28.3.2014

Pinaatti-fetapasta.


Tästä nopeasta pinaatti-fetapastasta on tullut meidän perheen yksi lemppareista. Kastike toimii myös lasagnessa, päälimmäiseksi heitän silloin vielä tomaattikastikkeen. Vegaanisen version pastasta saa korvaamalla fetan tofulla tai jättämällä vallan pois, sekä käyttämällä esim. kaurakermaa.

Ainekset

1 sipuli
2-4 valkosipulin kynttä
2 ps pakastepinaattia tai sopivasti tuoretta
kasvisliemikuution puolikas
1 prk kermaa (kermaa, ruokakermaa tai kaurakermaa tms.)
1 paketti fetaa
kirsikkatomaatteja
pippuria ja yrttejä

puoli pussia täysjyväpastaa tai -spagettia

Ohje

1. Pilko sipulit ja kuullota öljyssä pannulla

2. Lisää pinaatit, kypsennä hetki

3. Lisää kasvisliemikuution puolikas, kypsennä hetki.

4. Laita pastakattilan vesi kuumenemaan. Jos sinulla on nopea levy, voit tehdä tämän vasta seuraavan vaiheen jälkeen. Kun vesi on kuumaa, lisää pasta.

5. Lisää kerma, feta, kirsikkatomaatit ja mausteet.

6. Anna muhia kunnes pasta on kypsää.

7. Valuta pasta, sekoita kastike sen joukoon.

8. Lautaselle voit lisäksi ripotella mieleistäsi juustoa.

27.3.2014

Haaste.


Sain jo aikoja sitten haasteen Kasarmin J(d)onnalta Östermyran auringosta. Jos kyseinen blogi ei ole vielä tuttu, kannattaa käydä vierailulla :) Heillä on menossa aivan uskomattoman hieno talonkunnostusprojekti! Ja blogikin on hieno!

Tässä vastaukseni viiteen kysymykseen.

1. Mitä unta näit viime yönä?
Näin unta, että olimme kiertelemässä taloesittelyjä. Edellisyönä näin unta, että lapsuuden kotini takapihalle putosi sateliitti tai avaruuskapseli. Näen monesti täysin outoja unia.

2. Uskotko kummituksiin?
Joskus olen ollut näkevinäni. En tiedä.

3. Saat valita yhden ruokatuotteen lähikaupastasi. Mikä se on?
Luultavasti Satamaidon luomumaitotölkki.

4. Mitä harrastit lapsena?
Jumppaa, kansantanssia ja pianon soittoa.

5. Kärsitkö jostain fobiasta? (No, mistä?)
Joo. Pelkään puluja ihan hirveästi. Ja kuolleita lintuja. Ja höyheniä. Ihan outoa, tiedän.

Anteeksi. Iski laiskuus ja väsy, enkä jaksa keksiä haastettavia tai kysymyksiä.


25.3.2014

Kevätfiilis.


Kevätfiilis syntyy auringosta. Siitä hyttysestä, joka meinasi pistää minua sormeen eilen. 

Jokin lämmin tuulahdus kävi sydämeen kun kevätauringossa astellessani näin kaupungin kaduilla parkissa traktorin. Minulla on jokin ihmeellinen tunneside traktoreihin. Ne saavat minut hyvälle mielelle. Ne muistuttavat kai lapsuuden lämpimistä kesistä. Ei, ei meillä ollut traktoria. Mutta niiden myynti kuului isän työsarkaan. Ja kesälomilla kiersimme maatalousnäyttelyitä. 

Traktorit ovat vähän niin kuin muuttolinnut. Niistä tietää kevään tulleen. Ja sitten myöhemmin syksyn.

Kevään eka juoksulenkki.



Lähtisköhän se taas tästä? Juokseminen ja liikunta nimittäin. En tiedä miten saisin liikuntainnostuksesta kestävän. Tosiasia kuitenkin on, että mieleni ja selkäni vaativat liikuntaa. Muuten jämähdän. Antakaa minulle hyviä motivaatiovinkkejä!

