9.12.2012

Neljä joulukysymystä.




Sain Kesän lapsi Minnalta  neljä jouluista kysymystä. Olisi mukavaa jos Tessa, Kartanonrouva Elise ja Hannah haluaisivat vastata kysymyksiin. Miten voikaan olla näin vaikeaa uskaltautua laittamaan tällaista eteenpäin.

1. Lempijoulukukka? Joulukaktus aiheuttaa riemun jos sattuu kukkimaan.

2. Joululaulu joka virittää tunnelman? Tonttu. Ja etenkin kun sitä itse hoilottaa.

3. Tätä jouluvalmistelua en ole koskaan jättänyt tekemättä? Äitini kanssa yhdessä olen jok' ikinen joulu leiponut piparit. Pikkujouluksi ja jouluksi.

4. Joulun tuoksu? Joulukuusi.

8.12.2012

Korttitehdas.



Korttitehdas on ollut tuottoisa. Nuoren herran omaa designia, äiti teki tekstit ja perunamuotit. Värit tuo väri-iloittelija valitsi itse. Niin ja glitterin. Mitäpä minulla siihen sanomista.

19.11.2012

Kesä kuudessa kuvassa.

Kirjeitä Kartanonrouvalta blogin Kartanonrouva Elise muisti minua kesäisellä haasteella. Hmm. Kuusi kuvaa viime kesästä. Kamera ilmeisesti on lojunut lähinnä kaapissa, sillä niin kovin vähän kesäkuvia löysin.

Kesä meni vauvaa ihastellessa.


Retkeiltiinkin vähän. Kiitos kantorepun ja kantoliinan keksijöille. Manducan ansiosta saimme nauttia tihkusateisesta Isonevasta. Kiivettiin lintutorniin. Tihkusateesta huolimatta.



Mertakin käytiin haistelemassa. Heinäkuussa ja syyskuussa.


Ristiäisiäkin vietettiin.


 Metsää ihasteltiin pienellä muinaismuistoalueella.

Aurinkoisista päivistä pääsin todella nauttimaan vasta syksyn saapuessa. Anopin siirtolapuutarhamökillä  äitikin näki ötököitä.

Olen kovin tuore kasvo blogirintamalla. En rohkene ketään henkilökohtaisesti haastaa. Mutta kaikki blogilliset sivullani piipahtavat - tarttukaa haasteeseen! :)

10.11.2012

Nearingien Hyvä tapa elää.

Isäni kaivoi minulle jokin aika sitten kirjahyllystään Scott (1883-1983) ja Helen (1904-1995) Nearingin opuksen Hyvä tapa elää. Isä on usein tyrkyttämässä kirjojaan. Hän on niitä haalinut vuosien varrella melkoisen määrän. Mutta koska minullakin on jo aikamoiset keot kirjoja, olen monesti joutunut kieltäytymään. Niin ihania kuin kirjat ovatkin, ei tämän hetkiseen kotiimme mahdu. Mutta tämän opuksen huolein, sillä takakannen tekstin perusteella teos vaikutti mielenkiintoiselta ja tämänhetkisiin haavemietteisiini sopivalta. Teksti takakannessa lupaa:


"Scott Nearing oli hippi ennen hippejä, radikaali ennen radikaaleja, yksinäinen kasvissyöjä lihansyöjien joukossa. Yliopistoelämässä tapahtunut dramaattinen käänne ohjasi hänet 20-luvulla vaimonsa kanssa farminomistajaksi Vermontiin ja myöhemmin Maineen. Hän alkoi maanmiehensä Thoreaun tavoin viettää luonnonläheistä elämää ja kehitellä edelleen vallankumouksellisiksi leimattuja filosofisia aatteitaan terveemmästä ja yksinkertaisemmasta tavasta elää. Nyt, lähes 90 vuotiaana, Scott Nearing on amerikkalainen legenda jo eläessään, suuri vanhus, jonka kukoistava farmi on vuosittain tuhansien totuudenetsijöiden pyhiinvaelluspaikka. Ja hänen kirjansa bestseller sanan parhaimmassa merkityksessä: ajatuksia kipinöivä, herätteitö antava aforistinen teos."


Isälläni on alzheimerin tauti ja välillä hän on nykyisin kovin sekava eikä aina tunnista. Siksi hämmästyin suuresti, että hän tämän kirjan osasi kaivaa esiin, tarjota minulle todeten kevyesti siteeraten, että "Teillä kun on  tämänsuuntaisia ajatuksia ja haaveita". No, haaveitahan meillä on, mutta en tiennyt isäni niin selvästi niistä olevan perillä. Olen toki maininnut hänen läsnäollessaan, että talo ja kasvimaa olisi haaveissa. Ja onhan meillä kaikenlaisia kirjoja lojunut. Mutta en uskonut isäni niin olevan kärryillä. Kaipa meillä on jokin yhteys.

En tiedä miksi isälläni on tälläinen kirja. Kuluneisuudesta päätellen sitä on luettukkin. Isä toki on koulutukseltaan akrologi ja ennen häntä esi-isät vuosisatojen ajan maata viljelleet. Suvun tila jäi rajan taakse sotien jälkeen. Isän isä kaatui sodassa. Isä, isän veli ja äiti asettuivat pientilalle Länsi-Suomeen, mutta maailman muuttuessa tilallisen elämä muuttui sukumme menneisyydeksi. Minä olen viettänyt lapsuuteni rivitalossa. Onkohan side maan viljelemiseen kuitenkin geeneissäni...

Englanninkielinen alkuteos Living the Good Life. How to Live Sanely and Simply in a Troubled World on julkaistu vuonna 1954. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 1974.  Nearingin maallemuutto tapahtui vuonna 1932 suuren lamakauden aikoihin.



Olen nyt päässyt kohtaan Toimentulon tasoittaminen. Oudon ajankohtaiselta kirjalta tämä vaikuttaa vuosikymmentenkin päästä. Samoista asioista on nytkin jotkut kirjoittaneet. Idealistista tekstiä, mutta niinhän tällaiset tuppaavat olemaan.

Ei minusta aivan nearingmaisen omavaraiseksi olisi. Vaikka löytäisin kuinka paljon luonnonkiviä, tuskin kykenisin rakentamaan kivitaloa. Ja kahvinostamattomuuskin tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta. Siitä huolimatta hyvää ja innostavaa luettavaa. Kyllä minä sen omaksi tarpeeksi riittävän palstan vielä haluan. Ja kellarin. Ja ja. Jospa  aloittaisin pienistä askelista ensin. Niissäkin riittää opittavaa.

18.9.2012

Äitikin näki ötökän.

Äitinä olen myös oppinut jälleen nauttimaan jokaisesta vuodenajasta lapsekkaan riehakkaasti luonnosta kaikkea hauskaa etsien. Kiitos rakas nelivuotiaani. Ei ole suinkaan niin, että me isot vain opetamme pienempiämme, vaan usein pienet voivat opettaa isoille jotain maailman tärkeintä. Ainakin sen, miten elää juuri siinä hetkessä, jossa hämähäkki kiipeää hiekkalaatikon reunaa. Se tapahtuu tuossa toisessa kuvassa. Tämä äiti ei ole koskaan ollut niitä tyttöjä, jotka pelkäävät ötököitä. Lapsena olin oikeastaan erittäinkin kiinnostunut hämähäkeistä sun muista. Vauvan yöheräämisten bonuksena voi pitää, että äiti on kuluneen kesän ja syksyn aikana nähnyt auringonnousuja, öisiä tähtitaivaita ja myrskyn tuiverruksia.