26.8.2013

Sadonkorjuuta.

Tuntuu aivan käsittämättömältä, että satokausi alkaa lähetä loppuaan. Juurihan ihmiset - minäkin - kuumeisesti odottelivat ensimmäisten siementen itämistä. Minä lähdin kasvukauteen innostuneena muutamien ruukkujen ja vuokraamani kasvimaapalstan turvin. 

Viikonlopun aloitimme korjaamalla parvekeruukun tuottaman ruukkupapusadon. Tomaatit odottavat vielä kypsymistään, kypsät kurkut on syöty ja yksi kesäkurpitsakin. 

Pavut odottamassa kattilaan pääsyä.

Keitin papuja kymmenisen minuuttia. Osa pavuista pääsi pannulle currytahnan, sipulin, tofun, kesäkurpitsan ja tomaatin seuraksi. 



No, se kasvimaapalsta... Hyvä idea, mutta tyylilleni uskollisena yliarvioin omat voimavarani ja realiteetit olivat hukassa. 

Mutta aloitetaan positiivisista puolista:
Huomasin, että pidän maan mönkimisestä vieläkin.
Sain kosketuksen maahan.
Löysin onkimatoja pojalle.
Ne muutamat perunat ilahduttivat suuresti.


No, mikä meni pieleen?
Välimatka (noin 5km) oli liian pitkä. En voinut pistäytyä palstalla lasten nukahdettua iltaunille tai pienimmän nukkuessa päiväuniaan. Lapsi läkähtyi kuumalla pellolla rattaisiinsa. Perheen yhteinen aika menee kaiken muun edelle. Niin. Lapset ovat pieniä niin kovin pienen hetken. Ja fakta on, että olin tämän toisen vauva-ajan väsynyt. On ollut pakko suoda itselleen ylimääräistä lepoa, kun siihen on ollut mahdollisuus.

Koska en ennättänyt palstalle, söivät kirvat tovereineen sirkkalehdet ja rikkaruohot valtasivat pian maan. Pelto jolla palstat olivat, ei siis ollut kokonaan viljelyksessä, joten rikkakasveilla oli varsin mainio temmellyskenttä. Koska tuo maa on minun käytössäni vain tämän kesän, ei pitkäjänteisillä maanmuokkaustöistä ole apua.

Joo, oman epäonnistumisen myötäminen on vaikeaa. Pieni perfektionisti minussa tuntuu yhä edelleen etsivän kultaista keskitietään. 

Mitä jatkossa?
Haaveilen edelleen kasvimaasta. Jonain päivänä minulla sellainen vielä onkin!
Mutta sen kasvimaan pitää olla kotini pihassa. Minun pitää päästä helposti hyödyntämään ne mahdolliset mullassamönkimisajankohtani. Ja kun lapset kasvavat, voin tehdä sen joko heidän kanssaan tai katsellessani heidän leikkejään siellä unelmieni pihapiirissä.

Enkä ainakaan myönnä epäonnistumiseni johtuneen  kokonaan siitä, että en olisi tiennyt mitä tehdä. Tiedän nyt aika monta juttua siitä, mitä ja miten minun pitäisi tehdä.
Ensi vuonna minulla on pihassa monen monta ruukkua.

Onneksi anopilla riittää marjoja ja omenoita meidänki syötäväksemme.


15.8.2013

Liikistö.

"Muinoin tämä kumpu on ollut saari,ja kivivallein varustettu kauppapaikka, Ragvaldan Liikistö, kirkkoineen, hautausmaineen ja käräjäkivineen. Kun Ulvila sitten erotettiin Kokemäestä itsenäiseksi seurakunnaksi v. 1310, Turun piispa Ragvald II määräsi jo v. 1311, että tänne oli rakennettava uusi kirkko kivestä. Perustusta tehtiin vanhan kirkon ympärille, mutta työ keskeytettiin Liikistön vesien madaltumisen vuoksi. Piispa Pentti antoikin v. 1332 käskyn Ulvilan kirkon rakentamisesta nykyiselle paikalle. 650 vuotta Ragvald II:n määräystä myöhemmin Ulvilan kunta ja seurakunta pystyttivät vanhan kirkon alttarin kohdalle ristin, vapahtajamme ja kristinuskon tunnuksen."

 Lapsuuteni seikkailujen kohde. Liikistö Ulvilassa. Alue on rauhoitettu asutuksen keskellä muinaismuisto- ja luonnonsuojelualueeksi. Asuinalueen keskellä uinuva kappale menneisyyttä.

Kun olin koululainen, suuntasin seikkailemaan Liikistöön. Kun kaipasin rauhaa, suuntasin sinne lueskelemaan. Jotain historiallista. Myöhemmin osallistuin siellä järjestetyille arkeologisille kaivauksille. Menneisyyden ihmisten luurangot tulivat esiin.

Vuodet vierivät. Liikistökin on vanhentunut. "Emme suosittele alueella liikkumista kovalla tuulella puiden kaatumavaaran vuoksi." Menneisyys hautautuu yhä syvemmälle sitä suojelevaan kasvillisuuteen. Mutta yhä sen voi nähdä. Ja tuntea. Totta ja tarua. Historioita ja legendoja.

Menin Liikistöön auringon paistaessa. Tuuli yltyi. Puut alkoivat huojua. Kuulin rapsahduksia. Ympärilläni putosi oksia, käpyjä, lehtiä. Tuuli? Orava? Menneisyyden henget? En tiedä mikä minulle tuli, mutta lähdin äkkiä pois. 


14.8.2013

Unohdetut muistot.





Muistot tekevät meistä niitä joita olemme.
Menneen olevaksi.
Tarinoissa totuuden.

Et muista minua.
Et itseäsi.

Kun menetit muistisi.
Muistosi.
Eksyit aika-avaruuteen.

8.8.2013

Toistan. Porin metsä on ihana.








Toistan jo itseäni. On se ihana. Se metsä. Ja tuo Porin metsä, jota lenkkipolut halkovat. Kävin siellä jälleen tänään nuorimmainen rattaissaan nukkuen sillä väliin, kun esikoinen polskutteli uimakoulussa pari tuntia. Keli oli hiostava, metsä tuoksui kasvihuoneelta tai saunalta.