30.9.2013

Syyshilpeys?

Lapsiini taisi iskeä syyshilpeys. 30. syyskuuta ja maanantai. Pojat heräsivät nauraen. 

Olohuone on täyttynyt junaradasta, naurusta ja no - välillä (tai vähän turhan usein) poikien kinastelusta. Pikkuveli, kun ei oikein ymmärrä olla lekkimättä junarataa rikkovaa jättiläistä. Harvoin meidän lattioilla on läheskään lelutonta, kuten pariviikkoa sitten otetussa kuvassa.

Ulkona paistaa aurinko. Mukavaa viikkoa! Koitan itsekin löytää syyshilpeyden ja oppia heräämään nauraen. Aamu-uniselle se on vähän vaikeaa.




28.9.2013

Porkkanapiffit.


Juures- / kasvispihvit ovat helppoja, maistuvia, muunneltavia ja yleensä edullisiakin. Ja valmistettavissa lähiseudun aineksista!

Tässä ohjeessa pihveissä on munaa, mutta onnistuu täysin kasviksillakin, kunhan joukkoon lisää jotain nestettä ja jauhoja. Vain mielikuvitus on rajana!

Näihin pihveihin laitoin.
6 porkkanaa
2 perunaa
1 sipulin
2 kananmunaa
0,5 dl karkeaa speltjauhoa
mausteina Herbamarea, pippuria, valkosipulia ja paprikamaustetta.

Porkkanat, perunat ja sipuli raastetaan, joukkoon sekoitetaan muut ainesosat. Paistetaan pannulla (tai uunissa).


26.9.2013

Nyt tuli vilu.


Kylmä aamu. Kattojen yllä härmää. Sisälämpötila 18. Pienhiukkasia ilmoille.

Illalla valvoin heteken liian kauan katsoen Food Inc. -dokumenttia (ja vartti jäi silti katsomatta vielä). Lihaton lokakuu ehdottomasti. Lokakuu olkoon myös uusien perheen lemppariruokien kehittelykuukausi.  Kyllästytänkö vierailijani, jos laittelen yksinkertaisia räpellyksiäni tänne?

24.9.2013

Köökimietteitä.


Teinivuosinani saatoin vaikuttaa melko varmalta uusavuttomalta. Opiskeluvuosinakaan en hirveästi ruokaa laittanut, aika meni muuhun. Opiskelijahintainen lounas oli loistojuttu. Vähitellen ruoanlaitto tuli vahvemmin kuvioihin. Se oli kivaa.  

Kuinka inhottava määritelmä tuo uusavuton onkaan! Lannistava. Ei minun kannata yrittää, olen sellainen uusavuton. Oikeasti kukaan ei ole uusavuton. Jokainen kyllä pystyy  kunhan vain tarttuu toimeen. Se jos ei oikeasti kykene, on ihan eri juttu. Silläkään ei ole uusavuttomuuden kanssa mitään tekemistä. Kautta historian on vanhempi sukupolvi määritellyt nuorempaa sukupolvea rappeutuneeksi tai joksikin muuksi. 

Uusavuttomien sukupolveen iski terveysintoilu ja kokkausintoilu. Pullamössösukupolveen iski kuntoiluvimma. Mitä näitä menneinä vuosikymmeninä onkaan? Sitä en tiedä miten tulee käymään energiajuomasukupolvelle. Tai tuleeko nykyteineille selkäongelmia, koska he näyttävä poseeraavan niin ihmellisissä asennoissa, vaikka kameraa ei näy missään. 



Viime vuosina minulla on ollut monia pitkähköjä lihattomia kausia. Ilmeisesti en kuitenkaan ole osannut syödä oikein tai äkkinäinen lopetus oli liikaa elimistölleni. Nuo kaudet päättyivät ihmeellisiin lihamässsäilyihin. Kerrankin rostockilaisen ravintolan seisovaan makkarapöytään. Tämä on jälleen osoitus siitä miten on vaikea aina elää omienkaan ajatustensa mukaisesti. Sittemmin olen ollut itselleni armollinen ja hivuttautunut nyt vähitellen yhä enemmän kasvis-kala-muna-maito -linjalle. Oikeastaan kokonaan. Ja mies myös. Kotona meillä onkin viime aikoina kokkailtu pelkästään lihattomia ruokia. 

