28.2.2013

Kalevalanpäivä.



Hyvää Kalevalanpäivää! Siniristiliput liehuivat aamupäivän siniharmaassa hetkessä. Kävelin vesilammikoita kiertäen. Kalevalakorutkin ovat kivoja, mutta en oikein osaa niitä käyttää. Kulttuuriperintöhenkisissä tilaisuuksissa toki.

25.2.2013

Kolmannet.






Viannakin oli minua haasteella heittänyt.  Tuli jo niin monta asiaa kerrottua, joten vastaan vain kysymyksiin.

1. En tulisi toimeen ilman kotia.

2. Minut tekee onnelliseksi iloiset hetket perheen kanssa.

3. Kuuntelen melkeinpä kaikenlaista musiikkia. Musiikkimakuni vaihtelee vuodenaikojen ja säätilojen mukaan.

4. Pidän blogeista, joissa on kauniita kuvia. Pidän myös blogeista joissa on tiukkaa asiaa.

5. En voisi kuvitella ottavani vaihto-oppilasta asumaan meille, ainakaan näihin neliöihin.

6. Omistan talviliikuntavälineitä. Hankin juuri luistimet. Suksetkin minulla on mutta en ole vuosiin hiihtänyt. Ja onhan kävelykin talviliikuntaa :)

7. Harrastan musikkia, liikuntaa ja lukemista. Ainakin. Mikä sitten onkaan harrastamista elämässäni. 

8. Jos saisin kymppitonnin hoitovapailisin hivenen pidempään.

9. Voisin lomailla pienessä mökissä ilman mukavuuksia keskellä ei-mitään. Se voisi olla mukavaa ainakin sitten, kun pienin on vähän isompi.

10. Mitä luonto merkitsee? Se on kaikki. Olen liian vieraantunut luonnosta. Yritän parantaa luontosuhdettani. 

11. Rentoudun kuuntelemalla musiikkia, ulkoilemalla, nauttimalla.

Toiset 11+11.







Niin sain minä haasteen Otavan muoriltakin. Jälleen yksitoista asiaa minusta.

- Oikeasti etunimeni on Minna-Liisa. 
- Kuvassa on kotini ikkuna.
- Join hetki sitten kahvia kermalla ja söin mokkapalasen.
- Inhoan kotikadullani kaahaavia autoja.
- Tykkään museoista.
- Polkupyöräni on kullanvärinen.
- Automme on valkoinen.
- Keräsin joskus lapsena jogurttipurkin kansia.
- Olen kerännyt myös esimerkiksi postimerkkejä.
- Tykkään kauniista astioista.
- Joskus minulla oli järjettömän paljon kirjekavereita.

Vastaukseni Otavan muorin kysymyksiin.

1.Kirja vai elokuva? Molemmat. Mutta yleensä kirjat kirjoina ja elokuvat elokuvina.

2. Kummalla puolella sänkyä nukut? Tällä hetkellä vasemmalla. Pinnasänkysijoittelusta johtuen.

3, Oletko ilta vai aamu ihminen? Iltaihminen. Olen todella aamu-uninen.

4. Marjastatko/sienestätkö? Marjassa olen käynyt, sienestyksen opettelu on tämän vuoden tavoitteeni.

5.Mitä pelkäät? Puluja. Tiedän asian absurdiuden.

6. Lempijäätelösi? Jätskibaari Vohvelin jäätelöt. Nam.

7.Ostatko tavaraa mielummin uutena vai vanhaa? Tykkään vanhoista huonekaluista, esimerkiksi. Vaatteita ostan mielelläni kirpparilta, jos vain satun löytämään. Sellaiset asiat, joita tiedän tarvitsevani pitkään, ostan ehkä mielläni uutena.

8.Osaatko vain olla, tekemättä mitään ja unohtaa tekemättömättä kotityöt. Vai vaivaako jatkuva huono omatunto ja pakko tehdä kokoajan jotain? Osaan olla tekemättä, mutta omatunto vaivaa.

9. Milloin kävit viimeksi pulkkamäessä? Tässä kuussa.

10.Lahjoitatko ikinä tavaraa tai rahaa. Hyväntekeväisyyteen tai ystäville? Olen lahjoittanut sekä rahaa, että tavaraa hyväntekeväisyyteen
11.Missä säästät? Olen aika nuuka. Pyrin ostamaan vain välttämättömimmän. Pidämme myös huonelämpötilan alhaisena sekä sammutamme turhat sähkölaitteet. 