Eilen illalla kahdeksan jälkeen kaduilla oli keväinen hämy. Tähdet tuikkivat. Joki rannassa oli niin kaunista, että juoksuni taukosi jäädessäni katselemaan maisemia. Kyllä kelpasi juoksennella. Ensimmäiselle lenkille pituutta tuli 3,17 km. Tuntui ihan kevyeltä. Olisi tehnyt mieli juosta pidempäänkin, mutta koitan pitää maltin aloitellessani taas monen kuukauden tauon jälkeen.

Saattaa olla, että joudun tekemään poikkeuksen kierrätyskeijuiluuni. Tarvitsen ehkä juoksutakin. Tuulitakkini hiosti juostessa kuin muovipussi (vaikka noin muuten on todella hyvä) ja nousi koko ajan niin, että jouduin helmaa kiskomaan. Muutoin juoksuvarustus on toistaiseksi kunnossa. Ja kenkiähän olen antanut itselleni luvan ostaaa välttämättömän tarpeen tullessa eteen. Jalat kun ovat pääasiallinen kulkuvälineeni. Että jos siis sellainen ihme käy, että juoksen lenkkarini loppuun tänä vuonna…

24.3.2014

Spagettitaidetta.


Eilen lapsi tiputti spagetit tuolille. Mikä muoto! Oli kuitenkin pakko tuhota teos ja heittää spagetit kattilaan.

19.3.2014

Tavaraähkypurkaus.


Voi äly tätä ihmisten tavaramäärää! Väitän, että en ole koskaan ollut mikään himoshoppailija, mutta silti elän tavarayltäkylläisyydessa, tavaraähkyssä. Todellakin. Jonkin asteiseksi hamsteriksi kai joudun tunnustautumaan. Shoppailukriittisyytenikään ei ilmeisesti ole aina toteutunut käytännössä yhtä hyvin kuin teoriassa.

Olemme alkuvuoden noudattaneet tavara pois päivässä -periaatetta. Tosiasiassa päivittäisten poistojen määrä on ollut yleensä enemmän. Olemme vieneet monta kassillista tavaraa kierrätykseen. Toimittaneet suoranaisia jätteitä (kuten elektroniikkaa) oikeisiin osoitteisiinsa. Nyt vuokrasin kirppispöydän. Olen vienyt sinne jo muutaman kassilisen tavaraa, ja lisää vien sitä mukaa kun ehdin hinnoitella. En todellakaan ymmärrä, missä kaikki poistettavat tavarat ovat olleet, sillä kaapit tuntuvat yhä pullistelevan. Ihmettelen suuresti myös sitä, miten minulla on ollut varaa haalia ympärilleni näin paljon tavaraa. Tunnunhan olevani jokseenkin nuuka, kulutuskriittinen ja niin pois päin. En ole koskaan myöskään tienannut huippupalkkoja tai optioita. Jossakin kuitenkin on ilmiselvä vääristymä, koska tavaramäärä on päässyt pullistumaan.

Kannan yhä muistissani pulavuosien perintöä, vaikka en ole tuota aikaa koskaan itse elänyt. Kiitollisuus siitä, että minulla on mahdollisuus hankkia erinäisiä asioita on suuri. Toisinaan jopa niin suuri, että tunnen syyllisyyttä siitä, että tuskailen liian tavaran kanssa. Tavarasta luopuminen tuntuu hetkittäin jopa pyhäin häväistykseltä. Tuntuu typerältä tuskailla liiasta tavarasta kun toisaalla moni elää katastrofaalisessa puutteessa. Typeräähän se toden totta on, että meistä maapallon hyvinvoivista ihmisistä on tullut elintason noustessa tavara-ahmijoita.

Tämäkään kreisi meno ei voi jatkua tässä maailmassa loputtomiin. Suhteemme tavaraan ja materiaan on vääristynyt. Uskottelemme itsellemme tarvitsevamme sitä sun tätä. Voivottelemme liian pieniä tulojamme, mutta samaan syssyyn ostamme jotain pientä kivaa lohdutukseksi. Kadehdimme heitä joilla on suuret lukaalit, luksusautot ja merkkilaukut. (Tai no en minä oikeastaan, ainakaan enää.) Jossain pisteessä arkinen välttämättömyyshyödykekin muuttuu ylellisyyshyödykkeeksi. Kuinka monet farkut oikeasti tarvitset? Entä mukeja? Ylellisyyskin on ihan okei, kunhan sen tavoittelu ei hämärrä koko muuta eloa. Ylellisyyden tavoittelusta on tullut normi, jota etsitään tavarasta. Ja laatua kompensoidaan määrällä. Kaikki mulle heti nyt.

