19.5.2014

Helsingissä.



Otettiin isomman pojan kanssa ylimääräinen vapaapäivä, napattiin mummu mukaan ja junailtiin Helsinkiin. Menomatka sujui junassa leikiten, kiitos intercityn leikkipaikan. Perjantaina oli viileää, mutta eipä tuo haitannut, sillä ohjelmassa olivat Luonnontieteellinen museo sekä Kansallismuseo. Lauantaiksi sää teki kuperkeikan. Korkeasaari- ja Stockan leluosastopäivämme oli lämmin ja aurinkoinen. Kahdessa päivässä ehti aivan liian vähän.

Yövyimme Scandic Parkissa. Pikkuisen harmitti, että lenkkikamppeet jäivät kotiin. Perjantai-iltana aurinko alkoi paistaa pilvien raosta, ja ikkunasta näkynyt Töölönlahti houkutteli ympärijuoksulle. Hotellihuoneemme oli remontoitu ja siisti, kuin myös hotellin aula. Lamppufriikki oli aivan innoissaan huoneen lampuista. Aamupalalle meno oli aikamatka, hotellin Continental aikoihin. Ravintola nimittäin odotti vielä remonttia. Niin ne tyylisuunnat vain muuttuvat vuosikymmenten saatossa.

Pitäisi retkeillä useammin.




6 kommenttia :

  1. Voi että kun tuli ikävä Helsinkiin ja kesää Helsingissä. Kivoja tuollaiset äkkinäiset reissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin kevät ja kesä ovat kyllä ihania. Tätä reissua oli kyllä suunniteltu pitkään ja vihdoin se toteutui.

      Poista
  2. Pienet matkat piristää mieltä. :O)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva leppäkertusta ♥
    Minä en ole vielä leppäkerttuja tänä vuonna bongannut, vaikka kuljenkin nenä maassa ihailemassa luontoa. Sen sijaan erilaisia koppakuoriaisia on kipitellyt jo sisälläkin pariin otteeseen. Ja minä olen kantanut ne ulos jatkamaan matkaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Leppäkertut ovat ihania. Meillä oli eilen angervopuskissakin niitä vaikka kuinka paljon :)

      Poista