Olen kokkailija, joka tykkää soveltaa saatavilla olevista raaka-aineista. Keittokirjat ovat kivoja, mutta joskus on hyvä heitellä aineksia pataan oman fiiliksen mukaan. Vaikka muutoin olenkin yrittänyt vähentää tavaramäärää ja uuden ostamista, tilasin pari uutta keittokirja - Helen Nearingin Simple Food for the good life sekä Emäntänä Olga. Ylhäällä kuvassa taitavatkin olla kaikki ikinä itse ostamani keittokirjat. Rakastan kirjoja noin ylipäätään, mutta viime vuosina olen löytänyt itsehillinnän sen suhteen. Ensiksi koitan lainata kirjastosta. Jos koen kirjan nähtyäni, että kirja todella on sellainen, että sen tarvitsen, ostan. Tai jos kirjaa ei ole missään lähiseudun kirjastossa, saatan ostaa sian säkissä. 

Simple Food for the good life oli minulle aivan tuntematon. Mutta koska Helen ja Scott Nearingin Hyvä tapa elää oli niin mielenkiintoinen, päätin laajentaa Nearing kokoelmaani tällä opuksella. En ole sitä vielä lukenut. Respetien ohella se sisältää nearingmaista ruokapohdintaa. Olen kirjoittanut teoksesta Hyvä tapa elää viime syksynä tuolla. Näitä lukiessa on hyvä muistaa ideologinen ja ajallinen konteksti. Mutta mitäpä lukiessa ei. Mm. sellaisen kohdan selaillessani löysin, että Helenin onneksi Scott oli helposti ruokittava mies. No, onneksi on minullakin. Jos ei olisi, saisi itse laittaa ruokansa. Ja niinhän se monesti tekeekin. Ja siinä samalla minullekin.





22.9.2013

Talveen valmistautumisia.


Aamulla taivas oli kylmän näköinen. 
Talitintti pyrki sisälle. (Se on monesti merkinnyt ensilumipäivän lähestymistä.)



 Klapeja varastossa koko talveksi. Ensimmäinen takkatulen lämpö.
 Pilvistyvällä taivaalla lintuauroja kuin sieniä sateella.





Näin silti vielä korennon taistelemassa voimistuvaa tuulta vastaan. 

Illan hämärtyessä sade alkoi piiskata pois kesän rippeitä. 

Syyspäiväntasaus.

Chilinen porkkanasosekeitto.


1-2 punaista chiliä
1 sipuli
noin 7 isohkoa porkkanaa
3-4 tomaattia
ripaus ruususuolaa
ripaus basilikaa ja oreganoa
150 g crème fraîchea

1. Pese chilit, poista siemenet, pilko.
2. Pilko sipuli.
3. Kuumenna kattilan pohjalla tilkka öljy, kuullota siinä chilit ja sipuli. 
4. Lisää kattilaan porkkanat sekä vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät.
5. Lisää paloitellut tomaatit.
6. Keitä kunnes porkkanat ovat kypsiä.
7. Soseuta sauvasekoittimella.
8. Lisää joukkoon crème fraîche.
9. Kuumenna pulpahdukseen asti.

20.9.2013

Sienten vallankumous.





Satoi satoi ropisi. Sienet valtasivat takapihan. Rucolasalaattini söivät ötökät, ruukkutarjosi kodin toisille. 

Mitähän sieniä nuo lienevät?

19.9.2013

Tomaatteja.


Sain kuin sainkin tomaattisatoni ensimmäiset tomaatit kypsiksi. Kiitos lämpimän syksyn! Sato ei tule olemaan suuren suuri, mutta kokemus sitäkin antoisampi. Minä osaan! Siemenestä taimeksi, taimesta satoa tuottavaksi hujopiksi. Kasvatuspaikka ei ollut parhain mahdollinen, mutta satoa tuli silti. Ulkonäkö on ihan kiva, maku ei nautiskeluun ehkä sopivin. Korkea kuiva-ainepitoisuus ja jauhoinen maku kait johtuvat lajikkeesta.

18.9.2013

Olen minä oikeastikin matkustanut.

