28.4.2014

Kevät keikkuen tulee.





Tässä muutama kuva perjantailta. Uskomatonta millaisin askelin kevät näinä päivinä etenee. 
Ja ei, en tykkää yhtään vapun sääennusteesta. Haluaisin lämmön jatkuvan vappuun.

Mukavaa viikkoa kaikille!

P.S. Ajattelin pientä arvontaa… 

22.4.2014

Kaupunkipuutarhurin lapasesta.


Ämpäriperunat alkoivat kasvattaa vartta. Pääsiäisenä oli aika täyttää ämpärit mullalla ja siirtää ne kuistilta ulos talon seinustalle. Mikäli yöpakkasia tulee, on ne sieltä helppo nostaa sisätiloihin. Äsken kun kurkkasin, näkyi mullasta taas vihreää. Kaupunkipuutarhuri iloitsee :)



Kuistilla vihertää muutenkin. Itämisaste on ollut varsin loistava. Yrttipurkkien äärellä voi jo aistia yrttien tuoksun. Ensimmäiset tomaatintaimet siirsin omiin potteihinisa eilen. Paprikatkin siellä kovasti kurkottelevat. Mullan loppuessa täytyi loppujen kouliminen jättää toiseen kertaan. Taisi taas lähteä vähän lapasesta tämä taimikasvatus. Todellakin tarvitsen sen pihapiiritalon ensi vuodeksi.


Eilen hajotimme lahoa kantoa taloyhtiön pihasta. Siinä vuoden ensimmäisen t-paitakelin päivän asua. Kädessä oli aiemmin sellaiset erittäin multaiset kukkahanskat. "Äidillä on ihan kiva Star Wars -paita, mutta ei niin kiva kuin mulla", totesi melkein kuus vee. Yöllä aloin miettiä, että ties vaikka joku sota-aikainen räjähtämätön pommi olisi sinne puunjuurelle jäänyt, ja me hakkasimme rautakangella. Juu niin varmaan. Voi tätä meikäläisen yöllistä mielikuvitusta…

Ulkona on upea kevätpäivä nytkin. Viherpeukaloa kutittelee, mutta pakko yrittää keskittyä töihin. Lounashetkellä oli kiva kirjoittaa viljelyskuulumisia :)

21.4.2014

On siis kevät.




Pääsiäisen aikana kevät otti oikein todellisen spurtin. Tässä kuvia Porin metsästä, jossa kävimme eilen lenkillä koko perheen voimin. Itapäivällä oli jo paljon vihreämpää, kuin edellisenä iltana. Hento kevään vihreys aurinkoisessa kevät säässä - voi kuinka ihania päiviä nämä ovatkaan!


Lasten kanssa liikkeellä ollessa tietenkin pysähdytään katsomaan kaikenlaisia öttimönkiäisiä. Yhdessä polkujen risteymässä on suuri muurahaispesä. Sen asukkaat olivat kiireisen näköisiä.


Lauantai-iltana kävimme miehen kanssa kahdestaan juoksulenkillä Porin metsässä. Linnut lauloivat ja luonto vihersi. Maisemasta oli talven aikana jälleen kadonnut paljon puita. Haikeaa.



20.4.2014

Pääsiäistä.



Hyvää pääsiäistä kaikille!

Pojat olivat päiväkodissa istuttaneet rairuohot ja askarrelleet koristeet. Pienimmällä oli oma muki mukana. Vanha Marimekon muki sai uuden elämän rairuohopurkkina. (Meillä ollaan mukin kunnosta päätellen innokkaita teensekoittajia..) Pääsiäisen jälkeen siihen varmaankin kylvetään jotain muuta.

15.4.2014

Omanapaista.


Sain taannoin Tessalta Vehkosuolta haasteen.  Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. (Itse otin kriteeriksi, että blogissa näkyvien seuraajien määrä on alle 200. En laskenut facebook yms. seuraajia mukaan)
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

No paljastellaan nyt sitten taas. Mitähän olen jo aiemmi kertonut itsestäni, no ei kai sen väliä. Kyllästyneet voivat skipata.

11 asiaa minusta
Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli rautakaupassa.
- Olen ollut pieniä pätkiä ruokakaupassa hyllyttäjänä ja kassatätinä.
- Lapsena minusta piti tulla museonjohtaja, historioitsija tai joku Indiana Jonesin tapainen.
- Nyt olen kulttuuriperinnön tutkimuksen jatko-opiskelija.
- Asuin lapsuuteni Ulvilassa.
- Olen 162cm pitkä. Tai 162,5 cm
- Olen kova näkemään unia.
- Muistan monesti uniani "sanatarkasti".
- Olen värjännyt hiukseni viimeksi vuonna 2007.
- Eilen epäilin nähneeni hiuksissani harmaata.
- Olen hajamielinen.