Minä uskon, että löydän sen oikean ylellisyyden ja luksuksen jostain muusta kuin tavarasta. Se on retkissä metsiin ja meren rannalle. Se on yhteisissä hetkissä. Tavoitteena ei suinkaan ole hävittää vanhaa tavaraa, jotta tilalle voisi haalia uutta - muka kivempaa ja muodikkaampaa - vaan saada tilaa hengittää, helpottaa siivousta, tavoittaa oleellinen jne. Toivottavasti opin tästä jotain. Kohtuullisuudessa ne helmetkin erottuvat paremmin, tuoden sitä positiivista iloa, jota tavarastakin voi saada. 

P.S. Eilen liimasin tämän kukkatassina toimineen arabian tassin kasaan. Siinä on minulle tärkeä tavara.




17.3.2014

Haasteen 7.-10. päivät.


Olen tipahtanut haastekärrystäni. Viime viikon loppupuoli oli niin hektinen, että en ehtinyt ja lopulta jaksanut räpsiä kuvia tai kirjoittaa. Tässä siis pieni kurkistus menneisiin päiviin. Kuvat kännykällä näpsäistyjä, joten pahoittelen kuvanlaatua.

Torstaina hello soi hello 6:00. Söin aamupalaa ja tein muut aamuvalmistelut. Perheen miesväki heräsi juuri ollessani lähdössä, joten sain vielä lähtöhalit heiltä. Reppu selkään ja kipin kapin rautatieasemalle. Matkani kohti Helsinkiä ja Kansatieteenpäiviä alkoi.

Aamu oli todella kaunis ja keväinen. Kipittäessäni kohti rautatieasemaa kuulin lintujen laulua ja näin muuttolintuja taivaalla.


Aamu kahvin jostin junan myyntikärrystä. Suklaata olin ottanut evääksi.


Jostain junamatkan varrelta, ennen Tamperetta. Järvi ei kuitenkaan ollut aivan sula vaikka siltä äkkiseltään näytti. Siellä oli nimittäin pilkkijä.


Helsingissä oli kevät (ei kuulemma ollut enää viikonloppuna). Nautin kulkiessani Helsingin keväisillä kaduilla väliä rautatieasema - Helsingin yliopiston päärakennus - Tieteiden talo - hotelli - Helsingin yliopiston päärakennus- hotelli.

Kansatieteen päivät olivat mielenkiintoiset ja inspiroivat. Puheenvuoroni meni hyvin, sain rakentavaa ja innostavaa kommenttia. Viime viikkoinen alakulo siitä, että en tajua mistään mitään, vaihtui innostuneisuudeksi. Seminaareissa käyminen todellakin kannattaa! Tapasin mukavia ihmisiä, kuulin mielenkiintoisia esitelmiä ja viihdyin. Järjestäjille todella iso kiitos onnistuneesta seminaarista!


Hotellissa nukuin todella hyvin. Oli hassua nukkua ilman, että kukaan herätti. Aamulla herkuttelin hotellin aamiaisella. Kuvassa vain pieni osa siitä.




Aamupalan jälkeen kävin seminaariin kuuluvalla tutustumiskäynnillä Helsingin yliopistomuseossa. Olikin aika käydä, sillä museo on muuttamassa pois nykyisistä tiloistaan Arppeanumista piakkoin. Oli mielenkiintoista nähdä tuo historiallinen rakennuskin. Museovierailun jälkeen seminaari jatkui. Saatoin ihan vain keskittyä kuutelemaan, sillä enää minun ei tarvinnut jännätä omaa puheenvuoroani.