Edellispäivänä kirjoitin unestani. Tänään katselin valokuvia lapsuuteni Suomi-tourneesta. Mitä luultavammin kuljimme myös suunnilleen uneni reittiä.  Tosin päinvastoin. Matkan alkutaipaleella (ööö noin kolmensadan kilometrin päässä kotoa), yövyimme Kouvolassa. Mitä luultavammin matka taittui Tampereen ja Lahden kautta. Todistusaineistona matkalta kuva.

Perunankeitto alkamassa lepoalueella ennen Kouvolaa. Eipä helle vaivaa.

Kouvolasta matka jatkui Luumäen kautta Itä-Suomeen. Luumäellä kävimme mummon lapsuudenkodin pihalla. Se on kuulemma yhä olemassa, mutta se tie ei. Kävimme (sekalaisessa järjestyksessä mieleeni tulevia paikkoja) mm. Tuupovaarassa, Parppeinvaaralla, Lieksassa, Kolilla, Eva Ryynäsen ateljeessa ja niin edelleen ja niin edelleen. Sitten olimmekin pohjoisessa - Kuusamossa ainakin.

Huh mikä reissu. Eikä me mitään valtateitä ajeltu koko aikaa. Äiti ajoi, isä luki vanhentunutta karttaa. Minä olin takapenkillä ja kuuntelin valkoisesta Sonyn kasettimankasta Pikku Ponit -kasettia.

Neito Kolin huipun kalliolla. Oi miten kansallisromanttista! Ja tietenkin Pori Jazz paita päällä!

17.9.2013

Syysterveiset syysterveiset syysterveiset.


Joo, kiva nyt on korvamatona Syysterveiset. En koskaan aiemmin ollut kuullut tuota kappaletta oikeasti (ainakaan muistaakseni). Vain tuon korvaan jäävän syysterveisetsyysterveisetsyysterveiset. Kiitos vain miehelleni, joka aiheutti minulle tämän vaivan vuosikausia sitten.





Vaahteranlehtiä päätyi sisällekin. Pojat poimivat kauneimmat löytämänsä lehdet isälleen.

 Tästä lämpimästä alkusyksystä on todella nautittu. Luulin jo, että tomaattini eivät ennätä kypsyä, mutta kuinkas kävikään. Kuva on sunnuntailta, nyt punertaa jo paljon enemmän. Nämä ovat elämäni ekat siemenestä kasvattamani tomaatit. Pari vuotta sitten minulla oli taimina ostettuja. Silloin kypsyttelin viimeiset tomaatit sisällä sanomalehteen käärittynä pimeässä. Poimittuina siis. Toimii! Nyt tarkkailen säätiedotuksia, jotta tiedän poimia hurjan satoni sopivalla hetkellä :)
 Yksi syksyn varma merkki on, että minä alan lipittää teetä. Zen again. Niinhän sitä toivoisi. Kylmän tietää tulleen jaloissa yötäpäivää olevista villasukista. Vielä olen kulkenut avojaloin kotipihalla. Tosin nyt on kyllä jo vähän kalseaa siihen... 

16.9.2013

Unimaailmaa eli kun muistot, todellisuus ja virtuaalimaailma sekoittuivat.

Pimeys laskeutuu yllättäen. Lämpimän päivän jälkeen ei tahdo muistaa, että olemme jo pitkällä syyskuussa. Nukkumaan mennessä kuu kurkkaa toisesta ikkunasta, nosturien valot toisesta. 




En tiedä onko syy lähestyvässä täysikuussa, mutta meillä on nukuttu huonosti. Taaperon jalat ja kädet viuhuvat kuin niitä olisi hirmuinen määrä. 

Jossain vaiheessa olen nukkunutkin. Näin unta. Unessani muistot yhdistyivät blogimaailmaan. Unessani vain bloginsa kautta näkemäni maisemat, ihmiset ja talo yhdistyivät oman reaali-, muisto- ja mielikuvitusmaailmani kanssa. Muistan uneni useimmiten hyvin pikkutarkasti. Vähän kuin muistaisin elokuvan.  Monesti vaiherikkaimmat unet näen ennen täysikuuta.

Unessani...