Minä ja kuopus esikoisen kuvaamana.

Vastaukseni Tessan kysymyksiin:


1. Elääkö Elvis?
Näin elvismäisen miehen ajavan Porissa autolla. En tiedä oliko se Elvis.

2. Kuka saa mennä jonon ohi?
Suuremmasta hädästä kärsivä.

3. Sananlasku, johon luotan kuin kallioon.
Tää on vähän ruma, mutta "Ilta rusko, aamu paska." Näin tapasi mummoni sanoa. Monesti on pitänyt paikkansa. Siis säätiloissa.

4. Pohjoinen, itä, etelä vai länsi ja miksi?
Länsi. Kyllä tämä Suomen rannikko on mun juttu.

5. Mitä maksaa haukikilo?
Paljon jos sen saamiseen ostaa veneen.

6. Jos hissi jumittuisi, kenen kanssa olisit mieluiten siellä.
Mieheni.

7. Ihan ensimmäisiksi mieleen tuleva biisi?
Jos sul lysti on.

8. Yksi kirja mukaan palavasta talosta, mikä?
Väitöskirjani tekele eli ottaisin tietokoneeni.

9. Pitääkö tiskiveden olla huuhteluvettä lämpimämpää vai päinvastoin?
Tiskiveden pitää olla kuumaa. Huuhteluvesi voi olla sellaista kun sattuu olemaan.

10. Suosikkikirosana?
Sanon aivan liian usein paska. *nolo*

11. Mikä on kuolleen miehen kytkin?
No se on sellainen kytkin joka laukeaa kun aktiivinen ote irtoaa. Siis esim. kylmänsodan aikana suurvaltojen johtajilla on sanottu olevan tällainen atomipommeissaan. Niin ja sellainen on esim. sauvasekoittimessa.

Heitän pallon teille. (Niin viime vuonna toukokuussa oli jo shortsikelit)
Heitän kysymykseni seuraaville blogeille (osalla varmasti on yli 200 seuraaja jos kaikki seurantakeinot lasketaan, mutta otin kriteeriksi "Jäsenten" määrän) :

1. Minä, mä, mää, mie vai jotakin muuta?
2. Syreeni vai sireeni?
3. Vasta vai vihta?
4. Kertoisitko vitsin?
5. Mikä oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäsi elokuva?
6. Mikä on lempi kukkasi?
7. Entä suosikki puusi?
8. Mistä aloitat sanomalehden lukemisen? 
9. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti?
10. Maa, vesi vai ilma?
11. Paras tapasi?



9.4.2014

Vihertää!

Tomaatti.

Timjami.

Basilika.

Viljelyksilläni vihertää. Kuvat ovat eiliseltä. Siirsin itäneet purkit kylppärin lattialta kuistille, jossa nyt aurinkoisina päivinä on valoa ja lämpöä. Pian päästäänkin koulimisvaiheeseen. 

Kasasin kuistille varastossa majailleen hyllyn. Toistaiseksi näkymä ulos on varsin karu sekalaisine purkkeineen, mutta toivon viherryksen lisääntyessä näyteikkunani kaunistuvan. 

Ämpärissä on tietenkin ämpäriperunaa. Ämpärin pohjaan muutama reikä. Ämpäriin muutama itänyt peruna ja multaa puoliväliin. Kun ämpäristä alkaa kasvaa vihreää, täytetään ämpäri multaa täyteen (eli mullitetaan kuten perunamaakin). Öiden lämmetessä siirrän ämpärin lopullisesti ulos. Tai siis ämpärit. Ajattelin laittaa niitäkin lisää…

En tiedä mistä nuo pallot tuonne ilmestyivät. Veikkaan niiden määrän lisääntyvän, vaikka niitä ei viljelisikään.



7.4.2014

Kevään merkkejä.



Pysähdy. Huomaa. Kevät. Pienet merkit kertovat sen olevan täällä. Vielä maisema on melko väritön, mutta kyllä se kevät on täällä. Lauantaina ajelimme Porista Tampereelle. Liikenteessä oli myös paljon lintuja. Näin haukan, joutsenia… Jossakin pellolla nökötti kurki. 