Koska olin saanut itseni Helsinkiin asti raahattua, päätin ottaa kaiken irti. Viimeinen juna jolla Poriin pääsee lähti kahdeksalta, joten minulle jäi seminaaripäivän jälkeen muutama tunti haahuiluaikaa. Ensimmäiseksi suuntasin Ateneumiin katsomaan Tove Jansson -näyttelyä. Näyttely oli ensimmäistä päivää auki. Paikoitellen teosten äärellä oli aikamoinen ryysis ja häly oli kova, joten keskittyminen teosten äärellä oli välillä vähän vaikeaa. Mutta oli se hieno, upea ja mielenkiintoinen! Voisin mennä uudestaankin. Suosittelen!

Olin kotona vähän ennen puoltayötä. Junamatkustaminen on mukavaa. Lauantaina oli kylläkin väsynyt.  Vietin viikonlopun rennosti perheen kanssa. Miesväki oli keskenään pärjännyt oikein hyvin. Esikoinen totesi, että äiti voisi useamminkin käydä jossain. Lauantaina olimme kotosalla ja ulkoilimme. Huomasin, että olen vihdoin oppinut heittämään koripalloa koriin. Sunnuntaina kävin katsomassa isääni vanhainkodissa. Sitten teimme koko perheen lenkin Porin metsään. Taaperokin jaksoi kävellä pitkän lenkin. Oli niin kovin söpö yrittäessään hölkätä kuomasaappaissaan.

Kevätkin otti viikonloppuna vähän takapakkia. Täällä oli lunta maassa pikkaisen lauantaina ja sunnuntaina, mutta päivän aurinko ja lämpö sulattivat ne muutamassa tunnissa.

13.3.2014

Haasteen kuudes päivä.

Keskiviikko. Kuvat kännykällä napsaistuja. Oli kiireinen päivä enkä ennättänyt kameraan tarttua.

Aamulla vein lapset päiväkotiin. Minä palasin kotiin viimeistelemään seminaariesitystäni. Kävin myös viemässä kirppispöytään tavaroita. Aamun kuva kirppispöydästä, vaikkakin oli jo melkein päivä. Kävin kaupassa, palasin kotiin, söin ja viimeistelin esitystäni vielä vähän.


Iltapäivällä kipaisin yliopistokeskukselle tulostamaan seminaariesitykseni. Porin silta on remontissa, mutta kävellen siitä pääsi. Päivän kuvassa silta.


Sitten kipin kapin hakemaan poikaset ja kotiin syömään. Viideksi takaisin yliopistokeskuksen jatkotutkijatapaamiseen. Inspiroiduin. Kuva minusta tapaamisen jälkeen. Väsymys taisi jo vähän painaa ja hiukset olivat takussa. Minulla on ärsyttävä tapa pyöritellä hiuksiani sormien ympärille keskittyessäni tai ajatellessani.



Sitten kipin kapin kotiin halimaan muruset ja nukutushommiin. Piti vielä pakata kamppeet seuraavan päivä matkaa varten. Melkein tutnui kuin olisin jokin uraihminen, harvoin päiväni ovat näin hoppuisia. Innostus seminaarimatkasta sekoittui haikeuteen siitä, että en kahteen päivään nää lapsiani.


Illan kuvassa yritys tallettaa kuu kännykällä. Kuu on tuo paksuin viiva tuossa. Ja vielä päivän kuvassa muuttuva Puuvillatehtaan ympäristö, kauppakeskus rakentuu. Ja upea sininen taivas viiden aikaan iltapäivällä.


12.3.2014

Haasteen viides päivä.



Tiistai. Aamulla ihana auringon paiste. En tiedä miten kuvasta tuli tällainen. No siinä se on, aamuaurinko keittiön ikkunasta. Aurinko oli todella kirkas. Toinen yritys samasta paikasta olkoon päivän kuva.


Aamulla lapset taas päiväkotiin. Minä kipitin takaisin kotiin, aamupalan ja kirjoitushommien ääreen. Koti tuntuu oudolta päivien hiljaisuudessa. Kotona työskenteleminen erakoittaa minua. Tiistaina minulla oli kova homma saada puheenvuoroni Kansatieteenpäivien työryhmään valmiiksi. Ja siinä suunnilleen onnistuinkin. Se olkoon päivän tärkein. Melkein nimittäin ennätti jo epätoivo iskeä.