Oli suomifilmimäinen kesäpäivä. Lähdin lasteni kanssa roadtripille halki Suomen. Matkat taittuivat kait valonnopeudella, vaikka meillä olikin allamme jokin vanha auto. Yht' äkkiä olimme Luumäellä. Ajoimme tietä jonka olin tunnistavani tieksi, jonka varrelta käännytään pienelle tielle, jossa mummoni lapsuudenkoti oli. (Olen käynyt siellä päin joskus yli 20 vuotta sitten.) Muistan unessani näkemäni tien nyt vahvasti. Hetki oli kaunis. Aurinko tuikki puiden lehvustojen väleistä kuin tuhansina timantteina. Rakentuikohan se oikeista muistoista vai mielikuvituksesta?

Jatkoimme matkaa. Savuimme Iiittiin. Ylitimme vanhan kivisillan. Mistähän sellainen uneeni tuli? En tiedä onko siellä oikeasti edes kivisiltaa?

Saavuimme paikkaan jonka olen nähnyt vain blogissa.Blogimaailma sekoittui mielikuvitusmaailmaani. Tessa perheineen ja Vehkosuo tulivat uneeni. Juttelimme, nauroimme, pesimme käsiä maitokeittiössä (en kyllä muista Tessan sellaisesta kirjoittaneen...), söimme pannukakkua (se tuli kait siitä lehtijutusta). Jossain vaiheessa sinne saapui eräs tuttuni Porista, joka oli kait eksynyt matkallaan. Hänelle kerrottiin tuloillaan olevasta Kausala short film festivaalista, jota ei kait ihan oikeasti ole olemassa. Tapahtuman verkkosivuja katsottiin tablettitietokoneesta keittiön pöydän ääressä. Tuttu lupasi harkita osallistuvansa kilpailuun.

Lähdön hetkellä soitin miehelleni, joka oli Lahdessa työmatkalla. Lupasimme hakea hänet sieltä. Oikeastikin hän on ollut viime vuosina Lahdessa työmatkalla monen monta kertaa. Tessan kanssa sovimme lähdön hetkellä, että pyydämme toisiamme feisbuukkikavereiksi. Hei oikeesti! Miksi joku FB tulee uniini?!? En ole edes mikään sen fanaattinen käyttäjä. Aamulla noustessani tämä oli ensimmäisenä mielessäni, miettiessäni mitä pitikään tehdä. Sain hetken palautella itseäni todellisuuteen. Kyseessä oli vain unikeskustelut ja sopimiset.


P.S. En voi tästä maailmoiden sekoittumisesta syyttää edes liiallista internetissä roikkumista, sillä reaalielämä on yrittänyt vieroittaa minua siitä paheesta.

11.9.2013

Pikaisia leivonnaisia.

Olen laiska leipomaan. Varsinkin kesällä leipominen jäi juhlia lukuunottamatta vähiin, kun ilman lämpöä hohkaavaa uuniakin tarkeni riittävästi. Leipominen kyllä kannattaa.

 Ruokakaappia siivotessani huomasin, että kaapissa oli kaikenlaista parasta ennen päiväyksensä  juuri saavuttanutta tai saavuttamassa olevaa pussukkaa.

Kahden muksun riehuessa jaloissani arvostan sitä, että ohjeet ovat helppoja, nopeita sekä sellaisia, että tuotos ei mene pilalle vaikka hetkeksi joutuisin lopettamaan sekoittamisen. Niin. Meidän yksi vuotias tykkää kiivetä mm. jääkaappiin... Ja mieluiten suttaan käsiäni mahdollisimman vähän, jotta tuo kiipijä ei olisi aivan taikinalla kuorrutettu.

Pussillinen grahamjauhoja. No niistä tietenkin sämpylöitä!


Sattuman sanelemat monen vehnän sämpylät

5dl hiivan herätyslämpötilaista vettä
1 rkl siirappia
1-2 tl suolaa
noin 10 dl jauhoja 
(esim. 5 dl grahamjauhoja + 2 dl vehnäjauhoja (eli loput mitä kaapista löytyi) + 3 dl spelt sämpyläjauhoja)
1 ps kuivahiivaa
öljyä

1. Lämmitä vesi.
2. Sekoita siirappi ja suola veteen.
3. Lisää jauhot vähitellen esim. puuhaarukalla sekoittaen.
4. Lopuksi lisää kuivahiivapussillinen.
5. Vaivaa taikina käsin. Tai koneella jos sellainen on ja sitä haluaa käyttää. Taikina saa jäädä tahmeaksi ja löysähkön tuntuiseksikin.
6. Anna taikinan nousta puolisen tuntia.
7. Heitä pellille kahta lusikkaa apuna käyttäen nökäreitä.
8. Voitele öljyllä. 
9. Peittele pyyhkeellä.
10. Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.
11. Paista uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.

