22.7.2014




Edellisen kirjoitukseni jälkeen heittäydyin. Kokemäenjoki ja meri valtasivat uneni. Huolestuneina, epätietoisina ja epäuskoisina perustimme Facebookin sivun Mun Kokemäenjoki on tärkeä. Olen käyttänyt likenevät minuutit lähiympäristöni ajattelemiseen. Osoitan rakkauttani vesistöilleni, joilta olen niin paljon henkisesti saanut. Huomaan, että olen huomaamattani harjoitellut tätä varten läpi elämäni. Muistan oppineeni lukemaan katsoessani uutista Harjavallan päästöistä.

Kuvat ovat Nakkilan Arantilankoskelta viime viikon maanantailta. Kuolleita simpukoita oli joen varrella surullisena ketjuna. Mutta elämää on vielä. On siis toivoa. Kunpa ihminen oppisi.

Blogissani olen ollut hiljainen. Olen kuitenkin kuvannut aika paljon. Tulen kertoman kesästäni, kunhan ehdin.

2 kommenttia :

  1. Hienoa, että ryhdyit toimeen asiassa, joka vaivaa mieltäsi. Ehkä se myös rauhoittaa uniasi.
    Toivotaan, että elämä palaa vesistöön...

    VastaaPoista
  2. Joskus sitä ujo mettänpökökin saa tarpeekseen ja avaa suunsa edes virtuaalimaailmassa. Elämää on vesisötssä yhä, kunpa ihminen oppisi varmistamaan, että näin on myös tulevaisuudessa.

    VastaaPoista