Kääk. Jännittää jo. Päivä meni työn teossa. Yhden koneellisen pyykkiä jossain vaiheessa kuskasin ulos narulle.  Oi happea! Auringon säteet tervehtivät minua ikkunoista. Keväällä koti on eri värinen, kiitos auringon. Valon leikki on ihmeellistä.



 Salaattia kiskaisin lounaaksi. Jossain vaiheessa söin ylikypsän greipin. Lautaselta kippasin mehut housuilleni.



Kolmelta suuntasin keskustaan. Kävin ostamassa huulipunan ja ripsivärin uskotellen itselleni niiden takaavan onnistuneemman seminaariesiintymisen. Ennen poikien noutoa kipaisin kauppahallista ostamassa pussillisen perunoita ja bataatin (sekä vähän muuta). Ne söimme illalla.

Illalla otin itseäni niskasta kiinni ja tein pienen kahvakuulatreenin. Kuinka ihmeessä saisin innostettua itseni jälleen liikunnan pariin!?!? Tuli meinaan todella hyvä olo. Paljon parempi kuin television katsomisesta :) Vinkkejä?



Koska ei innostunut yhtään kuvailla itseäni (takkuinen tukka ja muutenkin), on tämän päivän pärstä ja tukkakuva tällaisista ulvilalaisista kansantanssijoista. Voisi tuo tyttö olla minäkin. Harrastin kansantanssia lapsuus- ja nuoruusvuosinani Ulvilan nuorisoseurassa. Se oli kivaa. Eläviä poikia emme saaneet innostettua ryhmäämme, mutta jossain vaiheessa teimme tanssipartnereiksemme ihmisen kokoiset nuket. Niiden kanssa kävimme esiintymässä monen monta kertaa. Ryhmäläisten hajaantuessa opiskelemaan ympäri Suomen kansantanssiharrastus jäi. Mutta voi niitä muistoja! Norjan, Tanskan, Saksan ja Islannin reissut! Pispalan sottiisit ja muut!

11.3.2014

Haasteen neljäs päivä.

Aamu.

Maanantain kuvat tulevat vasta nyt. Tosiaankin oli maanantai. Aivot kohmeessa. Lapset menivät innoissaan päiväkotiin, onhan maanantain lelupäivä!

Aamupalaa syödessäni lukaisin lehteä. Jos kärsii matalasta verenpaineesta, kannattaa tsekata tekstaripalsta. Eilen joku oli muun muassa sitä mieltä, että natoon liittymisen suhteen ei naisilla ole mitään sanottavaa. Meille ei tosin yleensä tule lehteä, vaan luen uutiset verkon kautta. Nyt äitini oli tilannut meille jonkin lahjatilauksen.

Päivä.

Päivä meni töitä tehdessä. Aivot jumittivat kummasti kiireen puskiessa päälle. Loppuviikon seminaaripaperi pitäisi saada työstettyä. Tällaisella jännittäjätyypillä jo pelkästään esityksen työstäminen aiheuttaa sydämentykytyksiä. Ulkona taivas vetäytyi pilveen.

Tärkeintä.
Siinä pilkahdus yhdestä tärkeästä asiasta. En tulisi toimeen ilman kirjoja. Mieltä piristävät pajunkissat ja ruusut. Ruusut sain anopilta. Nuo rappuset kuvittelen mielessäni monesti valkoisiksi.

Minä, naama ja hiukset.
Jälleen tällainen peiliposeeraus, lähdössä hakemaan lapsia päiväkodista. Joo, ei olisi minusta tyylibloggariksi.  Jalassa ihanat Dieselin kumisaappaat (ostin joskus jonkun verkkokaupan alesta), jotka ovat todella hyvät jopa kävelyyn. Pipo on Super Yellow -merkkinen. Kiva, että on keväistä niin voin taas käyttää sitä. Henri Lloydin takki oli myöskin kevään ekoja kertoja päällä. Uskollisesti vuodesta 2009 palvellut takki taitaa mennä taas pesuun, sillä päiväkodin hiekkalaatikolta syliini hyppäsi kurainen taapero. Kotimatkalla sade yltyi ja minun ripsivärini koki uuden muodon.