(Jokaisen työvaiheen välissä hain taaperon jostain. Useimmiten jääkaapista.)


Kaapista löytyi myös vanhenemassa olevia spelthiutaleita. Speltpuuro on todella hyvää, mutta monesti arjessa tulee kallistuttua kaurapuuron kannalle. Se kun valmistuu paljon nopeampaan. Eri asia olisi jos olisi puuhella ja uuni, jota käyttäisi myös lämmön vuoksi. Olen vähän nuuka sähkölieden käyttäjä. Valmistan mieluiten sitä mikä tulee nopeimmin. Spelthiutaleista tuli mainioita speltlastuja. Alkuperäisen reseptin löysin googlettelun tuloksena tuolta. Suurensin taikinaa, jotta kaikille varmasti riittää.

Kaksi pellillistä speltlastuja

100g voita
5 dl spelthiutaleita
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta

1. Sulatetaan voi. 
2. Sekoitetaan ainekset keskenään.
3. Paiskotaan kahdelle pellille lusikalla nokareita.
4. Paistetaan 200 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia eli kunnes ovat valmiin näköisiä.


Omenapiirakka on syyskesän hittituote. Sitä tein ihan vain koska teki mieli ja oli omenoita. Olen jo muutaman vuoden tehnyt omenapiirakan reseptillä, jonka löysin niin ikään googlen ansiosta tuolta. Useimmiten olen korvannut margariinin voilla. Toimii myös raparperilla tai marjoilla. Ja on helppo tehdä lasten kirmaillessa jaloissa, koska ei tarvitse vaahdottaa. Maistuu hyvältä myös jätskin kanssa.


P.S. 

Museoilla on menossa tuollainen Suomi syö ja juo -dokumentointihanke. Auttakee museoihmisiä. Ne on ihan kivoja. Ja tuo sivustokin vaikutti kivalta. Ja ei, ei ole maksettu mainos. Olen vain vannoutunut museo- ja dokumentointifriikki.






10.9.2013

Realityy.


Blogissani ei ole paljonkaan näkynyt sisustuskuvia. Viikonloppuna ajattelin, että jee, laitanpas uudet verhot ikkunaan ja otan kuvan. Yleensä meillä vallitsee kaaos. Enkä myöskään oikein osaa ottaa sisäkuvia.

Sisustustouhut eivät kuitenkaan menneet aivan suunnitelmien mukaan. Vanhat verhot on pesty ja nuo kaksi ikkunnaa pesty. Kaksi neljästä uudesta verhosta on lyhennetty. Niistä toinen on silitetty ja ikkunaan ripusteettu.

No kuinkas sitten kävikään... Esikoiselle nousi liki 40 asteen kuume. Viikonloppu päättyi mansikkaviilioksennukseen sohvalla ja matolla. Sohva lemuaa yhä, vaikka, kuten kuvasta realiteeteista muistuttaen näkyy, yritin puhdistaa sitä soodalla. Mutta verho on mielestäni kiva. Sohvatyynykuva on viikon takaa. Tyynyt onneksi pelastuivat.

Arkku on oikeasti vanha. Aarre mummulan vintiltä (tai ainakin jostain äitini puolelta). Isäni on sen joskus sen puhdistanut maaleista ja öljynnyt pellavaöljyllä. Ainakin vihreän maalin jäänteitä on yhä havaittavissa.  Arkun päällä näkyy legolehti sekä Transformers dinosaurus (Dinopot?), joka on siirtynyt isältä pojalle. Aikana ennen lapsia yritin sijoittaa arkun päälle kivoja taidekirjoja. Niiden kanssa samaan kasaan ilmestyi aika äkkiä Java-ohjelmoinnin perusteet. Meillä tykätään kirjoista, mutta etenkin luettuina.