Yksiätoista asioita.

Eskapismi antoi minulle 11+11 haasteen aikoja sitten. (Ja toiseenkin haasteeseen on vastaamatta, mutta siihen myöhemmin) Kiitos. Tartun kiinni mutta en laita eteen päin. En tiedä missä tämä ei olisi vielä käynyt.

1.-3. Lapsena lempikappaleitani olivat Katri Helenan Puhelinlangat laulaaVera Teleniuksen Miljoona Ruusua sekä Pave Maijasen Jano.

4. Myöhemmin musiikkimakuni on laajentunut.

5. Tykkään vinyylilevyistä.

6. Olen käynyt Kreikassa, Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa, Islannissa, Saksassa ja Venäjällä. Tahtoisin matkustella. Myös Suomessa on paljon nähtävää.

7. Torneissa, majakoissa ja näköalapaikoilla on kiva käydä. Kuva saksalaisesta tornista.

8. Leivoin eilen mokkapaloja sekä pinaatti-fetapiirakkaa.

9. Asun kahden kadun risteyksessä.

10. Ajoin kerran polkupyörällä päin liikennemerkkiä. Siitä on jo vuosia.

11. Pari viikkoa sitten huomasin farkkujeni takamuksen ratkenneen. Olin tietenkin kulkenut ne jalassani kaupungilla.


Vastaukseni Eskapismin kysymyksiin.

1. Paukkupakkanen vai loskakeli? Paukkupakkanen. Mieluiten siltä väliltä.

2. Minkä asian muuttaisit menneisyydessä, jos voisit niin tehdä? En minä tiedä... Jos muuttaisin jotain, en ehkä olisi enää tässä.

3. Kestovaipat vai kertakäyttövaipat? Pitää nolostuen tunnustaa, että meillä käytetään lähinnä kertakäyttövaippoja. Haluaisin kestoilla, mutta en ole päässyt kiinni. Haluaisin olla ekologinen, mutta välillä menee metsään.

4. Kuvaile ulkonäköäsi neljällä (positiivisella) adjektiivilla. Pieni, ruskea-vihräsilmäinen, ilmeikäs, nuorekas.

5. Uskotko, että maailmassa on paljon sellaisia asioita, joita ihmiset eivät vain näe? Uskon.
6. Epämiellyttävin kotityö? Lattiakaivon puhdistaminen.

7. Oletko allerginen jollekin? Mille? En virallisesti millekään, mutta joskus saan ihottumaa lohesta ja ei-luomuista hedelmistä. Siitepöly ja katupöly kutittavat.

8. Kierrätätkö kotona? Kyllä.

9. Millaista elämäsi oli viisi vuotta sitten? Odotin esikoistani. Hän syntyi heinäkuussa, mutta jo helmikuussa mahani oli aika iso. Viimeistelin graduani. 

10. Suositko merkkituotteita? En osta mitään vain merkin vuoksi, mutta suosin merkkejä joiden tiedän olevan kestäviä, toimivia jne. Merkin tunnettuudella sun muulla ei ole väliä.

11. Ovatko äitien blogit nykyään mielestäsi liian avoimia? En itse kykenisi olemaan niin avoin kuin jotkut ovat. Siksi minulla ei ehkä olekaan äitiblogia.

Oli aurinkokin.






Olipa kerran aurinkoinen päivä. Päivä jolloin naapurusto muuttui valon ja varjon leikkikentäksi.


24.2.2013

Lomailua.





On lomailtu  kotona. Miehellä ja pojalla talviloma. Niin kai minulla ja pienimmälläkin. Säätila on ollut enimmäkseen harmaa, lämpöä hyytävästä plussalle. On ulkoiltu. On luisteltu. Minäkin! Innostuin luistelusta niin, että nyt melkein toivoisin talven jatkuvan pitkään. Mutta kevättä on jo ilmassa. Pikkulinnut laulavat ja lokeilla on kevättä enteilevä vire lennossaan.

Lumiukon nimi on Hector, kuulemma. Ihan miehen kokoinen.

-----

Winter holidays. At home mostly. Grey days, from chilly to wet. Lots of outdoor moments. Skating after many years. How fun! Birds singing like in the spring. Seagulls in the sky. The snowman was called Hector.

18.2.2013

Kukitettu ja kakutettu.






Viikonloppuna aloitin uuden vuosikymmenen. Kannatti sillä sain kivoja kukkia kuihtuneiden tilalle. Ihmettelin puuttuvaa aurinkoa. Kutsustani huolimatta se ei tullut syntymäpäivilleni.

