannalla. Ja opin purjehtimaan. Tosielämässä katselen ikkunasta vesilätäkköjen aallokoita. Kun aurinkoinen päivä koittaa, tahdon mennä katsomaan kuinka sinistä kaikki voikaan olla. Hengitän silloin syvään.

 


Entä jos olisinkin majakanvartija menneessä ajassa.