Alunperin koetin etsiä jotain retroverhoja kirppiksiltä. Unelmissani ovat siintäneet erityisesti jotkin muinaisen Porin Puuvillatehtaan valmistamat. Mutta koska verhoja ei ole kirppisten hyllyissä lojunut neljää kappaletta riittävän pitkinä, annoin itselleni luvan shoppailla uudet verhot.  Ainakin Raili ja Juhani Konttisen Porin Puuvillalle suunnittelemia kankaita voi ihastella netissäkin. Ehkä minä vielä johonkin ikkunaan bongaan palan porilaista historiaa.


Kuvasta uuppuu lasten mielestä se tärkein sohvan sisustuselementti - oranssi kukkapeitto. Peiton ovat ostaneet appivanhempani joskus ennen 1980-lukua. Se on ihan peitto peitto, mutta poikani on sen haalinut torkkupeitokseen sohvalle. Rispaantuneita reunoja kokosin kasaan villalangalla. Tuloksena on vähän kuin peikkojen peitto.


9.9.2013

Hellesyys.



Mahtavaa syyskuuta. Aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää yli 20 astetta plussaa. Syksy hiipii. Lämmin syyskuun alku oli myös ainakin vuonna 2002. Oli lämmintä kunnes koitti ensimmäinen pakkasaamu. Jos muistikuvani on oikea, se oli pakkasmaanantai syyskuussa. Muistan, tai olen muistavani, tuon syksyn niin hyvin, koska se oli ensimmäinen yliopisto syksyni. Kaikki oli niin kovin jännittävää.

Ja vielä olisi satoakin jäljellä. Kurkku laatikosta kurkkii parissa päivässä kypsää yksilöä, tomaatit ovat vihreitä, paprikassa on pieni paprika ja toisessa kukkia ja kesäkurpitsa yrittää kasvattaa lisää satoa. 


Kukkapenkille pitäisi varmaankin tehdä jonkinlaista perkausta. Ylimmissä kuvissa kesätunnelmaani luoneet malvat/malvikit (Mikä lie onkaan? Olen niin huono näiden koristekasvien kanssa) heinä-/elokuulta, alimpana tämänhetkinen tilanne. Niin ihania kuin  kukat ovatkin, pitänee tuota leviämistä ehkä jotenkin rajoittaa. Siemen sadosta riittäisi jaettavaksikin.

6.9.2013

Tunnustus ja haaste.

Olen saanut tunnustuksen ja haasteen. Kivaa! Kiitos!

Sain Kahelinkulman Taina T:ltä tunnustuksen. Kiitos! Ihanaa, että kuviani ja höpinöitäni joku jaksaa käydä katselemassa :)


On aivan suunnaton määrä blogeja joista pidän ja tekisi mieli antaa tämä vaikka kuinka monelle. Ilmeisesti tässä kuitenkin oli tarkoitus valita yksi, koska tuossa kuvassakin on numero ykkönen. Joten...

Annan tämän tunnustuksen blogille, jolle jonkun tunnustuksen olen jo varmasti joskus antanutkin. Tunnustus menee Alussa oli Vehkosuolle ja sen kirjoittajalle Tessalle. Löysin kyseisen blogin viime syksynä googletellessani Scott ja Helen Nearingin kirjaa Hyvä tapa elää. Olin tuolloin lukemassa kyseistä kirjaa. Montaa osumaa ei tullut. Mutta löysin Tessan blogiin ja jäin koukkuun! Tuo blogi on sellainen, jota on pakko käydä katsomassa vaikka netissä ei muuhun aikaa olisikaan. Joskus googlettelu on kannattavaa.



Otavanmuorin joulublogista Joulu Piparkakkutalossa  sain jouluisan haasteen. Kiitos kiitos! 