Legoukot levittäytyvät kaikkialle.



15.2.2013

Perjantaissa.




Tämä viikko on mennyt nopeasti, vaikka se on toisaalta tuntunut todella pitkältä. Pienimmällä on hammasmäärä kasvanut. Laskiaistiistaiksi leivoin nelivuotiaan kanssa laskiaispullia. Niistä tuli persoonallisen näköisiä. Ei ehkä niin kauniita kuin yleensä valokuvissa näkee, mutta makuun me olimme erittäin tyytyväisiä. Tiistaina sain myös sanoa meneväni bänditreeneihin. Huomenna aloitan uuden vuosikymmenen.

Ulkona on harmaata, eilen satoi jäätävää tihkua. Nyt on jälleen pakkasta. Viikonlopulta ja ensi viikolta toivon loistavia ulkoilukelejä.

Eilen katsoin Ulkolinjaa kaivosteollisuudesta (Yle Areenassa). Ahdistuin ja kiukustuin. Paljon paremman tunnelman antoi maanantainen Jäniksenä Varkaudessa. Suosittelen. Sekin löytyy vielä viikonlopun Areenasta.

P.S. Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset! Ja mukavaa viikonloppua! Sekä talvilomaileville mukavaa lomaa!

11.2.2013

Näyttää ihan tältä hetkeltä.



Ulkona on valkoista. Uusi lumi oli aamuisessa ulkovalaistuksessa kuin kristallia. Nyt maa ja taivas ovat horisontitonta valkoista. Minä katselen värejä sisällä. Ja pesen pyykkiä. Mukavaa viikkoa!

10.2.2013

Urheilukenttä.






Wikipedian mukaan heinäkuussa 1949 yleisurheilukilpailut vetivätä  tämän kentän laidalle 7753 maksanutta katsojaa. Katsojat näkivät tuolloin muun muassa Emil Zatopekin. Eilen oli tilaa luistella. Pitäisi kai hankkia luistimet.

8.2.2013

Aamulla kuulasta.







Perjantai. Joulutähden rippeet unohtuneet kirjahyllyyn. Nosturit lupaavat korkeampaa, uutta ja uljasta kaupunkikuvaa. Naapurin autiotalo heijastaa muun maailman elämää. Pakkanen huurruttaa oven ikkunan. Aurinko muistuttaa pilven takana olemassa olostaan. Minä vein tavaraa kirpputoripöytään.

Leppoisaa viikonloppua!


5.2.2013

Salamoi.






Toisinaan tavara tekee iloiseksi.  En vain pääse siitä tunteesta. Sain mieheltä vähän ennakkoon syntymäpäivälahjaksi salaman kameraan.  Hyvästi vaanivat puoliympyrävarjot, jotka objektiivi jokaiseen kameran omalla salamalla otettuun kuvaan heitti.

Katkaisin amarylliksen avautumista odottavan varren maljakkoon. Ehkä se siinä avautuu. Missähän se helmikuun aurinko on? Harmaata harmaata harmaata. Alkaa kaduttaa monen seinän tapetoiminen harmaaksi. Onneksi löytyy värejäkin. Syksyn pimeimpinä hetkinä tosin turkoosi seinäkin on ärsyttävä.

Eilen meinasin unohtaa ostokseni kassalle. Sitten näin iltapäivälehden lööpin univelan vaikutuksista ja muistin. Kupponen kahvia, arjen askareita ja sitten poikien kanssa värikylpyyn taidemuseolle.



4.2.2013

Kaihoisat ruusut.


Lauantaina miehen pappan hautajaisissa. Puukirkossa oli kylmä ja alttaritaulussa oli yhä nähtävissä vuoden 1918 viillot restauroinnista huolimatta. Tunnelma oli lämpimämpi. Muistotilaisuus oli seurakuntakuntakodissa, joka ennen oli ollut pappila. Kuvittelin kesän ja pappilan neidit terassille katselemaan kohti järveä. Mielikuvituksessani jokaisessa pappilassa on ollut kaihokatseisia lukuintoisia tyttäriä. Pappasta meillä on jäljellä lämpimät muistot. Hautajaisista pöydissä olleita ruusuja. Kaihoisan kauniita ruusuja.

Sunnuntaita piristin viemällä nelivuotiaan katsomaan Rölli-elokuvaa. Poika tosin viihtyi muistotilaisuudessakin. Olihan siellä kivoja kavereita.