Ruoka.
Päivän ruokakuvana olkoot tämä smoothie. Lounaaksi söin edellisen päivän pinaattipastaa. Esikoiselle kerroin löytäneeni reseptin ritareiden herkkuruokaa sivustolta. Tämä oli nimeltään kuninkaiden herkkumäsäyspirtelö. Ei sellaista sivustoa oikeasti ole, mutta sainpas vekaran juomaan smoothiensa. Marjoina oli vadelmaa ja mustaviinimarjaa.

Ilta.
En ehkä koskaan kyllästy leikkimään kameralla pimeässä. Ulkoa sälekaihtimen välistä kurkkasi katulampun säteet. Ja lopuksi päivän kuva. Tulppaanit ovat tätä aikaa. Jostain kumman syystä meillä on nyt kukkia. Ei, ei meillä yleensä ole.




9.3.2014

Haasteen kolmas päivä.

Aamu
Päivä
Minä ja sininen taivas.
Tärkeintä päivässä.
Päivän kuva. Syreenit vihertävät!
Ilta
Ruoka
 Sunnuntai. Yöllä heräsin muutaman kerran kovaan tuuleen. Tuulinen oli päiväkin, mutta lämpötilat olivat keväisiä. Silmäni avatesssani näen turkoosin seinän ja valkoisen lampun. Lamppujen (niitä on samassa tilassa kaksi) piti olla väliaikaisratkaisu, mutta siinä ne ovat roikkuneet pian viisi vuotta. Tänään sain nukkua normaalia pidempään.

Iltapäivällä ihastelin skeittaavaa lastani, kuuta sinisellä taivaalla sekä syreenien alkavaa viherrystä.

Tuuli yltyi illalla jälleen. Ulko-ovea raottaessani tunsin tuulesta huolimatta keväisen henkäyksen. Näin tähtikirkkaan taivaan, jota kuunsirppi valaisi.

Päivän ruokana oli pinaatti-fetapastaa. Viikonloppuna tuli myös herkuteltua rutkasti.

8.3.2014

Haasteen toinen päivä.

Aamu.

Päivä.
Ilta.
Päivän kuva.
Tärkeintä.
Ruoka. Kesällä syödään raparperia.
Naama ja hiukset iltakävelyllä.

Lauantai. 
Yöllisen sateen jälkeen valkeni kirkas aamu pisaraisen ikkunan takana. Auringosta huolimatta en oikein herännyt koko päivänä. Väsytti. Siivouspäivä, pyykinpesupäivä. Takaraivossa jyskytti tekemättömien töiden lista. 

Kevään ensimmäinen ulkona kuivattu pyykki! Siinä päivän kuva. Tärkeimmästä viestii juhannusruusun alkava viherrys - kevät ja kesä lähestyvät. Uskomatonta vihreyttä näin maaliskuun aluksi. Ruokakuvana olkoon lupaus ensi kesän raparperipiirakasta. 

Iltakuva ja naamakuva iltakävelyltä, jolla paksu toppatakki oli liikaa. 


7.3.2014

Päivä 1.

Perjantai.
Aamu. Perjantai. Viikon viimeinen työpäivä ja lapsille päiväkotipäivä. Minulla paljon töitä väikkärini parissa, sillä alkuviikko meni kipeänä ollutta kuopusta hoidellessa. Lapset menivät iloiten päiväkotiin. Minä tarvitsin kahvia saadakseni aivoni käyntiin. 
Naama ja hiukset. Oho. Peilistä huomaa, että täällä ei ole kukaan ehtinyt siivoilla liikaa.

Lounaaksi salaattia. Illalla herkuttelimme tortilloilla. Ja suklaalla.



Päivä. Oli sateinen. Työpöydällä läjä kirjoja ja aineistoja. Kirjoitin seminaariesitystä ja pohdein mistä löytää lisää haastateltavia.
Perjantai on pelipäivä. Joku on vähän läpsinyt telkkua.
Ilta on tuulinen. Pilvien takaa hahmottui kuun sirppi.
Kaikkein tärkeimmästä viestii hiekkaiset lapsen kumisaappaat.