Täytyy kyllä tunnustaa, että en ole laisinkaan niin jouluihminen, että olisin joulua vielä ajatellut. Mutta vastaan haasteeseen ja toki laitan eteenpäinkin. Olen tällainen sesonkifiilistelijä. Nyt tunnelmoin kesän viimeisiä lämpöjä ja syksyistyvää maisemaa. Syksyn tullen sytytän kynttilät, kuuntelen synkkää musiikkia ja käyn luonnossa nauttimassa kirpeästä ilmasta. Sitten odotankin jo ensi lunta. Laitan ulos lyhtyjä. Marraskuussa alan pohtia ehkä jouluvalojen asentamista ja lyhtyjen lisäämistä. Ja jouluna nautin kaikesta jouluun liittyvästä :)


1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja jolta haasteen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin.
3. Keksi 11 uutta kysymystä jotka haluat antaa seuraavalle.
4. Valitse viisi blodia joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Otavanmuorin kysymyksiin.

1. Minkä värinen sinun joulusi on?
Minun jouluni on jouluesineiden suhteen punainen. Maan toivon olevan valkoinen.

2 Sopiiko joulusi väri muuhun sisustukseesi vai revitteletkö jouluna?
Normaalisti meillä ei ole paljonkaan joulunpunaista. Värejä kuitenkin on suht paljon, joten punainen tuntuu sulautuvan joukkoon.

3. Lähetätkö perinteisiä joulukortteja?
Lähetän. Joskin lähetän jouluntoivotuksia myös sähköisesti.

4. Milloin laitat jouluvalot ikkunaan tai ulos. Vai onko sinulla erikseen syysvalot, ja jouluvalot ovat sitten omajuttunsa.
Jossain vaiheessa kun pimeys alkaa ahdistaa laitan valot, luultavasti marraskuun lopussa. 

5. Mitä tekisit jos jouluaattona ei olisi sähköä?
Laulaisin joululauluja, kokkailisin puuroa takassa. Ei tuottaisi ongelmaa. Nyt tosin tajusin, että apua, meillä ei ole kahvipannua! 

6. Käykö teillä joulupukki?
Edellisvuonna joulupukki kävi, viime vuonna joulupukki oli käynyt meidän poissa ollessamme. Saas nähdä miten tänä vuonna käy ;)

7. Joulu kotona, vai vieraisilla, vai kenties kaukamailla?
Joulu kotona ja vähän vieraisilla. Olen aina haaveillut joulusta rauhaisassa metsämökissä vanhan ajan tyyliin.

8. Mikä on joulussaparasta?
Yhdessäolo. 

9. Entä ikävintä?
Turha krääsä.

10. Joko hermostuit jouluaiheisiin kysymyksiin?
No en...

11. Milloin aloitat jouluun valmistautumisen?
Pikkujouluna. Tai no lasten joulukalenteri pitää väsätä jo ennen.

Pistän haasteen eteenpäin seuraaville viidelle blogille (Auts. Nyt vasta huomasin, että piti olla alle sadan lukijan blogeja. No, menköön. En jaksa enää alkaa pohtia uudelleen.) 
1. MINNAn Kesän lapsi
3. Taina T Kahelinkulma
5 Vianna.Elämää pellossa

Tarttukaa jos tahdotte. En loukkaannu vaikka ette tarttuisikaan!

Kysymykseni ovat.
1. Onko joulu jo käynyt mielessäsi? 
2. Oletko joskus kirjoittanut joulupukille?
3. Mikä on joulun merkitys sinulle?
4. Tärkeintä joulussa?
5. Turhinta joulussa?
6. Oletko koskaan huomannut hyräileväsi joululaulua keskellä kesää?
7. Oikea vai muovinen joulukuusi?
8. Mistä tunnet sä pienen tontun?
9. Missä ja miten haluaisit viettää joulun?
10. "On vilinää melskettä, helinää helskettä" vai "Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy. Sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy."?





5.9.2013

Raunioita.








Ensin selailimme kirjaa muinaisista kulttuureista. Lapsi kyseli vaikeita. Pohdein, että en tiedä näköjään riittävästi kulttuureista, historioista ja kulttuuriperinnöistä lapseni tiedonjanoon verrattuna. Luulin tietäväni. (Toim. huom. Kirjoittaja on opiskellut pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimusta.)  Lapset ovat tiukkoja tenttaajia, kommentaattoreita ja opponentteja.

Haaveilimme zikkuratien näkemisestä. Niiden sijaan lähdimme katsomaan vanhan uimahallin purkutyömaata. Pian siitä ei muistuta edes rauniot.