10.11.2012

Nearingien Hyvä tapa elää.

Isäni kaivoi minulle jokin aika sitten kirjahyllystään Scott (1883-1983) ja Helen (1904-1995) Nearingin opuksen Hyvä tapa elää. Isä on usein tyrkyttämässä kirjojaan. Hän on niitä haalinut vuosien varrella melkoisen määrän. Mutta koska minullakin on jo aikamoiset keot kirjoja, olen monesti joutunut kieltäytymään. Niin ihania kuin kirjat ovatkin, ei tämän hetkiseen kotiimme mahdu. Mutta tämän opuksen huolein, sillä takakannen tekstin perusteella teos vaikutti mielenkiintoiselta ja tämänhetkisiin haavemietteisiini sopivalta. Teksti takakannessa lupaa:


"Scott Nearing oli hippi ennen hippejä, radikaali ennen radikaaleja, yksinäinen kasvissyöjä lihansyöjien joukossa. Yliopistoelämässä tapahtunut dramaattinen käänne ohjasi hänet 20-luvulla vaimonsa kanssa farminomistajaksi Vermontiin ja myöhemmin Maineen. Hän alkoi maanmiehensä Thoreaun tavoin viettää luonnonläheistä elämää ja kehitellä edelleen vallankumouksellisiksi leimattuja filosofisia aatteitaan terveemmästä ja yksinkertaisemmasta tavasta elää. Nyt, lähes 90 vuotiaana, Scott Nearing on amerikkalainen legenda jo eläessään, suuri vanhus, jonka kukoistava farmi on vuosittain tuhansien totuudenetsijöiden pyhiinvaelluspaikka. Ja hänen kirjansa bestseller sanan parhaimmassa merkityksessä: ajatuksia kipinöivä, herätteitö antava aforistinen teos."


Isälläni on alzheimerin tauti ja välillä hän on nykyisin kovin sekava eikä aina tunnista. Siksi hämmästyin suuresti, että hän tämän kirjan osasi kaivaa esiin, tarjota minulle todeten kevyesti siteeraten, että "Teillä kun on  tämänsuuntaisia ajatuksia ja haaveita". No, haaveitahan meillä on, mutta en tiennyt isäni niin selvästi niistä olevan perillä. Olen toki maininnut hänen läsnäollessaan, että talo ja kasvimaa olisi haaveissa. Ja onhan meillä kaikenlaisia kirjoja lojunut. Mutta en uskonut isäni niin olevan kärryillä. Kaipa meillä on jokin yhteys.

En tiedä miksi isälläni on tälläinen kirja. Kuluneisuudesta päätellen sitä on luettukkin. Isä toki on koulutukseltaan akrologi ja ennen häntä esi-isät vuosisatojen ajan maata viljelleet. Suvun tila jäi rajan taakse sotien jälkeen. Isän isä kaatui sodassa. Isä, isän veli ja äiti asettuivat pientilalle Länsi-Suomeen, mutta maailman muuttuessa tilallisen elämä muuttui sukumme menneisyydeksi. Minä olen viettänyt lapsuuteni rivitalossa. Onkohan side maan viljelemiseen kuitenkin geeneissäni...

Englanninkielinen alkuteos Living the Good Life. How to Live Sanely and Simply in a Troubled World on julkaistu vuonna 1954. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 1974.  Nearingin maallemuutto tapahtui vuonna 1932 suuren lamakauden aikoihin.



Olen nyt päässyt kohtaan Toimentulon tasoittaminen. Oudon ajankohtaiselta kirjalta tämä vaikuttaa vuosikymmentenkin päästä. Samoista asioista on nytkin jotkut kirjoittaneet. Idealistista tekstiä, mutta niinhän tällaiset tuppaavat olemaan.

Ei minusta aivan nearingmaisen omavaraiseksi olisi. Vaikka löytäisin kuinka paljon luonnonkiviä, tuskin kykenisin rakentamaan kivitaloa. Ja kahvinostamattomuuskin tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta. Siitä huolimatta hyvää ja innostavaa luettavaa. Kyllä minä sen omaksi tarpeeksi riittävän palstan vielä haluan. Ja kellarin. Ja ja. Jospa  aloittaisin pienistä askelista ensin. Niissäkin riittää opittavaa.

5 kommenttia :

  1. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka lähtevät toteuttamaan omaa intohimoaan ja haavettaan täysillä, taaksepäin katsomatta. Minusta ei olisi siihen. En osaisi tehdä ihan totaalisesti mitään, sillä olen sellainen rönsyilijä.

    Mutta on tosiaan jännää, että jo siihen aikaan unelmoitiin samoista asioista kuin nyt.

    Ja minä olen varma, että sinussa on joku maanviljelijägeeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyily on minunkin taipumukseni. Ei ole minustakaan minkään totaaliseksi tekijäksi. Kunhan oppisin keskittymään niihin rönsyihin joihin oikeasti haluan. Mutta haaveet ovat tärkeitä.

      Poista
  2. Neariinglaisuus taitaa olla kovin ajankohtaita nytkin. Luulen, että ihmisillä on ehkä enemmän rohkeutta toteuttaa tuon kaltaisia unelmia, koska ympäristön paineet ovat erilaiset kuin 1930-luvulla. Nykyisin tuon kaltaisia rohkeita päätöksiä arvostetaan ja on paljon mahdollisuuksia elää "puolivälissä" jos ei koko haave toteudukaan kerralla. Haaveet ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
  3. Ajankohtaiselta vaikuttaa. Monet, kuten minä, ainakin haaveilevat jostain sellaisesta. Googlettelemalla löysin, että muutkin ovat kyseistä kirjaa lukeneet viime aikoina. Minä en tiennyt Nearingeista mitään ennen kuin isäni tuon kirjan minulle hyllystään antoi. Vei taas haaveilussa askeleen eteenpäin. Jos ei muuta.

    VastaaPoista
  4. Mieheni ja minä luimme tuon kirjan 1974 ja sillä oli ratkaiseva vaikutus siihen, että muutimme Helsingistä maalle, aloimme elää "luomuelämää". Hyppäsimme oravanpyörästä ja loppujen lopuksi luovuimme "uristamme". Omat lapset, naapurin lapset, omat vanhemmat, vuohia, ankkoja ja mehiläisiä. Olen kiitollinen elämästäni maalla. Mutta, mutta meillä oli varaa siihen. Kuka nykyään ilman jonkinlaista pääomaa voi sen tehdä? Perustulon olisi jo jonkinlainen alku kohtuulliselle ja hitaammalle elämälle. Kristiina Hyryläinen

    VastaaPoista