Anopin siirtolapuutarhamökillekin kevät saapuu. 


Mukavaa viikkoa! Täällä viikko alkaa sateisena. Mutta oikeastaan tämä kevätsade ilahduttaa

4.4.2014

Kirppislöytöjä.



Kivaa! Olen tehnyt kirppislöytöjä viikon sisällä! Pojille löysin valitettavan vähän. Tyttöjen vaatteita ovat kirppikset pullollaan, mutta ilmeisesti muillakin pojat ovat kuten meillä - kuluttavat vaatteet puhki.  Collegehousut maksoivat euron kappale. Itselleni bongasin tänään dr denimin tipunkeltaiset housut, Cheap Mondayn harmaat farkut sekä Onlyn farkkutakin. Vitosen maksoi kukin.


Olen erityisen iloinen uusista housuista sillä parin viikon aikana olen saanut hyvästellä kahdet farkut. Olen teräväpolvinen ja lasten perässä kontatessa polvet kuluvat puhki. Joustavat farkut olivat menneet isolta alalta aivan haperoiksi, joten siististi paikkaaminen on vaikeaa. Varsinkin kun ompelukoneellani ei mahdu ompelemaan pillifarkkujen polvia.

Joku ehkä muistaa, että alkuvuodesta päätin ryhtyä kierrätyskeijuksi. En kuluttanut aikaa alennusmyyneissä, en fyysisesti tai verkon välityksellä. Ei ole tehnyt tiukkaakaan, sillä väikkärin pariin palaaminen ja arjen pyörittäminen ovat vieneet tehokkaasti ajatukset ja ajan muualle. En ole paljon kirppiksillekään ehtinyt, mitä nyt välillä silmäillyt viedessäni tavaraa omaan kirppispöytään. Niin, nämä taisivat tosiaankin olla vuoden ensimmäiset vaateostokset itselleni.

Kaksi kenkäostosta olen tehnyt, ihan uutena. Ostin lapikkaat. Kyseessä oli pitkällisen harkinnan tulos ja uskon niistä riittävän lämmikettä pakkasille useiksi vuosiksi eteenpäin. No, varmasti riittääkin jos vuosittainen käyttöaika on tuo rapiat kolmeviikkoa. Sitten ostin skeittikengät, koska ajattelin kokeilla lonkkarointia.



3.4.2014

Viherpeukaloni heräilee.


Viherpeukaloni on uinunut talviunta. Kun talvea ei oikeastaan tullut, en ole meinannut havahtua kevääseenkään. Mutta nyt on vihdoin kasvukausi 2014 avattu! En tiedä olenko aivan myöhässä, mutta toisaalta asuntomme on ollut vielä pakkasten aikaan varsin viileä, joten itäminen olisi voinut aiemmin olla huonoa.  

Herneenversot vihertävät jo kauniisti ikkunalaudalla. Ne ovat helppoja kasvatettavia. Tuolta löytyvät viime vuotiset ohjeeni niiden kasvatukseen. 

Yksi kotona työskentelemisen etuja on, että voi kahvitauon sijaan pitää viljelystauon. Tiistaina 1.4. laitoin tomaatinsiemenet. Keskiviikkona 2.4. paprikan. Torstaina 3.4. basilikan.  Seuraavina viljelyshetkinä kylvän jotakin muuta. Kun päästään taimivaiheeseen, on minulla jotain mille jutella työnteon lomassa :) Nyt ne odottavat itämistä suihkun lattialla lattialämmityksen lämmössä. Toivon mukaan kovimmat pakkaset ovat pian jo takanapäin ja lähiviikkoina ikkunoiden äärellä riittää lämpöä. 

Hyötykasvilinjalla mennään tänäkin vuonna pienessä ruukkupuutarhassani.  Jos toiveeni toteutuu, on minulla ensi vuonna ihan oikea puutarha. Ja tulevaisuudessa minun ei ehkä tarvitse kuskata kaikkea multaa kaupasta.



1.4.2014

Kevättä!






Huhtikuu alkamassa! Aamulla sateli hieman jotain lumennäköistä, mutta onneksi se katosi jonnekin. Kevät se on. Nämä kuvat viikonlopulta. 

Luonto herää. Naapurustossa hengailee aivan törkeän kovaääninen mustarastas. Mutta se laulaa kauniisti.

Minulla on vielä siemenet kylvämättä. En ole meinannut havahtua tähän kevääseen. Tänään sen teen.